Kesäloma pohjolassa 19.-25.7.2021

 
Jälleen kerran kesälomamme suuntautui luonnon kauneuden kehtoon pohjolaan.
Ei  löydy Suomesta samanlaista luonnon maisemallista kauneutta kuin pohjolassa on.
Jos näkee ja tuntee olotilassaan mitä luonto parhaimmillaan on niin ei voi sivuuttaa
Suomen pohjoisinta luonnon rauhaa ja sitä silmien näkemää jylhää maiseman joka
antaa kulkijalle sen mitä kaipaamme, luonnon koskemattomuutta lintujen laulua
patikkaretkien ympäröivissä metsissä. Pohjolan luonto se säilyköön sellaisena kauas
 tulevaisuuteen ja antakoon kaikille sen mitä sydämemme kaipaa pohjolan luonnosta.
Lapin tuntureilla kulkevaa hellii lempeä äänetön hiljaisuus.

Lomapäivä ensimmäinen meni ajaessa Raattaman Pallas-tunturin lähelle.
Sää oli kelvollinen. Sääennusteet lupaili kehnoa säätä jopa räntäsadetta.
Ennusteet meni kerta kaikkiaan pieleen. Ei tullut räntää ei vesisadetta
vaan aurinko näyttäytyi pilvien raosta mennen välillä piiloon pilvien taa.
Patikoitiin kansallispuistossa ja kävimme myös punaisellahiekalla.

Loppulomaa vietettiin Kilpisjärvellä. Myös sääennusteet sinne olivat huonot.
Piti sataa jokaisena lomapäivänä, mutta ei satanut kuin kuuroluonteisesti hetken menomatkalla.
Tuuli oli navakkaa joka ei haitannut. Kilpisjärvellä tuttuun tapaan patikoitiin
Saanan ympäri ja kiipesimme Saanan huipulle jossa sumu tulla tupsahti juuri
silloin kun olimme korkeimmalla kohtaa. Patikkaretkiä teimme jokaisena
lomapäivänä Kilpisjärvellä ympäristössä oleville reiteille nähden jylhää maisemaa.

Kilpisjärvellä samoihin aikoihin olimme siellä ilmaantui kamtshatkanuunilintu.
Lintu on harvinainen ja innoitti hovikuvaajaa sen verran että kävin useasti
Kilpisjärven hotellin lähellä olevassa metsässä jos saisin kuvattua kamtshatkan.
En nähnyt saatikka kuvaa saanut. Mutta oli jotenkin kiehtovaa etsiä kamtshatkauunilintua.

Ensimmäinen patikkaretki kansallispuistoon. Matkan tarkoitus on käydä katsomassa montellinmaja.

Lakkoja oli niin että livetti. Lakat niin isoja että sankko tuli täyteen yhdestä lakasta ! ... jos oli pieni sankko.

Marjo heti kuvasi lakkasuon antimia. Kuva läksi saman tien Erjalle.  Erja, innokas marjojen poimija ei kuitenkaan kiiruhtanut lakkasuolle suuri sanko kädessään.

Suota oli alkumatkassa ja keskellä yksinäinen kuivunut männytkäppyrä.

Henri ja Aleksi hyvällä patikkapolulla pitivät rivakkaa kävelytahtia.

Ennen vanhaan suoheinät ja järviheinät korjattiin eläimille talviruokintaan. Lato on ollut heinien säilytyspaikka.

Sillan yli ja kaiteet ettei kompurajalkaiset könähä jokeen.

Jokiruohoa kuivattiin kuvassa olevassa puurakennelmassa.

Matka montellinmajaan oli hyvä kävellä. Linnut lauloivat pilvipoutaisessa säässä.

Pallas-tunturin maisemissa näkyvyys on kelvollinen.

Siellä montellin maja häämöttää.

Montellin maja.

Majassa tulisija ja mahdollisuus paistaa vaikkapa HK-sininen.

Montellin majalta maisema on tämmöinen.

Kuva: Marjo Juntunen Juntusen miesväki katselussa lempeään hiljaiseen äärettömyyteen.

Hiljaisuuden rikkoi huoltomiehen mönkijän pörinä.

