Sarjataulukko 2018-03-11

Seuraava turnaus 24.3.2018 Joensuun Liikuntakeskuksessa.

       klo. 15.00   KLC - SBS Jekku
klo.   18.00  Into - KLC



10.3.2018  5-divisioona turnaus pelattiin Joensuun Liikuntakeskuksessa.

KLC pelasi ensimmäisen ottelunsa iltapäivällä ja viimeisen hämärän laskeutuessa illalla.
Päivän ensimmäinen vastustaja oli kärkipään joukkue TDy, eli Tuupovaara.
Ei tarvinnut ennustajan lahjoja jos aavisti ottelusta tulevan jännittävä ja tasainen.
Klc aloitti ottelun loistavasti siirtyen alussa maalin johtoon johon TDy vastasi
vain hetkeä myöhemmin. Kuten arvata saattoi, kahden tasaväkisen joukkueen
kohdatessa maaleja täräytellään vuorotahtiin. Niin nytkin. Klc pelasi hyvää
maalivahti, puolustus ja hyökkäyspelaamista ja siten TDy:lle ei siunaantunut
kuin muutama maalintekopaikka. TDy on sen verran pelimiehiä vilisevä
joukkue että se pienikin sauma maalintekoon käytetään siekailematta hyväksi.
Ja tämä pieni mahdollisuus TDy käytti tehokkaasti vieden joukkueensa niukkaan
johtoon. Klc ei hermoillut tappioasemassa, pelaten omaa sitä tuttua rauhallista
pelaamista joka on useasti sitä kovinta pelimyrkkyä vastustajalle. TDy joutui
nielemään klc:n virittämän ansan, eli ei lähtenyt suin päin maaleja jahtaamaan
vaan pelaten omaa peliä. Klc sai näin pelin pidettyä niukasti hallinnassaan ja
kuin kruunu oli Joni Ronkaisen noustessa tekijämieheksi tasoittaessa pelin.
Ottelu sai ansaitun lopun tuloksen suhteen kun aivan viime hetkillä klc
oli yhden pelaajan alivoimalla, kun omalta kenttä alueelta nostettu koho roikku
meni Tdy:n maalivahdin eteen jonka Pappinen näpäytti maaliin.



KLC - TDy  3-2
KLC valkea peliasu.
TDy punainen peliasu


KLC

Peukutusta ennen ottelua.

Tästä se lähtee.

(55) Petri Kuronen omaa railakkaan kovan lyöntilaukauksen.

Punainen TDy jo kyljellään. Ei kuitenkaan pelillisesti nurin ole vielä.

Klc:n maalivahti hoiti vaaralliset laukaukset tyylikkäästi.

vas. Petri Kuronen syöttö lähtee.....

....Petrin syöttö tavoitti oikealta Markus Kristianin ja klc johtoon 1-0.

oik. Janne Mustonen

vas. maalin takana Henri Juntunen antoi syötön veljelleen,(12) Aleksille laukaus kuitenkin tolppaan kolahti.

Ei mitään paniikkia klc:n maalilla maalivahdin hoitaessa tilanteen torjunnoilla.

Neliön keskellä Kai Sahlman.

(21) Joni Ronkainen tulittaa joka kuitenkin peitetään.

Tdy tasoittaa 1-1, mutta ! ....

...tuomari hylkää maalin tdy:n pelaajan nostaessa klc:n pelaajan mailaa.

vas. Kai Sahlman ja maalivahdin käsitorjunta.

Oikealla Santeri Örn ja jotain hyppyä havaitsen tai kallistumista.

Jere Falkin varpaat pitävät spurtissa.

Tämä kuva kuvastaa klc:n hallittua pelin kontrollia joka on pelimyrkkyä vastustajille.
vas. Joonas Kettusen katse ja se rauhallisuus on käsin kosketeltavaa kuvankin välityksellä.
Takana Joonaksen olkapään ylitse näkyy selkeästi hätääntyneempi katse.

(88) Henri Juntusen laukaus maalivahdin kainaloon.

TDy tulee tasoihin. Maalintekijä num. 13.    1-1.

Ja Tdy vain hetki edellisestä menee johtoon 1-2.
Aika vapaasti sai tehdä johtomaalin 93.

Klc:n Joni Ronkainen nokitusten maalivahdin edessä.
Kun Joni pääsee tähän tilanteeseen pelissä se tietää....

....kauden ensimmäistä maalia. Hienoa Joni !

Ilo maalin jälkeen on voimallista ja jalka kepeää.

Olo kepeä ensimmäisestä maalista, niin että ilmojenteille Joni kevyesti hyppyyttää koko olemuksensa.

Jonin iloon yhtyy ansaitusti koko klc:n joukkue.

