Matkalla määränpäähän Matkan alku johonkin vailla suurempaa tavoitetta olisi kuin kulkemista syksyisessä sumussa eksyen tai löytää aiheen pysähtyen ajatuksiin joka johtaisi määränpään etsimiseen. Mikä on määränpää jota etsisimme ? Nuori ihminen etsii, katselee ja ihailee jokaisena hetkenä uuden askeleensa jälkeen joka on tuonut elämälle tarkoituksen etsiä määränpää siihen miksi me olemme täällä. Ei saa olla kyse määränpään pituudesta saavutettavuuteen vaan määränpään saavuttamisesta ennen kuin kaikki tavoiteltavuus on kaukaisuudessa. Kun asetamme tavoitteita ajanjaksolle jotka voisimme saada työnteon ahkeruudella se on silloin henkinen voimavara. Työnteolla saavutettu henkinen voimavara on arvokas jota ei pysyvästi muilla vippaskonsteilla saavuttaa. Ihminen, silloin kun hän on voimallinen ja tulevaisuus tuntuu rajattomalta, ajatukset kumpuilevat hyvin useasti niin kuin meren aallot. Aallot nousevat korkealla ja aallon harjalla kuohupää näkyy läheisille tyyntyen rantakiviin tai vahvaan rantakaislikkoon joka huojuen tyynnyttää vaahtopää aallokon. Meidän kaikkien elämän purjeet loistavat valkoisina silloin kun tyyni hiljainen elämän tuuli ottaa hennon otteen purjeesta alkaessaan työntää kohti merta jonka ranta kaukaisuudessa ottaa purjehtijan vastaan kun kaikki elämässä on takanapäin tyyneytenä. Emme näe omaa rantaa, määränpäätämme, matkamme alkaessa kun silloin kaikki tuntuu olevan loputonta ja kaikesta pitäisi joskus luopua. Taivaan Isä on antanut jokaiseen nuoreen sydämeen elämän voiman jonka turvin nuori ihminen näkee elämänsä siinä valossa jossa nähdään voimakas elämän halu vailla kaikesta luopumista matkalla määränpäähän. Aallot kuohuu, olemme silloin saavuttaneet lakipisteen kaikessa siitä asti kun aloimme ylittää tyynenä kimaltavaa ja vaarattomana näkyvää omaa elämän purjehdusta elämän meressämme.  Aaltojen kuohunta pieni tai tyrskyävä kuljettaa purttamme sillä voimalla joka tulee jokaisen sisältä hallita omaa elämän nopeutta saavuttaa edessä häämöttävä tavoiteltavuus. Pienessä aallokossa purttaan ohjaava ei tavoittele itselleen näkyvyyttä antaessaan itselleen tyyneyttä ja rauhaa joka työntää kauaksi lähestyvä kuohuvan aallokon. Silloin kun haluamme purjehtia tyrskyävässä aallokossa olemme silloin aukaisseet purtemme suunnataksemme keulan voimallisiin aaltoihin jotka antavat elämällemme  sitä eteenpäin pyrkimystä joka keinuttaa purttamme. Tyrskyävässä aallokossa kulku eteenpäin on rauhatonta ja ainaista seurantaa ettei elämän meren tuuli revi elämän purjeita. Hallita tyrskyt, hallita oma kulku on jokaisen omissa käsissä saako purjeet käännettyä kun tuuli kääntää suuntaansa. Kun elämän tuuli suuntaa vaihtaen heiluttaa purjeita tiedämme silloin sen vastuun omasta itsestämme ja läheisistämme ettemme sorru vääriin ajatuksiin joka johtaisi vääjäämättä matkan suuntaa rantaan joka ei ole siellä kaukaisuudessa odottamassa vaan matka päättyy liian aikaisin ennalta arvaamattomasti. Ollessamme vahvoja tuulet ja tyrskyt muuttuvat elämän mataliksi aallokoksi kun huomaamme kutsua hädän keskellä Taivaan Isää lähellemme pyytäen suojelusta päästä omaan tyyneen valkamaan.  Määränpää johon hiljalleen lähestymme sisältää katseita ulapalla elämän merellä kauniiseen auringon nousuun joka on kuin vertaus ihmisen elämästä. Auringon nousu aamuisin niin kuin ihminen syntyy tuomaan valoa vanhemmilleen. Kumpaakin toivomme ajallamme tuoden uuden päivän niin kuin ihmisen lapsi tuo uuden elämän. Aurinko nousee ylemmäs valoa tuomaan on elämässämme kuin oma lapsi joka valollaan valaisee Äidin ja Isän purjeet. Purjeet silloin kun oma lapsi ne valaisee saa silloin vastuun ettei tuuli hallitse purjetta vaan elämä ottaa kiinni purjeesta. Elämän meren ulapalla katse kääntyy korkealle keskitaivaalle auringon valon voimaan joka valaisee ja lämmittää kaiken luodun Taivaan Isän tahdosta. Elämme silloin aikaa johon kuuluu omat lapset, heidän tuoma elämän halu aukaisee viimeisen suuremman purjeen halutessamme kulkea elämän tehtävissämme voimallisemmin silloin kun uupumus kaikkeen on edessä olevaa kaukaisuutta.  Suurempi elämän purje, suurempi tahto kaikkeen edessä näkyvään parempaan on silloin luonnollista vaikka elämän meren tuulet kääntäisivät purjeveneen keulan ohi kaikesta jotka antavat painolastia matkantekoon. Ihminen on sellainen ettei omaa purjevenettä meren aallot tai tuulet käännä siitä suunnasta johon tahto ja halu kuljettaa. Painolasti syventää kulkua alaspäin hidastaen, mutta keskipäivän elämässä kaikki tuntuu kevyeltä ja uusi purje ottaa lisää elämän tuulta purjeeseensa joka työntää eteenpäin hidastumatta. Katse alkaa kulkea tahtomattamme ilta-aurinkoon siihen värikkään kauniiseen loistoon joka kutsuu lähelleen ja antaen kiitoksen kauneudellaan sille ettei elämän valkoinen pursi jäänyt matkalle. Saapua Taivaan Isän kädelle kuin valkokyyhky joka etsii turvallisen käden levähtäen ja lähteä lentoon Taivaan rannan taa iltaruskoon määränpäähän rajattomaan ikuisuuteen.