TORNIEN TAISTO RUVASLAHDEN  RUVASTORNILLA  6.5.2017


Lintubongarit ja muut kiinnostusta tuntien tornien taisto tapahtumaan suuntasivat
kulkunsa Ruvastornille. Päivä ei hellinyt kevään lämpöennätyksillä. Päinvastoin
kylmä pohjoinen viima oli läpitunkevaa ja se hiukan heikensi suurta tapahtumaa.

Tornien taisto 6.5.2017 , Suomen BirdLifen järjestämä mittelö nähdä mahdollisimman
monta lintulajia klo. 05.00-13.00 välisellä ajalla on tapahtuma jota jokainen
lintujen sielunelämään vihkiytynyt odottaa hartain ajatuksin. Harrastus, olipa se
mikä tahansa on kunnioitettavaa ja myös suurta onnistumisen tunnetta itselle.

Harrastus antaa sen mitä harrastukseltaan pyytää asettamatta itselle kuitenkaan
liian korkeita tavoitteita kuin myös olla liian "kesy" jos rahkeet riittävät saavuttaa
harrastuksen kylkiäisinä sellaista mitä pystyy tietomääräisesti jakamaan toisille.

Hovikuvaajan käynti tornien taisto tapahtumassa Ruvastornilla sai aikaan asian
josta joudun sanomaan että kyllä lintujen tunnistus on maaginen tieteenlaji.
Janne Leppäsen, Juha Ovaskaisen suuri laaja-alainen lintujen tuntemus mykistytti
hovikuvaajan. Kyseiset henkilöt tunnistivat äänen perusteella linnut! Se on jo jotain !

Kuin myös Arto Sutinen omaa loistavat lahjat lintujen sielunelämään.
Arton kiinnostus lintujenmaailmaan on Jannen ja Juhan luokkaa. Uskon
että jonain päivänä tuntee linnut vaikka ei näe lintua kunhan vain tietää
että joku siivekäs on lähettyvillä vailla katsekontaktia. Tähän uskoen
päästän teidät kuvieni kera Ruvastornin päivään joka oli historiallinen
kun aiemmin Ruvaslahdella ei ole ollut osallistumista tornien taistoon.

Lintujen kuvat otettu lintutornista ja on hiukan liian pitkä matka kuvata
jos linnut lentää järven päällä. Matkaa lintuihin keskimääräisesti 200m.


Arto Sutista lainaten " tornien taisto oli loistava tapahtuma".


Tornien taisto keräsi väkeä katselupaikalle Ruvastorniin lähes täyteen.
Katselijat vaihtuivat, mutta Janne Leppänen ja Juha Ovaskainen Juuasta.
eivät hievahtaneetkaan tornista alas kuin vain pakottavista syistä.

BirdLife mukana kaikissa tornien taistoissa.

Janne Leppänen kiikaroi hovikuvaajaa vai
näkeekö sittenkin risteytyneen linnun takanani.
Lintutornin läheisyydessä majaili leppälinnusta ja mustaleppälinnusta risteytynyt lintu.
Tästä "sensaatio" linnusta on kuvia kohdassa luontokuvat.

Tukkasotkia oli suhteellisen runsaasti.

Taviparvi.

Näkymää tornista. Lahukka on lintujen himottu oleskelupaikka.

Ruvaslahden kehittämisyhdistys virittelee ruoka-antimia.

Tukkasotka.

Enpä ole aiemmin nähnyt että merikotka lentää selkäpuoli alaspäin !
Merikotka oli seurattu lintu torien taisto päivänä.
Tässä kotka selällään lentäen katselee oliko aikomus ruskosuohaukan katalasti
hyökätä selänpuolelta. Merikotka on kouliutunut hyökkääjiään kohtaan
ja kiepsautti lennon varsin veikeään asentoon nähden ettei
yllätyshyökkäystä toinen haukkalintu pysty tekemään kun katsekontakti on molemmilla.

Merikotka ja ruskosuohaukan välienselvittely
oli tiivistä, mutta kokoero oli merikotkan puolella.

Juha Ovaskainen nauttii Arton keittämää nokipannukahvia.
Emma-koira saa vain tuoksu aistimuksia kahvista.

Merikotka "sukeltaa" lintuparveen.

Sorsa tonkii ruokaa järvenpohjasta.

Ruskosuohaukka etsii pöydän antimia maasta.

Liitelee mutta saa vain kokemusta seuraavaan kertaan.

Arto ja kamera suunnattuna ruskosuohaukkaan.

Sorsien tekopesä.

Uivelo.

Pajusirkku.

Janne Leppänen merkitsee näkemänsä havaitut linnut.

Kottarainen pesäpöntöllään.

Juha Ovaskainen oli tornien taisto päivän valppaana ja lintuja havaitsi hyvin.

Katse etsii.

Näkyy monta lajia. Ruvastorni on lintujen katselijoitten paratiisi.

Kalasääski.

Joka puolella lenteli ja kuvattavaa riitti.

Metsähanhi.

Tässäkin metsähanhi.

Kova kolmikko !!
vasemmalta. Janne Leppänen, Arto Sutinen ja Juha Ovaskainen.

oikealla silkkiuikku.

Hovikuvaaja ei tunnista lintua. Janne varmaan tietäisi.
Ja Jannehan tiesi viestittäen sähköpostiini linnun nimen.
Kivellä istuu tukkasotka naaras.

Klo. 11.00 oli havaintoja tehty jo peräti 68 eri lintulajista.
Päivän saldo kipusi kuitenkin yli 70:n.