TOUKOSIUNAUS RUVASLAHDELLA 11.5.2018

 
Toukosiunaukseen 11.5.2018 Polvijärven Ruvaspirttiin oli saapunut yli viisikymmentä
henkilöä katselemaan kuuntelemaan yli kaksi tuntia kestänyttä tulevan kesän maahan
kylvetyn siemenen siunausta. Toukosiunauksen toimitti Polvijärven evankelisluterilaisen
seurakunnan kappalainen Iiris Leppänen ja taipaleenseurakunnan pappi isä Tuomas Kallonen.

Tapahtuman järjestäjänä eläkeliitto Jaakko Antikaisen johdolla.
Lopuksi istutettiin puuntaimi Ruvaspirtin piha-alueelle.


 


Toukosiunaukseen tarvittava esineistö.

oik. taipaleen seurakunnasta Tuomas Kallonen, Jaakko Antikainen, Jouni Vannas ja kanttori Kaisu Potkonen.

Toukosiunauksen aluksi laulettiin suvivirsi.
Pianossa Jouni Vannas.

Puhujapöntössä eläkeliitosta Jaakko Antikainen.

Jaakko puheessa toi esille eläkeliiton toimintaa ja tulevaisuuden näkymät liitossa.

Ruvaslahden kylän edustaja Arto Sutinen puhui valkoisen pöydän takaa.
Arto aprikoi ennen puhettaan kummasta puhuu pöntöstä vai pöydän takaa.
Hovikuvaaja tietenkin neuvoi Artoa. Ei ole sopivaa Arton puhua pöntöstä
vaan arvoisellaan paikalla valkoisen pöydän takaa on puhe tultava.
Arto otti hovikuvaajan neuvosta vaarin ja kuten kuvasta näkyy valkoista on Arton edessä.
Arto neuvoi myös hovikuvaajaa. Eläkeliiton lippu on nähtävä kuvassa.
Siellä se vihreälippu EL kirjaimen kera liikkumatta Arton takaa näkyy.
Arto ja Hovikuvaaja piti lupauksensa toisilleen.

Arton puhe soljui maanviljelyksestä nykyiseen toimintaan Ruvaslahdella.
On tehty lintutorni, maalämpö ja monta muuta kohdetta kunnostettu.
Lopuksi toivotti parempaa säätä maanviljelijöille kuin edellinen kesä oli.

Polvijärven valtuuston puheenjohtaja Hanna Vannas puhujapöntössä.

Puheitten välillä laulettiin.
On kaunis synnyin maamme.

Toukosiunauksen kulkua seurattiin syvällisin ja maaläheisin ajatuksin.

Anita Tanskanen ja oliko evankelistan luku.

Poikakuoro.

Poikakuoron esitys oli hyvä joka huomioitiin kuulijoitten keskuudessa.

Vuorossa hetkenpäästä toukosiunaus.

Polvijärven evankelisenseurakunnan kappalainen Iiris Leppänen.
Iiris puhui siitä suuresta rikkaudesta jota saamme kokea
sadon korjuusta joka tuo leivän ja myös saame kokea
elämässämme elämän leivän jonka mahdollisti ne
seitsemän päivää jona Jumala loi taivaan ja maan.

Toukosiunaus Iiris Leppänen avustajana Matti Hämäläinen.

Iiris lauloi laulun Äideille seuraavana päivänä olevan äitienpäivän kunniaksi.

Taipaleen seurakunnan pappi isä Tuomas Kallonen
ja kanttori Kaisu Potkonen.

Tuomas Kallonen. Ortodoksinen toukosiunaus.

Taipaleen seurakunnan pappi isä Tuomas Kallonen siunaa kylväjän siemenen.

Laulua lopuksi.

Sitten siirryttiin sinisentaivaankannen alle, ulos.
On matka puun istutukseen Ruvaspirtin piha-alueelle.

Takana Ruvaspirtti mikä toimi vielä muutama vuosi sitten kouluna.
Puun istutusta seurataan miten Jaakko ja Matti hommansa hoitaa.

Hyvinhän se homma menee kun asialla on entinen opettaja Jaakko
ja maanviljelijä Matti. Ei hetkeäkään epäilystä, että puun juurten
ympärillä ollut verkko toisi ongelmia. Tosin pientä kysyntää
oli että pitääkö verkko jättää vai pois ottaa.

Lapiossa Jaakko Antikainen ja käsin maata haromassa Matti Hämäläinen.
On se monesti Matin kynsien alla ollut multaa. Ei nyt ensi kertaa.

Istutettu on ja kasvu alkakoon.

Tuomas Kallonen kaataa siunatun veden alkuravinnoksi puun juurille.