VIKLINSUO   20.6.2020

Yhtenä kauniin aurinkoisena iltana pyöräilin viklinsuolle.
Tarkoitus oli vain testata kestääkö sähköpyörän uudelleen kennotetussa akussa virta perille.
Hyvin riitti virtaa akussa jossa oli 40% tehoa enempi alkuperäiseen akun tehoon.


Istuin suon laidalla, tasanteella katselle verraten hiljaista suoelämää.
On joskus elämän odotettuja tai kaivattuja hetkiä täällä Luojan luomassa
kun saa olla ja vain olla katsella hiljaisuutta. Hiljaisuudessa on henkinen
ja sielun syvyyksiin menevää voimaa josta ammennamme tuleviin päiviin
sitä jota kaipaamme, tyyneyttä nähdä kaikki ympärillämme valoisana vailla
 elämän taivallusta kohti odottavaa elämän auringon pitkää varjoa sivullamme.
Joskus tulee ajatuksiin vanhenemien joka vie ajatukset syvälliseen pohdiskeluun
että kuinka ihminen rapistuu heikkenee. Mieli kuitenkin on se joka pitää
 päivämme sillä tasolla jota haluamme kulkea kukin elon päiviämme loppuun saakka.
Näitä ajatuksia ajattelin istuessani viklinsuon tasanteen jakkaralla.


Istuessani alkoi kuulua kovaakin "rähinää" läheisestä  kitukasvuisen männyn latvasta.
Katselin valkoviklon ääntelyä mikä sen aiheuttaa. Suolla tulla taapersi mustapyrstökuiri
valkovikloa kohti. Oletettavasti valkoviklolla oli pesä tai poikaset kun "rähisi"
voimakkaasti mustapyrstön suuntaan. Valkoviklo sai ääntelyllään mustapyrstökuirin
miettimään menenkö lähemmäksi. Ei tullut vaan kääntyi muutaman kymmenen metrin päästä pois.

Valkoviklo näkee tulijan .... mustapyrstökuirin .....

...... valkoviklo äänteli voimakkaasti lähes puolituntia ajakseen mustapyrstön kauemmaksi .....

..... mustapyrstö tulla tallustaa ja kuuntelee ....

..... välillä tutkii suokasvustoa että ei  oikein heinä pitkäksi kasva ....

.... mustapyrstö kuunteli tovin valkoviklon "rähinää"  tuli siihen tulokseen ettei korvat moista räpätystä pitkään kestä ja läksi pois.