Kuukkeli pohjolan kultasiipi Polvijärvellä Lipasvaarassa 8. 9. 2018


Kuukkeli on pohjoisen lintu, myös sielun lintu, johon poromiehen sielu siirtyy.


Janne Leppänen oli pongannut kuukelit syyskesällä 2018 Lipasvaarassa ja oivaltanut
suurena lintujen tuntijana, että laitan kuukkeleille ruokailupaikan synkkään kuusimetsään.

Metsäkoneurakoitsija Keijo Juntunen lähellä kuukeli metsää savottaa tehden oli
myös ruokkinut kyseisiä lintuja. Hovikuvaaja sai kutsun käydä kuvaamassa kuukkelit
ja sitä kutsua ei mietitty käynkö vai en. Oli varmaa että menen kunhan tiedän missä
kuukkelit oleskelevat. Lauantaina 8.9 oli tapaaminen Jannen ja Keijon luokse
kuukkelimetsään Lipakseen. Lipasvaarantietä sai ajella kotvasen ja paikka missä
kuukkelit olivat ei olisi löytynyt jos ei olisi ohjeita saanut kuukkelimetsään.
Loppumatka tiestä oli lievää pajukkoa ja ooppelin puskurista kuului pientä kopsetta.

Kuukkeli kuvaus oli luontokuvauksen täyttymys hovikuvaajalle. Synkkä metsä kruunasi kuvauksen.



Janne tekee jutun kuukkelista jonka liitä tähän kunhan Janne sen valmiiksi saa.
Jannen kuukkeli kirjoitus saapui 28.9.2018 hovikuvaajan sähköpostiin.
Teksti on kopioitu suoraan lähetetystä liitteestä.

           TEKSTI  JANNE LEPPÄNEN

Hyvän savotan lintu

Kuukkeli yhdistetään usein Lappiin ja ajatellaan sen olevan pohjoisen lintu. Totuus on kuitenkin toinen. Tämä varislintujen heimon pienin laji on koko havupuu-Suomen alkuperäisasukas. Vuonna 1926 painetussa K.E.Kivirikon Suomen linnut-kirjassa luetellaan pitkä lista pesimäpaikkoja mukaan lukien Tampere ja Seinäjoki. Meille tutummista alueista mainitaan kuukkeli yleiseksi Ilomantsissa ja Juuassa. Muutamat vanhat metsätyömiehet Polvijärveltä ovat kertoneet kuinka kuukkelia pidettiin hyvän savotan lintuna. Ja vielä 70-luvun alussa kaikki savotat kuulemma olivat hyviä, koska kuukkeli ilmestyi aina paikalle.

Sittemmin kuukkeli on kovasti vähentynyt. Ilmeisin syy on vanhojen kuusivaltaisten metsien vähentyminen ja muutoinkin metsien muutos enemmän avohakkuuta sisältäväksi. Kooltaan kuukkeli on vain rastaankokoinen ja liikkeissään tiaismaisen ketterä. Kun kuukkelin lentoa seuraa, niin tajuaa miksei se menesty avohakkuualoilla. Metsän sisällä se hyppii oksalta oksalle, liitää puusta puuhun ja kykenee siinä nopeisiin käännöksiin ja väistöliikkeisiin. Mutta pitkää matkalentoa se ei tee juuri koskaan. Laajojen metsäalueiden eläjän ei ole tarvinnut kehittää sellaista taitoa. Niinpä iso avoalue on kuukkelille este ja myös voimakkaasti harvennetussa puustossa, josta alikasvoksetkin on raivattu, sen on vaarallista elää. Sellaisessa maastossa paranevat haukkojen ja pöllöjen saalistusmahdollisuudet.

Mäntyvaltaisessa puustossa kuukkeli pärjää heti paremmin, jos seassa on vaikka nuorempaakin kuusikkoa antamassa näkösuojaa. Samanlainen maisema on mieleen kanalintu-poikueille. Vanhemmat kuusikot ovat kuukkelille tärkeitä ruokavarastojen säilöpaikkana. Talvisessa metsässä syötävää on vähän. Siksi kuukkelit keräävät loppukesästä alkaen varastoja talven varalle. Ruuaksi kelpaavat marjat, siemenet, sienet ja hyönteiset. Hiiren tai pikkulinnun pesän kuukkeli voi myös tyhjentää. Varastoruoka piilotetaan mieluiten kuusen oksiston sisään tappuraisiin naavoihin. Siellä varasto pysyy kuivana ja tuulensuojassa. Sama ei onnistu nuoren männyn latvuksessa, josta sade huuhtoo ruokakätköt alas
Kuukkeli liikkuu satojen hehtaarien reviirillä ja se osaa hyödyntää niitä mahdollisuuksia, mitä metsä tarjoaa. Jos kuukkeleita alueella elää, niin sen voi tavata vaikka varttuneessa taimikossa syömässä puolukoita. Olennaista kuukkelin menestymiselle on riittävä suojaisuus, edes muutaman vanhan kuusikkokuvion löytyminen ja avoalojen vähäisyys reviirillä.

