Ihminen kävelikö kuussa

ONKO MAHDOLLISTA PÄÄSTÄ KUUHUN ? Etäällä tai käden ulottuvilla ovat vain sanoja vailla sen suurempaa merkitystä jos pohditaan lauseita määrätietoisesti tunteella joka johtaisi vain lisääntyvään mielenrauhan kaikkoamiseen.  Mitä lauseet suuren ja pitkän analyyttisen pohdinnan jälkeen tarkoittaisivat jos ei halua mielenrauhan järkkyvän ? Asioita pitää silloin tällöin ajatella pintapuolisesti niin kuin liihotellen ei takertua pilkun asettelua oikeaan kohtaan. Kulkekaamme totuuden ja tarun puolessavälissä, hyppien kummalakin puolen silloin kun asiayhteys sitä vaatii loukkaamatta ketään. Olen joskus hurahtanut ajattelemaan sellaisia asioita jotka eivät johda kuin lisääntyviin kysymyksiin kun törmään ihmisten saavutuksiin mahdottomasta ja mahdollisesta. Onko ihminen käynyt todellisessa elämässä oikeasti vai tehty näyttämään käyneensä kuussa ? Tämä ajatus hiipi mieleeni yötilallani ollessani kuun näyttäytyessä ikkunasta syyslomalla Rukalla vaikka yritin torjua ajatteluni peiton nurkan laittaessani silmilleni eteen estäen kuun valon. Estelyistäni huolimatta viritti kuu valollaan tehtävän minulle ratkaista kysymys ihmisen mahdollisesta kävelystä kuussa. Yövuoteellani pitkällään ollessa ajatus sakkasi ja ei irronnut täyttä tehoa mahdottoman ratkaisun alkumetreillä. Ei auttanut kuin lyödä rytkyt päälle, pipo päähän, maasturit jalkaan ja lähteä ulos toivoen ajatuksen virkoamista kun näköyhteys ratkaisun toiseen osapuoleen oli moitteeton. Kävelin lomamökkimme edustalla ulkovalon hälventäessä kuunvalon yksinvaltiutta ja sekavalo teki katkonaisen kävelyrytmin kun varjoni lankesi monen suuntaan.  Kun huomasin kaksoisvarjon empimättä tuli mieleen Nasan julkaisema kuukuva jossa oli myös kaksoisvarjo vaikka valonlähteenä oli yksi valo, aurinko. Ratkaisun löytäminen oli jo alussa kaksoisvarjon ansiosta  kuin sakea soppa kattilassa kun yritin monimutkaisen asian pilkkoa pieniin analyysin osiin ja yksinkertaisella peruskoulun oppimäärälläni löytää ratkaisu viivyttelemättä ja palata aviovuoteeseen.  Analyysi on monimutkaisen ongelman pilkkomista pieniin erillisiin osiin jotka ratkaisemalla kokonaisongelman toivon ratkeavan. Ei aikaakaan kun kiertelin mökkiä ympäri tuli seuraava analyysi eteen pohdittavaksi. Kun tapasin omat jälkeni jotka olivat jääneet pieneen lumikerrokseen ja ne olivat joka kierroksen jälkeen aina vaan samankokoiset. Miksi kenkäni koko ei muuttunut lumeen ? Koko pysyi samana kun ei ollut muita erikokoisia kenkiä jotka jättäisivät kokoeron lumeen. Mutta miksi silloin kun astronautti Neil Armstrong käveli kuussa yhdessä Buzz Aldrinin kanssa jäi kuun hiekkaan useita pienempiä jälkiä. Kumpikin kävelijällä käytti identtistä avaruuspukua ja kuukengät olivat yhtä identtiset. Kuussa ei pitänyt olla muita kun kolmas astronautti ajeli kuuta ympäri emäaluksella. Kuiva pakkaslumi Kuusamon maassa johon jälkeni painautui ei jättänyt paakkuuntunutta kohojälkeä vaan painautui maata vasten. Kuun kuiva pölyisen hieno hiekka sai kuitenkin aikaan koho paakku jäljen Aldrinin Buzzin jättämänä. Lähes savipaakun näköinen sidosjälki kuun kamaralla jossa ei ole vettä sitomaan kuivaa hiekkaa yhteen oli kolmas analyysi joka jäi ratkaisematta Kuusamon lumen narskuessa jalkojeni alla. Oloni tuskastui tuntiessani etten saa selkoa ratkaista kuun virittämä yhtälö mahdollisesta tai mahdottomasta. Katsoessani kuuta tunsin totuuden karkaavan etäämmälle käteni ulottumattomiin. En luovuttanut vaan suuntasin mökki kierroksien jälkeen kauemmaksi ooppelin lähelle saaden lisää tietoa varjojen muuntautumisesta. Kuu heitti varjon minusta kun loittonin mustasta ooppelista, mutta mitä kummaa. Varjoni ei muuttunut erisuuntaan vaikka kuljin kolme metriä autosta poispäin. En pystynyt samaan kuin Dave Scott hänen kävellessä saman verran pois kuuautosta. Dave sai samalla matkalla