24.6.2017

  Isokuovin peseytyminen "juhannussaunassa".

Polvijärvellä Varosen venevalkaman makkaranpaiston "grilli" on tuttu paikka kesäisin hovikuvaajalle.

Useana iltana vihreä polkupyörä suuntaa kuskeineen matkansa Höytiäisen ulapan rannalle.

Joka kerta ei ole mukana HK-sinistä ja nuotion tekoon tarvittavat polttopuut, mutta useasti kuitenkin.

Juhannus on makkaran kulutuksen sesonkia ja miksei silloin polkupyörääni mahtuisi tarvittavat

tykötarpeet nauttia veden ääressä HK-sinisen tuomasta herkuttelu hetkestä kesäisen Höytiäisen rannalla

ja samalla loivia aaltojaan katsellen. Ajatuskin olla muualla, vaikka työntekoa ajatukseni hipaisten,

olisi raskauttava virhe jota en voisi tekevän kun järven kimallus on ottanut katsojansa omakseen.

Rauhaisaa juhannuspäivän iltaa viettäen Höytiäisen rannalla HK-sinisen paistuessa tuoden raikkaan

tuoksun kesän valoon kesän lämpöön sinisen veden äärellä. Tämä olotila oli vertaansa vailla kunnes

läheltäni lensi isokuovi vähän matkan päähän rantakivien luokse. Oletin isokuovin etsivän ruokaa jälkikasvulleen.

Tai oliko paistaessani HK-sinistä raikas tuoksu kuovin nokan tavoittanut ja sikisi lensi ohitseni kuitenkaan

pysähtymättä kanssani aterioimaan. Hetken päästä siitä suunnasta johon isokuovi laskeutui alkoi

kuulua veden loisketta. En jättänyt ranta-ateriointiani kesken vaan jatkoin nautinnollista hetkeä

ja ajattelin sitten kun kaikki makkara muruset on nielaistu lähden katsomaan mistä loiskahdukset kuuluu.

Hiivin hiljaa ja näin että isokuovi oli peseytymässä ujona lintuna puitten ja kivien takana.

Vaivoin sain isokuovista peseytymisen kuvan ja pitäähän sitä olla korrekti ettei kylvyssä olevasta

kuvaa oteta. Isokuovi peseytyi tunnollisen tarkasti, lieneekö juhannus ollut syynä että puhtaana

lähtee juhannus rientoihin. Märkänä kuovi hyppäsi kiven päälle ja sitten alkoi kuivatus

joka oli toisenlaista johon ihmiset on tottunut. Isokuovilla ei ollut pyyhettä vain oma nokka

joka oli tehokas siipisulkien kuivattamiseen. Myös höyhenten retuuttaminen edestakaisin kuivatti nopsaan.
 


Ujo isokuovi peseytyy.

Niskakuivatusta.

Joskus korvallista kutitti.

Ilmanvirtaus avittaa myös että kaikki pienetkin höyhentupsut kuivaa.

Kaikki sulat läpikäydään ja kuivaa tulee.

Höyhenten retuuttamista kuivattamiseksi.

Kainalon alukset kuivaksi myös.

Takaperä oli helppo kuivata pitkällä nokalla.

On lähdön aika, kaikki tehty. Peseydytty puhtaassa Häytiäisen vedessä.

Juhannus riennot odottaa.