Kaakkuri 6.7.2020


Sadetta pitäen istuin Varosen venerannan kodalla sen kummemmin näkemättä kuin vain lokkeja.
Olin jo irrottamassa kameraa yksijalka jalustasta jossa kiinni on kameran kiikku.
Punoin jo kiinnitys pidikettä irti kun silmäkulmani sai havainnon isohkosta linnusta.
Kiireen vilkkaan sain jotenkin jalustan takaisin, mutta kaakkuri melkein "karkasi" puitten taakse.
Räppäsin nopsaan tarkennuspisteen sinnepäin lintua kohti ja tuli lähes huti laukaus.
Ei oikein nyt nopeuteni ollut sitä luokkaa että terävähkö kuva olisi napsahtanut.

Kaakkurilla on kala nokassa. Ei saanut suurentamalla kuvaa mikä kalalaji on.


Hovikuvaaja silloin tällöin erehtyy lintulajin tunnistuksesta.
Näin kävi alla olevan linnun tunnistuksessa. Luulin lintua merimetsoksi.
Onneksi maailmassa on eteviä sanoisinko mestaritason lintujen tunnistajia.
Yksi mestari tunnistaja on Lintumaailman Ykkönen eli Janne Leppänen.
Janne oli katsonut linnun kuvaa ja tunnisti linnun kaakkuriksi.
Jannelle kiitos !