14. 10. 2022

Päiväreissu Kolin maisemiin, Pirunkirkko ja Lakkala.

Ensiksi kävimme pirunkirkossa
Pirunkirkko on monelle tunnettu paikka missä saa tuntea kylmät väreet
jos punaiset sarvet päässä oleva tulla tupsehtii vastaan pirunkirkon luolassa.
Pimeä luola jo sinänsä saa tuntemuksen väreet pintaan. Kivilaipiosta
putoava vesipisara kaikuu luolassa samalla lailla kuin luolan perillä oleva
pimeydessä asusteleva sarvipää tulisi vastaan jo silloin kun muutama metri
on kuljettu pirunkirkon pimeään luolaan. Ei sitä tieten tahtoen halua
vielä elossa ollessa antautua sarvipäiselle vasta sitten kun eloton
elämäni menee hyvän ja pahan puntariin, kumpaan sitten kuulun on vasta edessäpäin.
Nämä edellä olevat asiat puntaroin pirunkirkon suuaukolla, muutama metri sisällä,
ja tulin siihen johtopäätökseen että kipaisen ainakin vielä Marjon kanssa  Lakkalassa
ja jätän pirunkirkon syvyyksiin hivuttautumisen tuonnemmaksi ... seuraavaan lomaan.
 

Seuraavaksi matkasimme Lakkalaan.
Lakkala sijaitsee Kolin kansallispuistossa Herajärven rannalla.
Lammaslaitumet, vanhat perinnerakennukset ja ympärillä pieni peltotilkku
on idyllinen vailla vertaa. Kesällä Lakkalan maisemat saavat äänet lampaista.

 

Pirunkirkon tienviitta kutsuu vierailulle luolaan jonka perällä on mahdollista nähdä ...  ... ainakin haavemaailmassa itse paholainen.

Hovikuvaajaa ei pelota matka kirkkoon vaikka välimatka venyy Marjoon varsin reippaasti.

Antaa vain Marjon edetä kyllä minä hiivin hiljaa sopivan välimatkan turvin ..  kipaisen pakoon ... ei kun tietenkin Marjoa pelastamaan jos pirunkirkon edustaja yllättäen vastaan loikkii.

Syvyyksiin kaiteen johdattaa sinne missä odottaa pimeys ruskan ympäröimänä.

On se itse paholainen majapaikkansa itselleen keksinyt kun sinne metallirappusia pitkin pääsee. Hovikuvaaja luuli itse paholaisen asustavan jossain korkeuksissa jonne eloton ruumis matkaa joko valoon tai pimeyteen. Marjo tirkistelee näkyykö lohkeamasta kiiluvia pimeyden valtiaan kutsuvat silmät.

Marjo varmistaa enne alas laskeutumista ettei vain pimeyden valtias puitten takana vartoo tuloamme ja yllättäen retuuttaisi pirunkirkon perille kuulemaan perjantai-iltapäivän pirullista messua.

Lohkeama antaa vähän valoa pirunkirkon sisälle.

Ei pelota .. ei vaikka pimeää on ...

.... voi sentään olisin niin himokkaasti halunnut käväistä perjantai-iltapäivän pirullisessa messussa, mutta syy löytyi etten sittenkään pääse messuun. Piti etsien keksiä syy etten jatka edemmäs pirunkirkkoon. !! Kompurajalat kun on ja selkä ei enää nuoruuden vetreä en pystynyt jatkamaan .... ei syy ollut pelko... ... vaikka jotain kutsuääntä kuulin, tule tule oi valokuvaaja ota kuva laita sivullesi saat katsojaluvut nousemaan,  mutt salaman luxit on suuret ja sitä ei saa käyttää. Pimeyden silmäni eivät kestä kuin pimeyden valon.

Pirunkirkosta selvisimme hengissä tosin sydän hakkasi kuin maamoottori ...  ... jyske kova rinnassa, mutkainen tie sompaa heilutin sinne tänne ajatukset pirun kutsussa kuvaamaan, lanattu tie pieniä kiviä ajoradalla ja lopulta pääsimme ja sydänalan maamoottorin lempeästi hakatessa saavuimme Lakkalaan idyllisen rauhan maisemaan. Lakkalaan parkkipaikalta on matkaa vain alle kilometri.

Kapea polku perille vie.

Pieni peltotilkku jota reunusti korkea sähköaita.

Lammasaita oli aidattu verkolla ja lisäksi  paimenpoika-aita tehosti ettei susi noin vain läpi pääse.

Lato vierellä heinäseipäät. En tiedä ovatko käytössä vai nähtävyyksiä.

Riihi.

Siihen ovat jääneet niittokone joka oli ennen vanhaan tarpeellinen työkone.

Talli.

Lakkalan vanhin rakennus aitta. Aitta rakennettu 1915.

Navetta.

Herajärvi ja savusauna.

Savusauna Herajärven rannalla.

Oli syksyisen harmaa päivä jolloin kävimme Lakkalassa. Kesäisin paikka on kaunis ja idyllinen .. myös syksyllä.

Maakellari.

Lakkalan päärakennus. Lakkalan pihapiirissä laiduntaa kesäisin lampaita. Pihapiiri pysyy siten avoimena ja monimuotoisena. Kesällä lampaita hoitaa lammaspaimenet. Paimeneksi pääseminen on onnenkauppa, sillä hakijoista noin joka sadas saa paikan. Hakijoita on aina yli 14000 !! Päärakennuksessa lammaspaimenet majoittuvat.

Lakkala.

Perinnepihan katselmus oli tullut tehtyä täytyi saada elämän ravintoa nuotiolla käryyttäen. Sitä ennen piti sahata puut pilkkoa ja sitten nuotiolle .....

..... puut aluksi antoivat savua, mutta Marjo kokeneena retkeilijänä ....

..... sai nuotioon leiskuvat tulet.  Ah` mikä elämys !  herkullista täyteläistä elämän ravintoa nuotiolla.

Elämänravinnon taustalla Herajärvi.

On mahtavan kylläinen olo !! nautittu idyllisessä maisemassa HK-sininen. Nuotio hiipuu sammuu on laulun aika ! On kotiin lähdön aika. "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Hänt' ihana enkeli kotihin vie. Niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vierellä käy. On pimeä korpi ja kivinen tie ja usein se käytävä liukaskin lie. Oi, pianhan lapsonen langeta vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois. Ja syntikin mustia verkkoja vaan on laajalle laskenut korpehen maan. Niin pianhan niihinkin tarttua vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Hänt' ihana enkeli kotihin vie. Oi, laps' ethän milloinkaan ottaakaan vois sä kättäsi enkelin kädestä pois."