Sotkuman Kesäpäivät 6.7.2013


Polvijärven  Kunnanjohtaja Pauli Vaittinen avasi kesäpäivän  kovassa  vesisateessa
Puheessaan Pauli toi kunnan näkemyksen kylien tapahtumiin. Kunta haluaa olla mukana jokaisen kylän tapahtumissa mukana
Kunnanjohtajan huoli meneillään olevaan kuntaliitosselvitykseen oli huolenaiheena puheessa.  Enemmistö polvijärveläisistä
on haluton  Joensuuhun vaan itsenäinen Polvijärvi on kuntalaisille voitto itsenäiselle elämiselle

Sotkuman kyläyhdistyksen sihteeri Maiju Anttilainen lausui myös tervehdyksen kesäpäivän vieraille

HarleKyläyhdistyksen pj. Harle Christiana luovuttaa vuoden 2013 
Sotkumalainen valitulle Heikki Turuselle kunniakirjan

KUNNIAKIRJASSA LUKEE:
VuodenVuoden Sotkumalainen on vähenevän joukon edustaja. Hän harjoittaa nykymittakaavassa 
pienimuotoista lypsykarjataloutta perinnebiotooppialueella. Hän on eräs valtakunnallisesti
merkittävän Sotkuman hopearaha-aarteen löytäjistä pelloiltaan. Hän on myös aina
avulias naapuri ja kyläläinen.

Sitten oli median vuoro haastatella Heikkiä

HHarle Christianan ja Maiju Anttilainen viihdytti iloisesti kesäpäivään tulleita
Näin se pitääkin mennä eikä ujostella jolloin tunnelmaa ei pääse syntymään
 Sotkumalaiset hallitsevat tapahtumien kulun loistavasti ja iloinen, välitön meininki on tuttua 
monesta tapahtumasta joissa olen käynyt kuvaamassa Sotkumassa

Christiana osaa kyläyhdistyksen puheenjohtajuuden, mutta ilmeet on taattua loistoa

Taskumatin sisältö on lähellä kohdettaan

 Nyt on Harlen päivä nautinnollisesti alkamassa

Kalevi Juntunen selvitti kuulijoille kulkupelinsä ihmeellisyyksiä

Porsche. 3-sylinterinen traktori

Kesäpäivä ei ollut pelkää seisoskelua vaan halutessaan sai ottaa tanssiaskeleita hanurimusiikin tahdissa

Margaretha Kähäri ja Pauli Vaittinen. Hanurissa Sami Hopponen

LetkajenkkaLetkajenkkaa hyvin sujuen

Myös nuoriso taitaa letkajenkan askelmerkit

Tässä kuvassa on syvää Tanssijoilla on tunteellinen ote musiikin sävelmään ja se näkyy kasvoilla

Keijo Juntunen

Pirjo Mäkkeli

Voihan himpskatti !  Näkeekö hovikuvaaja tauluun asti ?
Varotoimenpiteenä muut on siirtyneet takavasemmalle

Henrin laukaus salibandyn nopeusmittauspisteessä

Nyt kokeilee Aleksi

FordFordson Dexta

Silloin kun soratiet oli joka paikassa se oli kuplavolkkarin kulta-aikaa

Sotkumassa asuva Metsäkoneyrittäjä ja kaivinkone töitä tekevä Keijo Juntunen ihastelee legentaa
Saman merkkisellä  zetor 25  traktorilla Keijo teki peltotöitä -70 luvun loppupuolella
polvijärven varosessa  synnyinkodissaan

Sade vähensi alkupäivän kävijöita, mutta iltapäivällä kansaa virtasi enempi kun sadepilvet vaalenivat

Sade oli alkupäivän aikaan monesti läsnä

Musiikista vastasi hanurimies ja laulaja Sami Hopponen