Tullessamme tähän maailmaan saamme elämän malja sisimpäämme täytettäväksi ajalliseksi ajaksi Taivaan Isältämme elämän kehdosta siihen

 saakka jolloin näemme ja tunnemme viimeisen kerran omat rakkaat lähellämme. Elämän maljaa sisällämme emme tunnista halutessamme

 kulkea sen tien josta ei nähdä elämän päätyttyä ettemme tunne olevan sen arvoinen saapuaksemme taivaan kotiin ja saada elämän virheet

 anteeksi. Menneenä jouluna kirjoitin että voimmeko tässä ajassa löytää sisältämme seimessä nukkuvan Jeesus-lapsen. Löydettyämme

 vapahtajamme vaatimattoman syntymä seimen elämän maljassa, tunnemme sisällämme, kasvoillamme, käden lapsen, joka ei hylkää sitäkään

 kulkijaa jonka elämä on vaillinainen. Silloin kun näemme omassa elämän maljassa käden Jeesus-lapsen johon olemme tarttuneet hauraan

 voimattomina pysyä kädessä kiinni on matkamme alkanut ymmärrykseen ettemme saa hyljätä Jeesuksen kärsimystä ristillä antaessaan

 henkensä puolestamme saadaksemme syntimme anteeksi toisessa ajassa. Elämme tätä hetkeä kerran vain ja uskoen itsensä sellaiseksi joka

 näkee auttaen hyvyyttä ja myös ymmärtää elämän heikkouden johon kuuluu päivät jolloin olemme Jeesuksen kärsimys ristin juurella pyytäen

 omat heikkoudet anteeksi ja saadaksemme painavat elämänkahleet riisuttua ristinjuurelle. Elämän maljamme täyttyy ilon, surun, kaipuun ja

 läheisen menetyksen tunteesta joita kohtaamme ja joudumme ne vastaanottamaan. Jos voisimme sulkea tai avata elämän maljan silloin kun

 haluaisimme emme ymmärtäisi rajallista elämäämme. Rajallisen elämän Vapahtajamme antoi meille ja joudumme ottamaan vastaan kaiken

 mitä kohtaamme ennen kuin kaikki päättyy. Vakavan sairauden ja kivun edessä olemme tienhaarassa kysyäksemme oikeellisuudesta kohdata

 peruuttamaton sairaus ja nähdä läheisen elämän maljan täyttyminen. Läheistä kohdannut aika jota on vain vähän jäljellä joutuu hyväksymään

 rajallisuuden ja antaen levollisuuden himmenevään ajalliseen aikaansa kulkeakseen ristin juurelle polvistuen kiitäen matkasta elämän halki.

 Maallisessa elämässä voimme polvistua pääsiäisenä ristiinnaulitun Jeesuksen eteen pyytäen läheistemme jälleen näkemistä silloin kun oma

 elämän malja on täynnä Vapahtajamme edessä. Omalta kohdaltani elämän maljan suurin suru oli laskiessani Äitini ja myöhemmin Isäni

 hiljalleen haudan lepoon. Valkoinen arkku pysähtyi haudan pohjalle jolloin elämän maljani täyttyi täyteen kaipuusta ja matka täällä oli vailla

 sitä mitä kaipasi, Äitiä ja Isää. Surun, kaipauksen ollessa ylitsepääsemätön sellaiseen mitä ei voi saavuttaa voimme rukoilla Jumalalta

 jälleennäkemistä ja saisimme nähdä taivaan kirkkaudessa rakkaittemme elämän malja. Löydämme etsien muistojenvirtaavan joen itsestämme

 ja sen hetken ajasta tunteaksemme rakkaimpiemme viimeisen kosketuksen kaikkoavan ja heidän elämän malja päässyt taivaan ajattomaan

 elämään. Uskoa pääsiäisen ristin sanomaan Jeesuksen antaessaan henkensä sanoen ” Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni”. Nämä sanat

 sanottuaan Jeesus henkäisi viimeisen kerran ja antaen meille syntimme anteeksi saadaksemme nähdä taivaan kodin elämän maljan täytyttyä.