Punaisellehiekalle matkamme seuraavaksi.

Vain 300m rantaan jossa punaista väriä ehkä näemme.

Ranta häämöttää.

Rannalla tulisija. Koirat ovat kovin ärhäköitä lajitoverille.

Kuva: Marjo Juntunen Rannalla majoitusmökki.

PUNAINENHIEKKA. Rantaviivaa on useita satoja metrejä.

Kuva: Marjo Juntunen Mitä hovikuvaaja miettii ? Niin, mitä kaikkea ajatus tuo katsellessa järven yli pohjolan kukkulaa ? Onko niin että elämä on kuin järven aallot ? Toisinaan aallot kumpuilevat kuin elämän päivät. Toisinaan järvi tyyntä kuin elämä olisi pysähtynyt johonkin vailla mitään joka liikuttaisi tulevaisuuden tulevia päiviä. Ehkä elämämme päivät on kuin kuvan järven pinta. Pientä, hyvin heikkoa aallokkoa jota soutaen kulkisimme järven tuolle puolen jossa odottaa uusi kaunis elämän ranta. Ranta johon joskus saavumme. Ranta lahjana Taivaan Isältä meille kaikille.

Kipasimme muistelemassa sitä aikaa jona kiipesimme taivaskerolle. Silloin taivaskerolla sytytin omatekoisen olympiasoihdun. Samassa paikassa kuin sytytettiin vuoden 1952 olympiatuli Helsingin olympialaisiin.

Raattamon majapaikkamme. On lähdön hetki Kilpisjärvelle. Menomatkalla Hietajärvellä piipahdamme.

Kilpisjärvelle menomatkalla kävimme Hietajärvellä.

Hietajärvi Suomen kaunein järvi.

Hietajärvi, oikea reuna .....

.... vasen puoli.

Rannalla laavu tai kotako on.

Hietajärvellä käydessä ei tarvitse tarpeitaan tehdä housuun. Kerrassaan upea wc !!

Hietajärveltä pomsahdimme Kilpisjärvelle. Kilpisjärven kylän pääkatu.

Tässä mökissä olemme majoittuneen lähes joka kerta kun Kilpisjärvellä lomailemme. Terassilta hyvä näkymä Norjaan. Katselen iltaisin terassilta niin komeaa vuorta, Barrasta.

Läksimme kiertämään Saanaa jonka "katto" oli sumupilveen verhoutunut.

Kilpisjärven kylä puitten takana kaukana.

Marjo matkalla saanan ympäri.

Sää ennuste lupasi räntäsadetta, mutta ei se niin mennyt. Oli hyvä patikointikeli.

Saanalta katsottuna oikealle oli rakennettu joitakin möksänöitä.

Saanan rinteillä poroparvi.

Sanajärvi aivan saanan kupeessa.

Saanajärvi pieni mutta niin kirkasvetinen.

Kukkuloitten väliin muodostui valoilmiö. En tiedä mistä valoilmiö sai ilmestymiselleen värit. Vettä ei satanut, liekkö ollut kosteususvaa josta värit tulivat.

Saanan kasvia edessä ja takana Norjan vuoria.

Patikkapolku kumpuili. Oli kivikkoa ja tasannet vuoron perään.

Saanan ympäri kiertävä polku yhtyi Saanalla nousevaan polkuun.

Saana kierretty ympäri. Saanan ympäri kiertävä patikkareitti laskeutuu lopuksi kahta reittiä alas.

Seuraavaksi pieni patikka pyrähdys . Takana pilvien takan tai pilvien peitossa Barras Norjassa.

Kuva: Marjo Hovikuvaaja ei ole väsynyt .... muuten vain lepuuttaa koipiaan.

Patikkaretki kierteli tsahkaljärven reunoja.

Tämä kuva on ajatuksia herättävä. Vene vanhus, rikkinäinen lepää tsahkaljärven rannalla. Vene lipunut useasti järven pintaa soutajansa avittamana. Nyt niin kuin aina on, väsynyt rikkinäinen vene niin kuin ihminenkin saa joskus levon. Levätä rakkaimmalla paikalla.  Vene tutulla rannalla. Ihmisen sydämen muisto jää eletyn elämän rakkaimmalle paikalle, omaan synnyin kotiin.

