Piekanat Ruvaslahdella Vappua viettämässä 1.5.2017.

Hovikuvaaja sai "toimeksiannon" Janne Leppäseltä ja Outokummun Seudun päätoimittaja Esa Nevalaiselta

että olisi hieno homma saada kuva piekanasta Jannen tekemään jutun lisämausteeksi paikallislehteen.

Oli vappuaamu kun sain tiedon kuvaamisesta ja mielelläni otin haasteen vastaan. Rellun takapenkille

kamera ja suunta Ruvaslahdelle jossa oli tiedossa mahdollisuus olla piekanoja. Ajelin vappuaamun hyvässä

poutaisessa säässä, mutta kylmähkö tuuli toi tuntua ettei olla vielä toukokuussa. Huomasin ajellessani

piekanan istuvan kaukana puunlatvassa ja pysäytin autoni, mutta arka ja valpas piekana pomppasi

samalla lentoon. Lento oli lähes liitelyä ja yhä ylemmäksi liitely nosti piekanan. Kuvasin aamupäivän

hyvässä valossa korkealla olevia piekanoja, mutta en saanut mielestäni paikallislehteen napakkaa kuvaa.

Kotiin tultua katsoin tietokoneen näytöltä päivällä ottamani kuvat ja se vahvisti että piekana oli kuvissa

lehden käyttötarkoitukseen liian pieniä. Tein uuden retken kuvauspaikalle ja annas olla kun piekana oli

samassa puussa kuin aamusella. Mietin miten pääsen hiukan lähemmäksi saaden lehteen olosuhteisiin

nähden kelvollisen "läheltä" otetun kuvan. Piekana istui peltoaukean keskellä olevassa puussa ja ajattelin

että jos ajan suoraan peltoa myöten kohti lintua niin se luulee tilanteen hyökkääväksi. Pelto kesti Rellun

painon ja ajoin vinosti pellon nurkkaa kohden napsien siinä ajaessa muutaman kuvan käsittä ajaen.

 Pääsin hivuttautumaan lähemmäksi hiljalleen ajaen ja piekana näin oletti etten ole maailman pahin vihollinen

antaen tulla noin 200m päähän josta nappasin piekanan istumassa koivunlatvassa. Kerkisin nipin napin

laukaista kameran kun piekana lähti taivaan korkeuksiin, mutta sain kuin sainkin kelvollisen kuvan

paikallislehteen Outokummun Seutuun Esa Nevalaiselle Janne Leppäsen tekemään tekstiin.

 Vappu meni hovikuvaajalta intohimoisen harrastuksen parissa, eli luontoa kuvaten viisi tuntia.




Kuvasarjan jälkeen Janne Leppäsen kirjoittama teksti: Piekanojen tauko paikalla ja muuta lintukevättä.


Piekana Ruvaslahdella vappupäivän iltana-auringon viimeisissä valoissa.
Oksa taipunut mutta koivun oksa on kestävä taivutuksille.
Tämän kuvan itse kelpuutin lehteen. Rajasin kuvaa niin paljon
että jo sydänalassa tuntui että ei enää kun pumppuni lyönnit harveni olemattomiin.

Tämä kuva on otettu vappuaamuna. Valo, piekana ja sinitaivas juhlisti vappua.

Kuva aamupäivän kuvausretkestä.

Kaarroksia liidellen ja silloin siipien väli näkyy hyvin.
Siipien väli piekanalla 120-150cm.

Piekanan tunnistaa altapäin mustista täplistä siipien alapuolella.

Piekanoja oli kuvausaikaan kolme.
Iltapäivällä Arto Sutinen oli samalla paikalla
havainnut jopa viiden piekanan olemassaolon.

Välillä lennettiin oikeasti eikä vain liidelty.

Joskus, mutta harvoin matalalentoa peltojen yllä. Ehkä saalista etsien.

Tämä kuva saa minut miettimään miksi piekana pitää jalkojaan eteenpäin ojennettuna.
Piekanojen tauko paikalla ja muuta lintukevättä  

2000-luvulla olemme tottuneet varhaiseen kevään tuloon ja lumien aikaiseen lähtöön. Vuodenaikana keväästä on tullut pitkä ja hitaasti etenevä välikausi talven ja kesän välissä. Lintumaailmassa se on tarkoittanut sitä että osa lajeista ja varsinkin yksilöistä on saapunut todella varhain. Ja kun pellot ja metsät ovat olleet lumettomia, sekä jäät lähteneet aikaiseen, niin muutolta tulleet linnut ovat nopeasti kadonneet reviireilleen. Joka on saattanut antaa sellaisen vaikutelman, kuin lintuja olisi vähän keväisen parveilukauden jäädessä lyhyeksi.

