21.11.2021
Miesten 4-divisioona, Savo-Karjala. lohko 21
Polvijärven vapaa-aikatalo
POPS-78  (polvijärvi - HOOPEE (juuka)

On paljon aikaa vierinyt siitä kun olin viimeksi kuvaamassa popsin pelejä ja nyt se viive korjattiin.
Popsilla oli vuoro järjestää 4-divisioonan turnaus vaparilla ja turnauksen aamu peliin kotijoukkue sai
vastaansa naapuriseura Hoopee juuasta. Juuan joukkue on nähtävästi coasteamin kakkosjoukkue.
En ole varma onko kakkosjoukkue mutta näillä tiedoilla mennään. Kotijoukkueena esiintynyt Pops
on haalinut pelaajia kiitettävästi sitten viime näkemiseni. Ottelu oli alussa suhteellisen tasainen
mutta loppua kohden alkoi juuan pojilla jalka painaa kun olivat verrattain pienennä miehityksellä matkassa.
Popsi vei peliä suvereenisesti. Ottelu ei noussut tasoltaan sellaiseksi jota pelaajat muistelisivat
silloin kun maila on ripustettu kodin seinälle ja jota katsotaan kiikkustuolissa aamutossut jalassa.

Pops majailee sarjataulukossa puolessa välin ja hoopee toiseksi viimeisenä.

 


POPS-78


Hoopeen vapari joka kilpistyi popsin muuriin.

Jostain kaukaa tuli laukaus joka kolahti oikeaan maalitolppaan.
Pallo kimposi maalivahti Halosen ja maalin välistä oikealle puolen.
Kytiksessä (78) Kukkonen odottaen pallon tuloa mailan lapaan ja siitä Toni sivaltaisi yläpesään.
Pallo ei liikkunut niin kuin popsin manageri olisi halunnut.

(69) Aapo Mikkonen lennokkaasti laukaisee ja pallo Henkan käteen.

Keskellä Turunen Mikko on kuin muuri (22) Matiaksen edessä ja pallo Ryynäsen haltuun.

Hoopeen Petteri Lampinen sai pelipallon Halosen kypärän eteen ja mietintä torjuako vai ei.
(5) Voutilaisen Pasi ahdistaa Petteriä ettei pallo sittenkin maaliin solahtaisi.

Kaukaa popsin Joni Kostamo laukauksellaan teki komea ylänurkka maalin. Pops johtaa 1-0.

Oikealla maalintekijä Joni Kostamo.
(71) Niko Tiilikainen maalin syöttäjä.

Eipä kauaa nokka tuhissut kun hoopee tasoitti 1-1.
Maalintekijä alalaidassa (96) Ville Miettinen.

(96) Maalintekijä Ville ja käsionnittelu syöttäjälle Petteri Lamiselle.

Kostamo varjelee  maalinedustaa reippaalla otteella (29) Samuli Kortelaista.

Hoopeen Markku Naakka kampittaa Mikko Turusta.

Se on tuo(88) Petteri paha pideltävä Pasille.

Petteri huitaisi ohi. Pops säästyy ettei maaliverkko heilahda.

Tiilikainen venyttää notkistuu urkittaa mutta muutama sentti vielä pitäisi löytyä
nuoresta kehosta jotta pitävä ote liimaisi pallon siniseen lapaan.

Oikealla (44) Antti Romppanen tarkalla laukauksella vie popsin 2-1 johtoon.

Keskellä maalintekijä Antti. Oikealla syöttäjä Aapo Makkonen.

Kun railakkaasti venyttää niin tukkakin on iloisen vauhdikas.

Mahalla pökätään. Pökkääjä Kostamo.

(78) Toni Kukkosen laukaus lähellä onnistumista. Sormitorjunta Haloselta.

Jumissa popsin Antti Nuutinen. Takaa hipsuttelee pallon ottaa haltuun Soinisen Juha.

Oikealla Samuli Kortelainen jalka kampilla saa Turusen Mikon nurin.

Maalin edessä Niko Tiilikainen tällää voimalla oikeaan ylänurkkaan ja pops johtaa 3-1.
Syöttäjä maaliin oli Teemu Hallikainen.

