Punakylkirastas 8:s ja talitiainen 7:s runsain lintulaji.



 

Punakylkirastas (musta kehys teksti: Janne Leppänen)
Kesän aikana Outokummun Seudussa esitellään Suomen 10 runsainta lintua. Sijaa kahdeksan pitää 2006-2010 tehdyn Lintu-Atlaksen mukaan punakylkirastas. Kannaksi on arvioitu 1,5 – 2 miljoonaa pesivää paria.
Nimensä mukaisesti punakylkirastaan kyljet ovat voimakkaan ruosteenpunaiset. Maassa liikkuva lintu saattaa pitää siipiä siten, että kupeet suurimmalta osalta ovat piilossa. Voimakkaat päänkuviot, etenkin leveä valkoinen juova silmän päällä näkyy silloinkin ja siten punakyljen erottaa toisesta pienestä ruskeaselkäisestä rastaasta, eli laulurastaasta.

Punakylkirastaan elinympäristövaatimukset ovat hyvin väljät. Se kelpuuttaa puistot ja pihapiirit, kuin myös kaikenlaiset ja kaikenikäiset metsät aivan pieniä taimikoita lukuun ottamatta. Punakylkirastas on pohjoinen laji ja se pesii puurajan tunturikoivikoissakin. Aiemmin sen levinneisyyden painopiste oli Pohjois-Suomessa. Sittemmin pohjoisen kanta on pienentynyt ja vastaavasti etelä- ja keski-Suomessa vahvistunut. Kokonaisuutena laji on vähentynyt. Vielä 80-luvun selvityksissä punakylkirastas arvioitiin Suomen 4. yleisimmäksi linnuksi.
Punakylkirastaan laulu on rakenteeltaan yksinkertainen. Säe alkaa muutamalla pitkällä vihellyksellä, joita seuraa vaimeampi viserrys. Kirjaimin sitä voisi kuvata jotenkin näin: Triiii Triii Tryy trytritryterit. Lajin erikoispiirre on laulumurteet. Jopa saman maakunnan eri osissa punakylki laulaa hieman eri tavalla. Rengastettujen lintujen perusteella punakylkirastas tiedetään synnyinpaikkauskolliseksi. Mahdollisesti nuori koiras painaa oman alueen laulun päähänsä jo poikasena isäänsä kuuntelemalla. Kotipaikkauskollisuuden ansiosta alue-erot voivat säilyä.

Kaikkien rastaiden tavoin punakylkirastas rakentaa tukevan pesän. Pesä voi olla puussa tai piilotettuna maahan mättään kylkeen, ojanpenkkaan, tai ihan vain tasamaalle metsänpohjan kasvillisuuteen. Paikan valinnassa punakylki näyttää siten yrittävän erilaisia strategioita. Puussa pesä on turvassa maapedoilta, kuten supikoiralta. Toisaalta maassa pesä on helpompi piilottaa tarkkasilmäisiltä varislinnuilta. Pihapiirissä punakylki voi yllättää tekaisemalla pesän halkopinoon tai räystäslaudalle. Monien muiden rastaiden tavoin punakylki puolustaa pesäänsä rohkeasti ja uskaltaa tehdä päätä hipovia syöksyjä ihmistäkin kohti samalla rätisten voimakkaasti Trää Trää!

Punakylki pitää pesimäaikaan isompaa reviiriä, kuin sukulaislaji räkättirastas. Vaikka muun osan vuotta viihtyykin parvissa, jotka usein ovat sekaporukoita muiden rastaiden kanssa. Pesimäajan ravintoa ovat madot ja hyönteiset. Myöhemmin kesällä ja syksyllä punakylki syö mielellään marjoja. Se liikkuu mielellään suojaisilla paikoilla, eikä niin yleisesti mene keskelle isoja mansikkapeltoja. Pohjoisen lintuna punakyljellä on vahva muuttovietti. Syys-lokakuussa ne suuntaavat Länsi-Eurooppaan. Useiden pienten ja keskikokoisten lintujen tavoin punakylki muuttaa pääasiassa yöllä. Pimeältä taivaalta voi kuulla korkean sriiii-äänen, jolla linnut pitävät yhteyttä toisiinsa. Se paljastaa että nyt punakyljet ovat matkalla.


 

Punakylkirastas
Kuvattu 9.7.2019.  Rastaan kuvasin Varosessa ja näkyy olevan emo kun ruokaa pesälle kantaa.

Punakylkirastas
Kuvasin punakylkirastaan monen sadan metrin päästä ja näkyy nokassa keltainen ruoka-annos.

Punakylkirastas
Kuvattu 22.4.2019  Varosen venerannan läheisyydestä.
Oli huhtikuun loppupuoli ja muuttollinnut saapumassa.


