18.1.2020 Joensuun Liikuntakeskus
Salibandyn miesten 4-divisioona Savo-Karjala, lohko 19.

KLC otteli iltapäivällä turnauspäivän ensimmäisen ottelunsa vastassa ToU.
Ottelua en ollut kuvaamassa jonka KLC hävisi 3-6.
Maalintekijöinä ottelussa klc:n osalta olivat
Antti Pakarinen 2+0 ja Henri Juntunen 1+0.

RDcFactor - KLC
KLC:n viimeinen ottelu oli RDcFactoria vastaan joka keikkuu sarjan puolivälin tuntumassa.
KLC puolestaan on toiseksi viimeinen. Ottelu alkoi KLC:n osalta heikosti.
Pelikello näytti 4:21kun jo klc:n maaliin oli pallo osautunut kolme kertaa.

KLC pelasi, ainakin katsomoon nähtynä että alku oli passiivisesti. Saatan olla väärässäkin.
KLC otti aikalisän jonka jälkeen ote selkeästi parani. KLC:lle tuli pieni kömmähdys
kun kaukalossa viiletti liian monta pelaajaa. Jäähy tuli jonka aikana jälleen verkko heilahti
klc:n osalta väärässä päädyssä. Tämän jälkeen peli oli verraten tasaista
Toinen erä pelattiin maalien kuin pelitapahtumien tasan 1-1.
Kolmas erä oli KLC:n hienoista hallintaa. KLC pääsi jo kahden maalin päähän
mutta tasoihin ei tällä kertaa päässyt. KLC voitti kolmannen erän 2-1.
Ottelu päättyi RDcFactorin voittoon 6-4.



 


 

SARJATAULUKKO

 

Seuraava turnaus Outokummun urheilutalo 8.2.2020
klo. 9.00 OuPa - KLC
klo. 11.00 KLC - FB JoPa




Sarjataulukko 18.1.2020 Joensuun turnauksen jälkeen

#
Joukkue
O
H⁰
TM
PM
ME
P
1 ToU 12 10 0 2 72 38 34 20
2 Coach Team 12 9 1 2 78 40 38 19
3 FB JoPa 12 7 1 4 66 55 11 15
4 FC Pogosta 12 7 1 4 76 54 22 15
5 RDcFactor 12 7 0 5 58 60 -2 14
6 PyU 12 6 1 5 71 70 1 13
7 OuPa 12 4 2 6 61 70 -9 10
8 KOLA-GB 12 4 1 7 59 78 -19 9
9 PoPS-78 12 3 1 8 54 54 0 7
10 KLC 12 3 0 9 49 72 -23 6
11 ValtVa 12 2 0 10 43 96 -53 4

KLC:n joukkue Joensuun turnauksessa
POLVIJÄRVI

RDcFactor

Ottelun alkuminuuteilla klc kehitti hyvän maalintekotilanteen.
Lauri Kuronen (20) saa pallon ja syöttää nurkassa olevalle Henri Juntuselle ....

.... Henri pyörähtää maalintekotilanteeseen.
Laukaus jumii RDc:n maalivahti Jouni Kuivalaisen oikean käden kainaloon.

Eipä siinä kauaa mennyt kuin 02:04 kun RDc Factor maalin teki. 1-0.

Maalintekijä Heikki Pölönen (29).

Ja lisää maaleja RDc juonii. Vain kaksi minuuttia edellisestä maalista
kulunut kun Heikki Pölönen syötti (29) Eetu Nevalaiselle (74) joka virittää laukauksen .....

..... Eetun laukaus ja RDc menee 2-0 johtoon.

Maalin edessä oikealla reunalla Juha-Petteri Hirvonen pelaa palloa jalka maalivahdin alueella.
Pelaaja jos pelaa palloa maalivahdin alueella seuraa rangaistuslaukaus vastustajalle.
Näin kävi nyt ja rangaistuslaukaus hyöty RDcFactorin pelaajille .....

Rangaistuslaukausta RDc:n joukkueesta suoritti Jere Könönen (94). Varmasti pallo oikeaan yläkulmaan.
 KLC:n maalivahti Matti Hakkarainen ei mahtanut tarkalle laukaukselle mitään.

Pelattu ottelua 05:10 kunnes KLC ottaa aikalisän heikosti alkaneen ottelun johdosta.

Aikalisä sai potkua KLC joukkueeseen.
Puolenkentän tuntumasta Antti Pakarinen kokeili laukaisullaan Jounin pitävyyttä.

KLC alivoimalla. Syy alivoimaan oli liian monta pelaajaa kaukalossa.
RDc pyöritti ylivoimaa tehokkaasti.
Vasemmalta Antti Juvonen (20) ja taitaa mennä maaliin ....

...... maali tuli. Antille syötön maaliin antoi Ville Rautiainen. Tilanne synkkä klc:n osalta. 4-0.

Henri Åke ponnekkaasti laukaisee ......

.... Åken laukaus oli mennä maaliin. Jounin olkapää torjui pallon ylös ja sitten kentänpäätyyn.

Antti Juvosen menohalut katkaistiin.
Janne Mustonen (28) ja Lauri Kuronen (20) estivät Antin jalkojen etenemisen.

