Alta Museo Pohjois Norjassa


Museo antaa kävijälle nähtäväksi paikallista kulttuuria ja kalliopiirroksia.
Kalliopiirrokset on noin 6000 vuotta vanhoja.


Kesällä matkalla Nordkapiin matkan varrella oli Alta Museo
jota ei ohitettu vaan haluttiin nähdä kauan sitten kiveen hakattuja maalauksia.

Kun lasiovet avautuivat luulin museon olevan sisätiloissa.

Ei sisätiloissa ollut kuin ruokailua ja kassa lippujen lunastukseen museoalueelle.
Maisema takana on ruokailun ajaksi taikka vain levähtämiseen hienoa katseltavaa.

Liput saatuamme matka jatkui vehreän kasvillisuuden ympäröimää siltaa pitkin.
Kuvakentät olivat erillään toisistaan ja niitä yhdisti kävelysillat.

Kauan aikaa sitten kiveen hakattuja eläinten kuvia.
Ehkä silloin ennen ei ollut näkemystä maisemia piirtää
kiviin. Jokainen taideteos esitti eläinhahmoa tai koristeesinettä.

Nämä kivessä olevat piirrokset on vahvistettu värillä,
 Alkuperäiset hakatut jäljet olivat jo lähes kuluneet havaitsemattomaksi.

Poron tai hirven kuva on hakattu niin tomerasti useita
tuhansia vuosia sitten että työn jälki näkyy.

Ehkä osa piirroksista esittää kaulakoristeita.

Sateet tai ajankuluminen ei ollut kaikkiin kivipiirroksiin tehnyt kuluamis heikennystä.

Onkohan taitelija ajatellut tulevaa nykyaikaa piirtäessään sekaan junaradan.
Mene ja tiedä, mutta viisaus ja tulevaisuuden ajattelua silloinkin on löytynyt.