 

Talitiainen Suomen seitsemänneksi runsain lintulaji
 

                                                                 Talitiainen  (musta kehys  teksti: Janne Leppänen)
Kesän aikana Outokummun Seudussa esitellään Suomen 10 runsainta lintua. Sijaa seitsemän pitää 2006-2010 tehdyn Lintu-Atlaksen mukaan talitiainen. Kannaksi on arvioitu 1,5 – 2 miljoonaa pesivää paria. Arvion haarukka on sama kuin sijan 8. punakylkirastaalla. Järjestys on perusteltavissa sillä, että punakylki on ollut vähenevä laji, talitiainen runsastuva.

Oikeastaan talitiainen on keski-eurooppalainen lehtimetsien laji, joka ei ole sopeutunut etsimään ruokaansa lumisesta metsästä päivänpituuden ollessa alle 6 tuntia. Vielä 1800-luvulla se onkin ollut lähinnä etelä- ja länsirannikon laji. Talitiainen on älykäs, utelias ja varovainen. Se tutkii kaiken uuden olematta tyhmänrohkea ja on lähes kaikkiruokainen. Siksi se onkin menestyjä ihmisen muokkaamassa maailmassa. Se on suuresti hyötynyt talviruokintojen määrän ja laadun kasvusta. Populaation arvioidaan yli kaksinkertaistuneen 1970-luvun jälkeen. Myös talvien lyhentyminen ja leudontuminen auttaa talitiaista. Lumeton joulu on talitiaisen mieleen, silloin voi löytää siemeniä ja talvilepoisia hyönteisiä metsänpohjan karikkeesta.

Talitiainen selviytyy keskellä kaupunkien keskustoja, kuin myös kaikenlaisissa metsissä. Kriittinen vaihe talitiaisen elämässä on pesäpaikan löytäminen. Se on kolopesijä joka metsässä asuttaa vanhat tikankolot sekä kuolleiden ja kuolevien puiden onkalot ja halkeamat. Siistiksi käsitellyssä hoitometsässä talitiainen ei pysty pesimään, vaikka ympäristö muutoin olisikin elinkelpoinen. Rakennetussa ympäristössä pesäpaikaksi käyvät kaikenlaiset rakennuksista ja rakennelmista löytyvät kolot. Kirjosiepon ja sinitiaisen ohella talitiainen on todennäköisin pikkulintu asuttamaan ihmisen laittaman linnunpöntön. Iso osa talitiaisista varmasti pesiikin pöntöissä. Pöntön mitoista talitiainen ei ole tarkka. Jos lentoaukko on 32mm tai enemmän, niin se mahtuu sisään.

Sisähalkaisija saisi olla vähintään 10cm, mieluummin enemmän. Poikueessa voi olla jopa 12 poikasta. Joten on helppo kuvitella että minimimitoilla tehdyssä pöntössä on ahdasta. Pöllönpönttöjä laittaneet tietävät että talitiainen voi pesiä helmipöllön pöntössä. Näyttäisi siltä, että jos tilaa on reilusti, niin poikaset viipyvät pesässä pidempään ja ovat sitten lähtiessään varmaankin valmiimpia kohtaamaan ulkomaailman haasteet.

Talitiaista pidetään paikkalintuna ja niin se enimmäkseen onkin. Kuitenkin nuoret linnut voivat tehdä satojen kilometrien vaelluksia. Syksyllä pääsuunta on etelään kohti leudompaa ilmastoa, keväällä puolestaan pohjoiseen. Etenkin ainakin kerran pesineet koiraat pyrkivät vahtimaan läpi talven pesäkolojaan. Koska talitiainen on pimeimmän ja lumisimman talven aikana paljolti riippuvainen ihmisen tarjoamasta ruokinnasta, niin Itä- ja pohjois-Suomen harvaan asuttujen seutujen talitiaiset joutuvat syksyllä hylkäämään metsäreviirinsä ja siirtymään asuttuihin pihoihin ja taajamiin. Kevättalvella elämän helpottuessa ne sitten siirtyvät oikeiden muuttolintujen tapaan takaisin kesäpaikoille.

 

Talitiainen keväällä 2019 ruokaa etsien nurin päin pää alaspäin.
 

Kameratiedot:
Canon EOS-1D X Mark 2
objektiivi: sigma 150-600mm sport 014
kuvattu polttoväli 600 mm,  valotusaika 1/800s,  aukkoluku f7,1,   isoherkkyys 2000


Syksyllä ateria pitää etsiä lahonneen kannon sammaleen alta.

Kameratiedot:
Canon EOS-1D X Mark 2
objektiivi: sigma 150-600mm sport 014
kuvattu polttoväli 600mm,  valotusaika 1/160s,  aukkolukuf7,1,  isoherkkyys 3200