Ruostesorsa Ruvaslahdella 5. 6. 2016 !!


Ruostesorsalla on ruosteenruskea vartalo, vaalea pää, musta nokka ja pyrstö.
Suomessa harvinainen ja sanoisinko harhailija näillä Polvijärven leveysasteilla.

Pituus on noin 60cm, siipienkärkiväli 110cm, paino 9000-1650 g.

Ruostesorsan havaitsi tuttu henkilö, Janne Leppänen.
Puhelu Jannelta hovikuvaajalle ikuistamaan lintu harvinaisuus.

    Teksti Janne Leppänen                                        Kesävieraita Mustaltamereltä

Sunnuntai-iltana 5.6.2016 Polvijärven Oriniemellä havaittiin harvinaisia lintuvieraita. Kaksi ruostesorsaa ruokaili oraspellossa ja moni paikallinen luonnosta kiinnostunut ehti näitä ihailemaan. Ruostesorsa on valkoposkihanhen kokoinen ja muodoltaankin hanhimainen. Lintulajien luokittelussa laji sijoittuukin hanhien ja sorsien väliin. Linnun pääväri on kauniin ruosteenpunainen. Pää on valkoinen ja siivet mustavalkoiset. Mustasta kaularenkaasta päätellen kumpikin Oriniemen lintu oli koiras. Naaraalla vastaavaa ei ole.

Suomea lähinnä ruostesorsa pesii Mustanmeren pohjoispuolella ja Kreikan itäosissa. Siellä se suosii kuivien aroalueiden järviä ja jokivarsia, mutta voi kirjallisuuden mukaan pesiä kaukanakin vedestä. Myös Oriniemellä havaitut ruostesorsat vaikuttivat suosivan avointa maastoa. Ne ruokailivat matalassa oraspellossa ja kävivät myös vielä mulloksella olevalla äskettäin kylvetyllä alueella.

Ruostesorsia pidetään Keski-Euroopassa puistolintuna ja niitä voi karata lintutarhoista. Oriniemen linnut olivat kuitenkin hyvin varovaisia. Kohdalla hiljentänyt auto sai ne heti lentoon ja siirtymään kauemmas tiestä. Muutoinkin ne olivat hyvin valppaita, verrattuna mm. samalla pellolla ruokailleeseen sinisorsaparveen. Käytös viittaa siihen että linnut ovat luonnonvaraista villiä alkuperää. Ruostesorsilla tiedetään olevan taipumusta vaeltaa kauas pesimä-alueelta ja kenties tämän kevätkesän pitkät etelätuuliset jaksot ovat saaneet tämän kaksikon lentämään poikkeuksellisen kauas pohjoiseen.

Suomessa ruostesorsia nähdään vuosittain, mutta yleensä vain muutamia yksilöitä. Lintuhavaintopalvelu Tiiran mukaan Pohjois-Karjalassa on ruostesorsia havaittu viimeksi heinäkuussa 2014, jolloin kolmen linnun parvi viihtyi Tohmajärvellä useita päiviä. Joten varsin harvinaisia nämä vieraat siis meillä ovat.