Vasemmalla Henri Åke sivaltaa vasemmalta maalin yläkattoon pallon ja lohtua KLC:n joukkueelle.
Tilanne 4-1.

Henri Åke (40) maalintekijä. Syöttäjä vasemmalla Juha-Petteri Hirvonen.

Joni Ronkainen (21) sai syötön oikealta Henriltä. Joni hutasi ohi.

Laukauksia sateli kohti RDc Factorin maalia.

Matias Hirvonen karkaamassa.

Edessä Riku Lamberg KLC:n nuorin pelaaja, 18 vuotias.
Rikun kilpurina Janne Laakkonen, 26 vuotias.

Henri Juntunen takana hamuaa palloa Otso Miettiseltä.

Laidan tuntumassa Ville Rautiainen (47) syöttää Antti Juvoselle (20).
Juvonen sai hyvän syötön ja samalla laukaus kohti KLC:n maalia ......

..... Antin laukaus meni sinne minne oli tarkoitettukin, maaliin. Tilanne RDcFactorille 5-1.

Antti Pakarinen ja kanttilaukaus lähtee .....

..... Pakarisen kanttiveto oli napakka. Maali KLC:lle. Tilanne 5-2.

Jounihan se sieltä etsii mailallaan palloa jalkojenvälistä.
Säännöt eivät salli kyseistä toimintatapaa pelata.

Vapaalyönti RDcFactorilla. Pallo kolahtaa Matin olemukseen.

Maalin edessä RDc:n Antti Juvonen (20) nostaa pallon Matin olkapään kautta ylös ...

...... pallo pyöriskelee ilmojenteillä Matin yllä ....

.... putoaa lattialle ja siitä siivotaan turvalliselle alueelle KLC:n näkökulmasta ajateltuna.

KLC:n Jouni Päivinen tavoittelee palloa jonka sai maalin takaa syöttönä Henriltä .....

..... pallo kieriskelee aavistuksen etäämmälle RDc:n maalista jota Jouni tavoittelee edelleen.
Kuten kuvasta näkyy selkeästi, Jouni kampitetaan mailalla. Juvosen Antin maila Jounin jalkojen välissä....

...... Jouni Päivinen kaadetaan mailakampilla .......

..... Tuomari maalin takana levittelee käsiään, että ylös vain !. outo juttu ettei tuomari nähnyt kamppia
kun kentällä on kaksi tuomaria, toinen kuvan ulkopuolella vasemmalla.
Antti Juvonen, kampittaja katselee etteikö tosiaan hän saanut rangaistusta kampista.

Jouni Päivisen kampin jälkeen tilanne jatkui ja pallon saa haltuun Henri Juntunen.
Veto oikealta niukasti ohi.

RDcFactorin Ville Rautiainen sai jäähyn ja siirretyn rangaistuksen aikana Joonas Turunen (25)
sai päädystä ponnahtaneen pallon kuin tarjottimella lapaansa ....

..... ja maali KLC:lle. Tilanne ottelussa tiivistyy 5-3.
Syötön Joonakselle antoi Henri Åke.

Joni Ronkainen (21) mielii tehdä maali klc:lle .....

...... Jonin laukauksen käsivarrellaan Kuivalainen torjuu päätyyn.

Peliaikaa jäljellä vajaa neljä minuuttia.
Kukapas muu maalinteossa kuin Antti Juvonen (20) .....

Matti Hakkaraisen heittäytymisestä huolimatta maali RDc Factorille. Tilanne 6-3.
Maali oli Antille kolmas henkilökohtainen.

Turunen (25) pääsi vielä lähelle maalintekoa.

Kuin myös Henri Juntunen kokeili pelin loppuhetkillä Jounin kykyjä torjuntaan.
Pallon Jouni torjui oikealla jalallaan.

Ottelua jäljellä 17 sekuntia kun verkko heilahtaa RDcFactorin maalissa.
Joonas Turusen (25) tekemä maali johon hyvän maskin teki Janne Mustonen (28).
Ottelu päättyi RDcFactorin voittoon 6 - 4.

Menin Joensuun Liikuntakeskukseen kuvaamaan KLC-RDcFactorin ottelua
ja siinä odotellessa kahvia ja hodaria syödessäni katselin OuPa - FC Pogosta
ottelua jota viimeistä eräää pelattiin. Tuli rangaistuslaukaus FC Pogostalle.

Ei sinä auttanut kuin keskeyttää kahvitus. Kamera esiin ja kuvaamaan rangaistuslaukausta.
Outokummun Pallon maalissa oli Mauri Hiltunen ja laukojana Pogostalta Olli Kaasinen.
OuPa:n maalivahti Hiltunen teki taidokkaan akrobatia notkean torjunnan.

Kolme viimeistä kuvaa ovat OuPa:n Mauri Hiltusen torjunnasta sarjana
joita harvoin näkee ja joita hovikuvaaja kaipaa kuviin.

Jalat yhä ylemmäksi ...

... nousee ....torjuu ....

..... ei mene pallo maaliin, jalkatorjunta !  onpa hieno torjunta-asento !!!