Vaivaiskoivu kasvaa kituuttaa kiven päällä ! Tämän kuvan ottoon kehotus tuli Marjolta.

Ylilento kuin sota-aikana.

Joki kuivunut vedestä vähiin.

Loppumatka oli tasamaata vaivaiskoivujen sävyttämä.

Luontotalon läheisyydessä, muualle haudattujen muistolle.

Viimeinen patikointi Saanan päälle 4,3 km. Patikointiin uuden reitityksen johdosta pystyy lähtemään Mallan parkkipaikalta.

Jos mieli on kepeä, voimia jaloissa, on mahdollista jalkaisin käpytellä pitkä päivä jos kaikki reitit kulkee.

Uusi reitti on loivahko alussa.

Vaivaiskoivut vihannoi ympärillä.

Portaat kiveä vai mitä jalokiveä lieneetkään.

Ennen kotaa, joka on uutta saanan reitistöllä, on napakka nousu.

Kota, puuvaja ja wc. Sää oli hyvä lähdettäessä Saanan huipulle.

Loivalta näyttää, mutta on siinä köpyköillä kiipeämistä.

Pikku-Malla keskellä vihertää.

Jälleen jyrkässä nousussa kiviportaan nousee lähes taivaanportille. Pitää se hovikuvaajan myös nousta portaat ja näkee ovatko aivan taivaanportille yltävät. Jos menevät taivaaseen asti siellä mielipaha saattaa syntyä ! Kumpi porttia aukeaa, taivaan valkoinen vai tulikuuma punainen hehkuva ?

Alkumatkalla levähdys istuimia. Kovia kylläkin istua kun kiveä ovat.

Mitä ylemmäs kiipesimme sitä mukaa pilviverho alkoi vallata taibvaankantta.

Pilviverho oli katselemisen arvoista. Pilvet eivät olleet sadepilviä. Olivat tummia poutapilviä

Marjo jää pilven sisään. Löytyykö Marjo enää ?  Löytyi kun käsikopelolla etsin !

Tarkoituksella kuvasin jyhkeitä pilviä. Niissä on jotain niin voimallista ja samalla kaunista katsella.

Toisinaan pilvet nosti korkeutta ....

.... ja sitten lysähtivät alemmaksi Saanan peittäen sumuun.

Matkaajat ihastelivat pilvien voimallista näytöstä.

Alemmaksi laskeutuessamme näkymä alkoi kantaa kauaksi. Oikealla kilpisjärvi.

Pikku-Malla paistattelee auringonvalossa.

Kuvasin pienen lammikon. On kuin olisi tekoallas.

Alaspäin luikerteleva polku on helpompi kulkea aitauksesta alaspäin.

Maisemia pysähtyy moni kuvaamaan.

"Taivasportaita" tulemme alas. Alussa mainitsin meneekö portaat taivaanportille. Eivät menneet. Petyin. Mentiin "vain" saanan huipulle. Se taivaanportin tai kuuma tulinen portti kumpi aukeaisi jäi tälläkin kertaa näkemättä.

Saanan reitistö muuttunut ja on ehkä loppumatka parempi laskeutua alas.

Kun olisi HK-sinistä repussa niin elämän voimat palaisi patikkaretken tuomasta pienestä vaivasta.

Taitaa sittenkin HK-sininen arinan päällä paistua. Tuoksu oli ravitseva ja sen turvin jakso kevein askeli loppumatkan taivaltaa.

Uusi reitti on kauniin vaivaiskoivikon sisällä.

Ufoko laskeutunut ?.

Pieni matka ja sauna odottaa.

Tulli Suomen puolella.

Loma lopuillaan. Ei tässä niin hätäisiä olla että pikavuoro olisi tarpeen. Tulimme kuitenkin napakkaa vauhtia sunnuntai aamuna reenjalat tulta kipunoiden. Kerittiin Polvijärvelle jalkapalloa pelaamaan sunnuntai-iltana.