Tänä keväänä on ollut ihan toisenlaista, ihan tulee mieleen ne keväät, joita oli vielä 80- ja 90-lukujen taitteessa. Kevätmuuton eteneminen on nyt ollut hidasta. Tähän asti on runsaammin saapunut vasta sellaisia lajeja, jotka ovat isokokoisia ja kylmää kestäviä. Hyönteissyöjistä enemmälti on nähty vain sitkeimpiä, kuten punarinta ja västäräkki, jotka hyönteisten lisäksi pystyvät syömään myös pieniä siemeniä. Eivätkä siten ole niin riippuvaisia toistaiseksi vähäisestä ötökkätarjonnasta. Esim. rastaiden pääjoukot ovat vasta tuloillaan, eikä nyt ole tarvinnut kuvitellakaan kirjosiepon tai muiden kylmän arempien lajien saapumista Vapuksi, kuten muutamina vuosina on ollut. Kylmät yöt ja lumisateet ovat pysäyttäneet pohjoisemmaksi matkaajat tähän lumirajalle, eivätkä jo kotiseuduille saapuneetkaan yksilöt ole vielä reviirillä. Joten saapuneet linnut ovat pysyneet tiiviisti parvissa ja hyvin näkyvissä. Vaikka lajikirjo on pysynyt niukkana, niin muutoin linnuista kiinnostuneelle onkin nyt ollut helposti näyttävää katsottavaa, mm. ajankohtaan nähden isoja parvia kurkia, metsähanhia, kuoveja ja töyhtöhyyppiä.

Kun näyttää että samaan aikaan eletään myyrien esiintymisen huippuvaihetta, niin maisemissa on runsaasti myös myyränsyöjiä. Tuuli- sinisuo- ja hiirihaukkoja. Sekä erityisesti merkille pantavaa tänä keväänä on ollut päiväkausiksi samoille aukeille jääneiden piekanojen runsaus. Piekana on hiirihaukan pohjoinen sukulaislaji, joka useimpina keväinä matkaa hyvin nopeasti halki Suomen pesimäseuduilleen pohjoiseen Lappiin, pääasiassa tunturialueille. Nyt olosuhteet ovat olleet sellaiset, että armeija-termiä siteeraten piekanoille tuli tauko paikalla. Talvinen keli ei houkuta jatkamaan muuttoa ja toisaalta ruokaa löytyy hyvin. Joten lintujen on järkevää pysyä paikallaan, levätä ja syödä. Esimerkiksi Polvijärven Ruvaslahdella on samalla peltoaukealla päiväkausia viihtynyt ainakin kolme piekanaa melko pienellä alueella.

Aukeilla mailla viihtyvänä ja suurikokoisena piekana on näkyvä laji. Sekä useat ovat ihmistä kohtaan melko rohkeita, eivätkä esim. juurikaan säiky ohiajavia autoja. Monet ovat saattaneetkin tänä keväänä ihmetellä näitä ”kotkia” lajia tunnistamatta. Siksi pieni katsaus piekanan tuntomerkkeihin. Piekana on rakenteeltaan roteva, pitkä- ja leveäsiipinen ja siten vaikutelmaltaan kotkamainen. Jos vertaillaan mittoja, niin piekanan läheisimmän sukulaisen hiirihaukan siipikärkiväli on 110-130cm, piekanan 120-150cm ja maakotkan 190-240cm. Näitä lukuja kannattaa verrata rakenteeltaan hieman samantyyppiseen korppiin, jonka siipikärkiväli on 115-130cm. Siispä jos kotkamainen petolintu on kooltaan samaa luokkaa korpin kanssa, tai hieman suurempi niin todennäköisesti se on piekana tai hiirihaukka. Oikean kotkan rinnalla korppikin on pieni, varis suorastaan mitätön! Jos korppia tai varista ei ole saatavilla, niin kokoa kannattaa koettaa hahmottaa esim. linnun istumapaikkaan sähköpylvään tai aitatolpan paksuuteen tai miettiä miltä korppi näyttäisi, jos se istuisi samalla sijalla puussa, kuin lajimäärityksen kohteena oleva petolintu. Samaa suurten haukkojen kaliiberia hiirihaukan ja piekanan kanssa edustaa myös mehiläishaukka. Mehiläishaukka kuitenkin on myöhäinen muuttaja, jonka pääjoukot normaalistikin saapuvat vasta toukokuun puolivälin jälkeen. Metsälajina mehiläishaukka ei myöskään yleensä istu näkyvästi peltoaukeilla, kuten hiirihaukat tai piekanat tekevät.