Polvijärvellä kuukkeleita on vielä viime vuosina tavattu pitäjän länsilaidalla. Outokummussa taas etenkin Liperin puoleisella sivulla, mutta toisaalta myös lähellä Ohtaansalmea. Toivottavasti kuukkelikanta säilyy maailman myllerryksissä. Kuukkelilla on monia ominaisuuksia, joita ihmismaailmassa arvostetaan. Ne ovat älykkäitä ja oppivaisia. Talvivarastojen teko osoittaa säästäväisyyttä ja varautumista tulevaan. Pariskunnat elävät ikänsä yhdessä. Osa poikueesta saattaa jäädä vanhempien seuraan ensimmäiseksi talveksi. Perhekuntaan voi myös liittyä miniä- tai vävyehdokas naapurista. Nuoret saattavat jopa avustaa vanhan parin uuden poikueen hoidossa seuraavana keväänä. Samalla nuoret saavat hyvät opit kaikesta siitä, mitä kuukkelin tulee elämässään osata. Yhteistyöllä perhekunta etsii hyviä ruokapaikkoja ja varoittaa toisiaan vaaroista. Jotain inhimillistä on siinäkin tutkijoiden toteamassa asiassa, että nuoreksi linnuksi kasvanutta omaa poikasta varoitetaan uhkaavasta vaarasta huolellisemmin, kuin sen mukana kulkemaan alkanutta poika- tai tyttöystävää!



Onnistuisikohan kuvatekstiksi tällainen: ”Nämä kuukkelit elävä metsäpalstalla, jossa hakkuu tehtiin maanomistajan toiveesta luontoarvoja säästäen. Vanha korpikuusikko jätettiin säästömetsäksi. Kasvatusmännikön harvennus jätettiin tiheäksi ja nuoret kuuset säästettiin männikön alla. Toivoen että ne kasvaisivat isoiksi ja myöhemmin metsää voitaisiin harventaa jatkuvana kasvatuksena ilman avohakkuuta.”

 

Lauantai aamuna 8.9 menin Jannen kanssa kuukelimetsään joka oli  metsänä sellainen, että
 kuukkeli varmasti tuntee olonsa kotoiseksi koskemattomassa naavapartaisessa kuusimetsässä.
Jannen oikeassa kädessä on äänilaite jossa on monen linnun äänet tallennettu.
Janne meni houkuttelemaan kuukkelit ruokintapaikan lähimetsään. Äänilaitteesta
kuului kuukkelin ääntely joka vaikutti rääkäisyltä. Kuukkelin ääntely ei ole satakielen veroinen ääni.

Houkuttelu ei tuottanut tulosta. Istuin kuitenkin kuusen juuren päällä
muutaman tunnin ja kun ei mitään liikettä ollut havaittavissa kuukkelista
läksin aamuistunnolta ja ajatteli, että tulen illalla uudestaan.

Päivän työt tehtyäni lähdin jälleen samana päivänä (8.9) Lipasvaaraan
 Mukaan otin jakkaran ettei tarvitse puunjuuren päällä istua.
Ei tarvinnut pitkään istua hiljaisessa metsässä, kun kuukkeli lensi
oikealta ylitseni paikkaan jossa pullapitkon palaset oli.
Aurinko oli jo laskemassa matalalle, mutta ensimmäisen
kuvan sain auringon valossa ja se olisi ollut hyvä kuva jos kuukkeli
olisi ollut toisinpäin kuin kuvassa on. Tämä kuva kuukkelista on kuitenkin
hovikuvaajalla ensimmäinen joka on jotenkin onnistunut.
Ensimmäinen kuva jonka sain kuukkelista on tullut otettua lomamatkalla
 Kilpisjärvelle puolimatkassa puitten lehtien seassa olevasta kuukkelista

Kuukkeli on noin 30 cm pitkä, siipien kärkiväli runsaat 40 cm ja painoa noin 80 grammaa.

Kuukkeli on eloisa liikkeissään.
Vain hetken oli paikallaan repien ruokapalaa nokallaan.

Nokassa pullapala ja heti katse ja heti lensi kauemmaksi metsään palatakseen heti takaisin.
Olikohan niin, että vie nokassaan ruokapalan piiloon talvea varten.

Kuvassa kuukkeli repi pullapitkoa niin reippaasti, että se putosi maahan.

Maasta kuukkelit kävivät hakemassa nokan täyteen ja sitten mentiin
näkymättömiin vauhdilla ja palasivat aivan hetken päästä takaisin.

Tämä kuukkeli havaitsi kuvaajan.
Kuukkelit ovat lintulajina sellaisia, että kesyyntyessään
saattavat käydä ruokapalan kädestä hakemassa. Nämä kuukkelit
eivät ole kesyjä ja oli havaittavissa että ovat suhteellisen arkoja.

Kuvaus kohta kuukkeleista oli kuusimetsässä sellainen
että valoa ei tullut. Takana oli puusto harvempaa ja sinne
valoa tuli laskevasta auringosta. Kamerasta piti laittaa
isoherkkyys 5000 jotta laukaisunopeus pysyi sellaisena,
että liike joten kuten pysähtyi.

Kuukkelit kantoivat kaikki pullapitkon palaset
metsään ja kuvaus loppui kun kuukkelit eivät
enää tulleet ruokapaikalle. Janne oli laittanut
puuhun roikkumaan talipötkön jota kuukkelit
eivät vielä kuvauksen aikana lähestyneet.