kaksi eri varjoa ja eri suuntiin. Tietenkin peruskoulun käyneenä en osannut sitä tekniikkaa joka johtaisi lähes taianomaiseen varjoesitykseen. Neljäs analyysi jäi ratkaisematta, mutta meneekö tämä siihen piikkiin etten ole taikuutta opetellut. Olin jo varma etten pääse kuu tutkimuksissa lopulliseen loppuraportin tekoon ollessani lähellä auton lämmitystolppaa. Seisoskelin tolpan sivussa useita metrejä kuun varjo langetessa minusta samansuuntaisesti poispäin kuin myös lämmitystolpasta. Varjot olivat etäällä toisistaan sivusuunnassa ja en saanut mitenkään varjoani ujutettua että se olisi näkynyt osittain tolpassa. Astronautti John Young teki sen joka ei onnistunut Kuusamossa auton lämmitystolpalla. Kuussa Johnin varjo leikkasi tutkimuslaitetolpan vaikka varjot olivat eritasossa.  Olin umpikujassa !  Läksin suinpäin etsimään puuta joka ulottuisi korkealle saaden esteettömän näköyhteyden kamerallani kuuhun kuvan kera. En saanut raahattua painavaa kameraa puunlatvaan vaan tyydyin maaotokseen. Silloin 60-luvulla kuukävelijät ottivat kuvia kuunkävelyn lomassa kuvia maasta jotka häkellyttävät tarkkuudellaan, kun vertaa niitä heidän kuussa ottamia kuvia kuun pinnalta tulee mieleen onko kuvien välillä vaihdettu heikkotasoisempi objektiivi. Otin kuvan kuusta ja pahoitin mieleni kun en saanut yhtä tarkkaa kuvaa kuusta kuin astronautit saivat kuvan maasta kuusta otettuna.  Minä niin pahoitin mieleni kun en pystynyt yhtä hyvään kuva tarkkuuteen kuin 60-luvulla pystyttiin. Mieleni pahoittaneena olin lähes kiukun rajamailla kun en ratkaissut tehtävääni Rukan yössä. Etsin puun korkean joka ulottuisi kuuhun. Etsisin tähtilipun ja asia olisi selvitetty kylmenevässä Kuusamossa.  Löysin sopivan näköisen ja korkuisen kelopuun ja alhaalta katsoen yksi oksanhaara näytti pitävän kuuta lähes sylissään, kannatteli kuuta ettei putoa horisontin taa. Kiipesin kelohonkaan matkan selkeästi lyhentyessä kuuhun ja havaitsin lievää helpotusta, hymyn lisääntyvää eloa kasvoillani ja vetävän suupieleni täyteen leveyteen. Kiipeäminen tuntui helpolta raskas maallinen taakka keventyi sitä mukaa kun oheneva ilmatila kuuta kohti kevensi askeleitani. Pompin oksalla loppumatkalla lähellä kuuta kuin konsanaan Neil ennen lausumistaan kuuluisia sanoja " pieni askel ihmiselle mutta suuri askel ihmiskunnalle". Neilin sanoihin en takertunut kun askeleeni ei ollut pieni tai lyhyt. Matkaa kertyi 360 000 kilometriä. Onneksi kuu oli nyt lähellä ja ei tarvinnut tarpoa pisimmän matkan päähän 406 000 kilometriin. Etsin Apollo matkojen kuuautoja jotka jäivät kuuhun ei kuulunut tähtilipun tuulessa hulmuamista niin kuin yksi Nasan kuva antaa todisteen. Retkeni oli turha oli tyhjä kuu. Maa oli kaunis kuusta katsoen ja kalpin viivytyksettä alas kun kaikki kaunis löytyy täältä ympäriltämme.  Loppuraportti: En löytänyt kuusta sellaista mikä ei siellä luonnollisesti olisi. Nyt löytyvät 42 numeron maasturikengän jäljet. Onko kenkäni jäljet yhtä harhaa niin kuin Nasan kuvat ?. Raportissani vielä palaan 1960-70- lukuun jolloin kävi Varosessa koulua opettajana oli Eero Saarelainen. Samaan aikaan Apollo-lennot olivat vauhdissa, ja edellinen lento ei kerinnyt pudota Atlantiin kun jo seuraavan Apollon polttomoottoreihin rikitettiin tulet. Apollo-lennot onnistuivat aina ei pienintäkään häiriötä lähdössä, matkanvarrella, laskeutumisessa kuuhun, telakoitumisessa takaisin emäalukseen ja matka Atlantiin  meni sutjakkaan onnistuneesti. Arvostettu opettajani Eero Saarelainen jollakin tunnilla opetti varjon lankeavan aina vastakkaiseen suuntaan valonlähteestä jos valoja on yksi. Myös hän opetti että oppilas saa epäonnistua kun täydellisyyttä ei ole olemassakaan. Viisaita sanoja. Apollo-lennot eivät koskaan epäonnistuneet vaikka mahdollisuus oli suuri. Epäonnistumista tietenkin saa madallettua jos kävelee Nevadan hiekka-aavikolla.