Värivaihtelu sekä hiirihaukalla että piekanalla on suurta. Useimmat hiirihaukat kuitenkin ovat tummia, sekä etenkin meillä täällä itäisessä Suomessa punaruskeita. Hiirihaukan kurkussa ja rinnassa on vaaleaa kuviointia ja siipien alapinnassa voi olla melko paljonkin valkoista, joskin pohjaväriltään vaaleissakin sulissa on tummat poikkiraidat. Hiirihaukan pyrstö on aina tumma tai punaruskea. Vähintään tummempaa väriä on lukuisina leveinä tummina raitoina. Piekana on yleiskuvaltaan paljon hiirihaukkaa kirjavampi ja etenkin lennossa altapäin nähtynä vaalea/valkoinen. Piekanan kurkku on tumma, rinnassa on vaalea alue ja etenkin naarailla vatsa on tummanruskea. Koiraiden vatsa on kirjavampi. Siipien alapinnat ovat laajalti lähes valkoiset, siipitaipeessa on selvästi erottuva tumma alue ja pyrstö alapuolelta kokonaan valkoinen lukuun ottamatta aivan kärjessä olevaa yhtä tai kahta mustaa poikkijuovaa. Useilla on laajalti vaalea pää. Selkäpuolelta piekana on harmaanruskea ja saattaa etenkin harmaana pilvisenä päivänä näyttää varsin tummalta. Pyrstösulkien yläpinnassa voi olla alapintaa enemmän tummia juovia, mutta ainakin pyrstön tyviosa on aina laajasti valkoinen. Tämä tuntomerkki näkyy erityisen hyvin suoraan poispäin lentävältä piekanalta.
Kuten jo aiemmin viitattu, niin piekanan pääravintoa ovat pikkujyrsijät, myyrät, hiiret ja tunturialueella sopulit. Niitä se väijyy näköalapaikalta tähystellen, tai korkealla ilmassa kaarrellen. Saalistuskäyttäytyminen voi paljastaa yhden hyvän piekanan tuntomerkin. Tuulihaukan ohella se on ainoa petolintu, joka usein ja pitempi aikaisesti tarkentaa iskuaan lekuttamalla ilmassa paikallaan.

Kunhan tuulet kääntyvät etelään ja lumet hupenevat, niin piekanat luultavasti häipyvät nopeasti pohjoiseen. Sellaisina vuosina kun Lapissa myyrä- ja sopulikannat ovat heikot, on piekanoja pesinyt joskus runsaamminkin Pohjanmaan alueella. Aukeiden tunturien pesimälajille Pohjois-Karjala lienee liian metsäinen ja meiltä tunnetaan vain yksi varma pesintä vuosikymmeniä sitten Valtimolta. Joskin voisi ajatella meiltäkin Outokummun ja Polvijärven alueelta löytyvien isojen peltoaukeiden, laajojen avosoiden ja suurten avohakkuualueiden voivan kelvata piekanan pesimäaikaiseksi saalistusmaastoksi. Todennäköisesti piekanoita meillä kuitenkin seuraavan kerran nähdään vasta syys-lokakuussa, kun ne pesimäkauden jälkeen matkaavat etelään kohti talvehtimisalueitaan Keski- ja Itä-Euroopassa

                                                                 TEKSTI  KIRJOITTANUT  JANNE LEPPÄNEN



  Hovikuvaajan kommentti tekstin kirjoittajaan: Kirjoituksen kun lukee, niin tekijän tietää.
                                                              Eli, teksti on lintumaailman kruunatun kuninkaan. 
                                                              Tosin emme ole kruunajaisia pitäneet, mutta
                                                              Sutisen Arto ja hovikuvaaja tunnistavat kuninkaan vaikka
                                                              kruunun sijaan on milloin lippis milloin pipo.