Vapaalyönti popsilla.
Teemu Hallikainen ja tarkkaa tarkempi laukaus aivan vasempaan ylänurkkaan.
Syöttäjä maaliin toinen vasemmalla Tiilikainen.
Pops menee menojaan johtaa jo 4-1.

Popsin maalivahti Jarkko Koivunen vai Toni vai Juha pallon saa.
Jännitysnäytelmää seuraa Mertanen ja Lampinen ......

Jännitysnäytelmä päättyi Jarkon käden läpsäytykseen lattiaan
 ja Kostamo sai pallon sohittua kauemmaksi maalin edestä.
Mertasen ja Lampisen ilmeet kertoo että nyt eletään kinkkisiä pelihetkiä.

Popsin Ryynäsen Topilla ja Halosella yhtä pitkä matka pallon haltuun.
Pallo lirui kuitenkin rytäkän jälkeen päätyyn.

Pallo suojaisessa paikassa.

(34) Mikolla loisto paikka maalintekoon. Kädellä Henkka torjuu.

Jälleen Samuli Kortelaine kampittaa.
Laskujeni mukaa Samulin toinen kampitus. Nyt nurin Hallikainen.

Ai että mitä notkeutta Mertasen Jussi esittää !

Joonas pallossa ja nopea pelaa jaloistaan on.

Laukaus hoopeeltä ja pallo kimpoili maalin ohi.

Popsin puolustus oli hyvällä sykkeellä pelissä mukana.

Teemu Hallikainen jälleen maalintekijä. Tilanne popsin hyväksi 5-1.

Keskellä maalintekijä Teemu Hallikainen ja oikealla syöttäjä Tiilikainen.
Hallikaisen toinen maali.

Se tuo (88) Lampinen oli Voutilaisen riesana koko ottelun.
Nyt Pasi nappasi viekkaasti pallon itselleen.

(13) Pushkin Serkei toteaa Kukkosen menon voimakkaaksi ja ei saa estettyä Tonia.

Pallo se vain on.

Mertanen oikealla ja laukaus maalia kohti ....

.... Mertasen laukauksen Halonen pudottaa.
(44) Romppasen Antti on valpas ja ottaa pallon ja heiluttaa verkkoa.
 Tilanne popsin hyväksi 6-1.

Keskellä maalinsyöttäjä Mertanen ja oikealla maalintekijä Romppanen.

Maaleja tuli popsin tekemänä solkenaan.
Vasemmalta laukoi Hallikaisen Teemu tilanteeksi  7-1.

Keskellä Teemu Hallikainen jolle maali oli jo kolmas !!.
Ei syöttäjää.

Nuutisen Anttia ahdistaa (20) Kallisen Joonas.

Kukkonen pääsi paraatipaikalta tälläämään mutta maalivahdista pallo yläilmoihin.

Jälleen (9) Teemu Hallikainen maalinteossa. Teemun neljäs maali ottelussa !.
Tilanne 8-1.

Sai se hoopee myös maaleja lisää.
Oikealla edessä valkoinen Markku Naakka tekee maalin ja tilanne 8-2.

Oikealla maalintekijä Markku Naakka ja (96) syöttäjä Ville Miettinen.

(69) porhlsi vauhdilla hoopeen maalille. Halonen jotenkin torjuu pompottelee palloa.
Vasemmalla Romppanen vainuaa tilanteen ja kiirehtii maalille .....

(44) Antti Romppanen aavisti tilanteen
 ja napautti maalin kun Halonen ei saanut otetta palloon. Tilanne 9-2.

HooPee ja maali 9-3.
Maalintekijä oikealla Ville Miettinen ja takana syöttäjä Lampinen.

Vasemmalla maila heilahtaa Mikko Turusella. Laukaus vie valkoisen pallon maaliin. Tilanne 10-3.

Oikealla maalintekijä Turunen ja syöttäjä (7) Topi Ryynänen.

Maalikarkelo päätyy Antti Romppasen huitaisu maaliin. Lopputulos 11-3.
Maalintekijä Antti oikealla. Syöttäjä Niko Tiilikainen takimmainen oranssi paita.