TDy painoi kuin mehiläinen päälle yrittäessään tasoitusta.
Hypähtelykään ei auttanut Tuupovaaran pelaajia kun peitettiin laukaukset.

Klc pelasi alivoimaa ja pitkä roikkupallo tdy:n maalille...

... palloon saa kosketuksen Anssi Pappinen...

... ja Anssi vippaa pallon maaliin. Voitto-osuma ja klc voittaa 3-2.

Iloisia ilmeitä kovan ja tasaisen ottelun loputtua klc:n pelaajissa.


Seuraava iltaottelu, KLC-SBS Karkein ennakoi ehkä ennakkoon
mahdollisuutta klc:n voittoa ottelussa. Ensi hetket vahvistivat
voiton menevän polvijärveläiselle joukkueelle, karkein ollessa
aneeminen ja alakynnessä. Oliko Karkein liikkeellä pienellä
määrällä pelaajia. Niukasti kaksi kenttää jota pienensi edellinen
ottelu jossa Karkein pelaaja ajettiin ulos. Kuitenkin klc sai vastaansa
aika-ajoin tiukasti hyökkäävän joukkueen ja syytä oli olla valppaana
ettei se kuulu oma peli repsahda väärälle raiteelle ja hyppysissä
oleva voitto menisi ja sarja sijoitus putoaisi hetkessä alas ja
kolmen joukkoon mahdollisuudet näin valuisivat pois omista käsistä.
Klc piti sen peliasenteen joka siivitti ensimmäiseen päivän pelivoittoon
ja jota jatkettiin Karkeitakin vastaan. Voitto tuli näin katsomoon
katsottuna, lievästi sanottuna, helpohkosti. Pelissä klc:n Jarkko Kuningas
teki tuhojaan vastustajan verkkoon, neljä maalia ! se on jo jotain.


KLC - SBS Karkein  6 - 3

Klc valkoinen peliasu
                     Karkein tummanpunainen pelipaita
 

Taustalta tullut Jarkko Kuninkaan laukaus ja klc 1-0 johtoon.

(38) Maalintekijä Jarkko Kuningas. Ensimmäinen Jarkon tämän ottelun maali.

Karkein hätyytteli, mutta ei vaarallisesti.

Ei Jarkolta kuitenkaan kaikki mene maaliin vaikka jalka nousee ripeästi pallon edestä.

vas. valkea Aleksi Juntunen ja hyvä laukaus osuu maalivahdin käsivarteen.

Jälleen maali klc:lle.

Maalintekijä (24) Santeri Örn.   Klc kipittää karkuun. 2-0.

Leveyttä löytyy klc:n pelaajamateriaalista kuin myös jalkojen leveydestä.

Oikealla valkoinen maalin edessä, Jarkko Kuningas. Ja hänen toinen maali ottelussa. 3-0.

Toinen vasemmalta Jere Falck ja ilme kertoo jotain, maalivahdin torjunta.
(8) Sami Kontkanen havaitsee viuhuvan pallon joka kimposi maalivahdista

Karkein yrittää kanttilaukausta, mutta yritykseen jäi.

Klc:n Mikko Turusen laukaus ja tilanne jo selvähkö. 4-0.

oik. Maalintekijä Mikko Turunen.

(90) Kai Sahlmannin rystyltä maalivahdin rintaan.

(97) Karkein kuin varkain tekee maalin. 4-1.

(8) Kontkanen ottaa mittaa kylkiluitten lujuudesta.

Yli ja ohi (61)Karkein pojalta.

Hyvin on klc asemoitunut estäen peittämällä laukaukset.

Maalivahdin olkapään yli pallo maaliin Jarkko Kuninkaan tekemänä. 5-1.

Maali oli kolmas Jarkko Kuninkaalle ottelussa.

Kuvan edessä Joni Ronkainen ja hänen laukaus yläriman väärältä puolen.

Markus Kristian ja Petri Kuronen nappaavat pallon yksinäiseltä yrittäjältä.

(7) Pappinen Anssi yrittää pärjätä ja pärjää kolmikon keskellä.

(99) Karkein ja maali tilanteeksi 5-2.

vas. Jarkko Kuningas ja neljäs henkilökohtainen maali. 6-2.

Kaikkensa antaneena Jarkko mätkähti höyhenen lailla kevyesti lattiaa vasten onnen täyttämänä.

Kun tekee neljä maalia silloin hatut lentelee kentälle. Nyt tarvittiin neljä hattua Jarkolle !
Hovikuvaajalta ei hatut lopu ! Photosoppi valmistaa lisää seuraaviin otteluihin.

(25) Tekee ottelun lopputulokseksi 6-3.