Alkumatka oli tasaista sanoisinko tyyntä myrskyn edellä
maastollisesti. |
Vähän matkaa taivallettuamme havaitsin kengän, yllätys oli sanoin
kuvaamaton.
Ensimmäisellä kävelyretkellä Kilpisjärvellä, salmivaaran kumpareelle
noustessamme kuva kertoi
kenkäni, vasemman jalan, risaisuudesta. Myös toivoin Polvijärven
kunnan kamreelilta
köyhäin avustusta että saisin uuden kengän. En olisi aivan uskonut
että, ajatuksen toive, olisi
kuultu polvijärvelle asti saada nopsaan Kilpisjärvelle uusi kenkä
hovikuvaajalle. Olin sanomattakin
häkeltynyt nopeasta toimituksesta uudesta vasemman jalan kengästä
Polvijärven kamreerin Heikin toimittamana.
Mutta mistä ihmeestä kengän toimittaja Heikki tiesi että menemme
barrakselle ja ripusti kengän reitin
varteen puuhun. En moiti kengän toimitusta puun oksaan kun kävely muuttui
jouhevaksi ehjän jalkineesta johtuen.
Ei kenkä ollut saman mallinen, mutta kun huomio nopean toimituksen
ei silloin Heikkikään kerkiä
netistä ulkomailta tilata samanlaista vaan sipaisee postiin oman
vasemman jalan maastokengän.
Kävikö näin jonka tekstin hovikuvaaja on sepittänyt ? Jokainen
miettiköön onko tämä mahdollista.
Minä hovikuvaaja uskon polvijärveläiseen auttavaa käteen joka nyt
suuntautui ankarassa köyhyydessä eläjään. |
Väsymys kaukana, niin kaukana kuin silmä kantaa.
Tietysti jos omaa silmälasit silloin silmän kantomatka on lyhyempi
ja väsymys samoten lähempänä. |
Barraksen tienviitta vasempaan.
Vauhti oli niin hurjaa jaloissa että käsärijarru piti vetää
vasempaan jalkaan että sai käännöksen onnistumaan. |
Barras-tunturin alku on suopeahko kulkea. |
Maisemat eivät ole kaikkein huonoimpia. |
Aika korkealla ollaan ja eväsreput aukeavat. |
Vasemmalla Barras hahmottuu. Kaikki vielä hyvin. Henki kulki ei
läähätystä. |
Norjan vuoret sinertäviä kun ollaan jo melkein taivaanportilla. |
Taivas vielä aurinkoinen ja lämmin ilma hellii.
Kesällä 2015 kuvan vasemmalla oli paljon lunta ja sumua johon
matkamme silloin hyytyi.
Nyt kesällä 2016 ei hyydytty ja matka jatkui sinne tavoitteeseemme. |
Takaa ilmestyy Barraksen terävin ja korkein huippu. Korkeutta 1419m.
Tunturin jyrkkyys ei näy vielä tässä kuvassa. |
Oli aika katsoa eteen ja suunnitella reitti terävään kärkeen jottei
kävellä lampsita turhia metrejä. |
Pieni joen lirinää matkalla tunturin laelle.
Vesi oli kirkasta ja puhdasta jota saattoi huoletta juoda. |
Herranen aika ! Kuka köpykkä on sotkeutunut matkaan mukaan.
Ei näytä varmalta askellukselta kun rehuraision lahjoittamat
neliveto kävelysauvat on kytketty päälle. |
Pältsa-tunturi takimmainen terävä huippu. |
Nyt menossa nousu Barrakselle. Kuka hyytyy, kuka väsyy ?
Olin odottanut tätä nousua vuoden päästä Barrakselle, kun edellinen
epäonnistui.
Lähes tässä kohtaa hokaisi hovikuvaaja kuolemattoman lausahduksen
" Menen tunturin laelle vaikka se olisi kuolemakseni !" |
Oli lähes pakottava tarve pysähtyä, mutta kun maisemat
antavat silmälle levon ruokaa ei silloin levähdystä voi pitää
huonokuntoisuuden merkkinä.
Pitää sanoa matka kumppaneille ettei uupumus ole vallannut vaan
maisemat valtasivat kauneudellaan. |
Tässä kuvassa kylläkin on jo havaittavissa läähätystä ja jonkin
sortin väsymystä.
Kova on nousu edessäpäin. Kuva kertoo lähes pystysuoraa nousua oli
edessäpäin. |
Hitaat tulevat perässä.
Kun on huippukunnossa tilanne on aina näin ja joutuu odottelemaan
niitä kenen jalat tarpovat madellen. |
Marjo lausuiko " hoi voi mikä nousu".
Barraksen nousun loppuosa. Sanoisin että oli "kuoleman nousu". |
Lähes tunturin laelle päästyämme alkoi sumuverho ja sade lähestyä. |
Barras-tunturin laelle päästyämme sumu ja sade ottivat valta-aseman
säätilassa. |
Sää eikä mikään haitannut kun tavoite saavutettiin.
Heikot olisivat tässä kohtaa sadatelleet säätä, mutta tämä
retkikunta ei valitellut säätilaa. |
Tässä retkikunta Barras-tunturin huipulla 1416m korkeudessa.
Kameran takana Henri.
vas. Aarno Kummunmäki, Esa Juntunen alias hovikuvaaja, Aleksi
Juntunen ja Marjo Juntunen. |
Nyt hovikuvaaja kameran takana ja näin kaikki kuvissa.
oik. Henri Juntunen |
