Miesten salibandyn 5-divisioonan SK M5D runkosarja päätökseen 24.3.2018.

Polvijärven salibandyjoukkue KLC päätti kauden 2017-2018 vastassa Lieksan Into.
Klc:llä oli pienoinen mahdollisuus päästä karsimaan 4-divisioona karsintojen kautta
jos voitto Innon joukkueesta toteutuisi. Aiemmin päivällä klc oli pelannut voitokkaasti
Jekkua vastaa voittaen 4-2. Voitto tiesi panoksia päivän ja ehkä samalla kauden
viimeiseen peliin. Klc:n osalta peli Intoa vastaan alkoi hyvin vain muutama peliminuutti
pelattu ja johtoon klc ansaitusti. Peli aaltoili tasaiseen tahtiin ensimmäinen erä ja
maaleja tehtiin vuoron perään. Toiseen erään lähdettiin innon niukassa yhden maalin
johtoasemassa. Toinen erä oli klc:tä heikoin erä ja into tekikin erässä pienen
pesäeron johtaen jo kamppailua kolmella maalilla lähdettäessä kolmanteen erään.
Viimeinen erä tai ehkä kummankin joukkueen kauden viimeiseen erään klc lisäsi
tahdonvoimaa ja mahdollisuutta päästä sarjassa toiseksi tai kolmanneksi karsijan paikalle.
Klc hivuttautui hyvällä hyökkäyspelillä aivan Innon niskaan, maalin päähän
ja voittaja ottelusta vielä ratkaisematta. Kuitenkin viidenminuutin jäähy klc:lle
koitui hankalaan aikaan kun peliä oli pelaamatta kymmenisen minuuttia. Jäähyn
aikaan into ei saanut lisä maaleja tehtyä. Pelin lopulla klc otti maalivahdin pois
pelaten kuudella kenttäpelaajalla viittä vastaan. Ylivoimalla ei kuitenkaan tullut
ratkaisua ja klc joutui ottamaan maalivahdin takaisin kentälle innon saadessa
hyökkäyspään aloituksen ja hetkeä myöhemmin Into ratkaisi tekemällä yksitoista sekuntia
 ennen pelin loppua maalin ja kahden maalin ero tiesi että voitto menee Lieksaan.

Kausi päättyi kummaltakin joukkueelta runkosarjaan ja siirrymme odottaman tulevaa kautta.


vas. Markus Kristian tekee klc:lle avausmaalin. Syöttäjä kuvassa oikealla Jarkko Kuningas. 1-0.

Into innostui painamaan peliä hyökkäyspäähän
ja klc:n maalivahdin torjunta istahtamalla pallon päälle.

Innon hikipanta pelaajalla on seuraajia kuitenkin nopeutta riittävästi
valkeissa  klc:n pelaajiin pieni etumatka.

Hikipanta jälleen klc:n pelaajien ahdistamana.

KLC maalivahdin hienoja torjuntoja nähtiin läpi ottelun.

(89) Jere Falk latasee ja Joni Ronkainen katsoo, että pikkuisen ohi menee.

Keskellä nurkassa klc:n Kai Sahlman vauhdissa ja laukaus lähtee kohti maalia. Meneekö maaliin...

Sahlmanni veto uppoaa ja klc siirtyy 2-1 johtoon.
(Innon eka maali jäi näkemättä kun en nähnyt pelaajien läpi)

(88) klc:n Henri Juntunen ja vasemmalta ohi.

(77) Joonas Kettunen tiukassa hetkessä innon kolmenkympin kanssa.

Into tulee tasoihin oikealta maalin nurkalta. 2-2.

Edellisen kuvan jatkoa.
Hienon hieno heittäytyminen maalivahdilta, mutta maali se tuli.

Keskellä on.

Into lisäsi vauhtia siirtyen toisen erä puolivälissä maalin johtoon. 2-3.

Jere Falk yksin maalivahdin edessä ja ohjaus tulee....

Jeren ohjaus hyvä, kuitenkin maalivahdin suojuksiin.

Napakka veto ja into karkaamassa. 2-4.

Edellisen kuvan maalintekijä toinen oikealta Innon kapteeni.

Nyt innon kapteenilta jalat pettää ja matolle vie.

Toisen erän loppua viedään ja into maalaa(10). Tilanne huolestuttava klc:n osalta. 2-5.

(89) Jere Falk tuo iloa klc:n leiriin kavennusmaalilla. 3-5.

(21) Joni Ronkainen menee ja meinaa.

Kuvan etupuolella (55) klc: kapteenin Petri Kurosen laukauksen
vaivoin innon maalivahti torjuu. Pallo haarojen välissä, mutta ei mene maaliin.

(19) innon pelaaja mutta jalkatorjunta pelastaa jälleen klc:n verkon heilumisen.

(7) Anssi Pappinen tyrkkää innon pelaajaa selästä viiden minuutin jäähyn arvoisesti.

Jäähyn aikana ei tämän vaarallisempaa tilannetta klc:n maalille kehkeytynyt.

vasemmalta toinen Henri Juntunen tuo tekemällään maalillaan klc:n peliin mukaan. 4-5.

Ja joukkuekavereitten käsitervehdys maalin jälkeen.

Peliä jäljellä vain 11 sekuntia ja into ratkaisee pelin edukseen kahden maalin johtoon. 4-6.

KLC joukke.