Polvijärven jääkiekon edustusjoukkueen kauden päättäjäiset
25.4.2015 Mutakatissa Polvijärvellä




Timo Turpeinen ja Jukka Mutanen 
Jukka pitämässään puheessa toi esiin edustusjoukkueen pienehkön talkoolaisten määrän.
Toiveessa tulevalle kaudelle lisää talkoohenkeä joka jakautuisi useammalle henkilölle ettei
kuormitus tulisi aina vain pienelle talkooporukalle. Hovikuvaaja myös tietää yli 30 vuoden
kokemuksella ettei vapaaehtoistyöhön tunkua ole. Neuvonantajista ei ole pulaa kuinka
 talkootyö pitäisi parhaiten tehdä. Muistan hyvin erään tapauksen siitä ajasta kun jäädytin
 Martonvaaran kiekkokaukaloa yksin. Kun jää oli useamman illan viikossa luistelusta johtuen
  jäädytyskunnossa tuli pelaajilta maininta pukukopissa että minun pitäisi jäädyttää kenttä.

 Silloin välähti ja sanoin että voiko joku toinen pelaaja jäädyttää kun silloin pelaajia oli kaukalolla
yli viisitoista. Kysymykseni jälkeen kopissa oli niin hiljaista että kuulin vain oman hengitykseni.
Vapautin pelaajat ahdistavasta hetkestä sanomalla että minä käyn jäädyttämässä.
Jos olisi vapauttavaa sanaani pimittänyt pitempään olisi happivaje pelaajien keuhkoihin tullut.

Ja ei aikaakaan kun joku pelaaja sanoi että voisimmeko pelata vielä useammin viikossa,
kun ehkä kerittäisiin. Silloin tuntui että saanko pidettyä kiukun nahkojeni sisällä, mutta
järki voitti, kiukun purkausta ei tullut. Irrotin luistimet jalasta, hyppäsin pappa tunturin
selkään ajoin kahdenkymmenen pakkasasteessa kotiin ja saunaan. Kaikki hyvin kun mieleni maltoin.

Päättäjäiset kulkevat saman Seremonia kaavan mukaan ja siihen kuuluu 
pelaajien valitsema joukkueen arvokkaimman pelaajan tittelin julkistaminen.
Tällä kertaa joukkue valitsi Jaakko Huttusen. Jaakon käsi on kokenut
kovia, mutta Timo jotenkin otteen saa. Jukka luovuttaa vuodeksi Jaakolle pytyn.
Joni Tuonosella on pyttyyn jo kaksi kiinnitystä.

Tomi Reijonen, Joni Tuononen ja Riku Mutanen.
Pelaajat löytävät näin keväisin kirkkaan veden lähteen jonka aromit tainnuttavat raavaan miehenkin.

Juhani Reijonen, Kai Varis, Jukka Mutanen, Timo Turpeinen ja Matti Wikström.
Mitä paperi pussissa on. Sen nämä herrat sen joskus tietävät jos sitten sattuvat kysyttäessä muistamaan.
On mahdollista että annetaan pussin sisällön kehittyä ja ei pidetä kiirettä. Nautitaan elämästä raittiina.