Salibandyn 5-divisioonan toinen turnauspäivä Polvijärvellä 28.10.2017

LeBa-96 III (kontiolahti) - KLC  1-13
Polvijärven klc:n turnauspäivä alkoi ottelulla Leba-96 III.
Tiedossa oli leban nuori joukkue ja pelaajien edesottamukset
ja parhaat peli odottavat tulevaisuudessa. Alku oli hankala
kun katsoo Klc:n näkövinkkelistä. Oliko niin että kotiturnaus
toi alkuminuuteille pelirytmin etsimisen joka oli kadoksissa
helpohkon ottelun tuoman ajattelun aikaansaamana. Kun peli
eteni alkoi klc olla se Polvijärven salibandyseura jolla on
perinteitä ja meriittejä aikaisempien vuosien velvoittamana
pelata voittoisasti ja olla Polvijärven ykkösseura salibandyssä.
Ykkösseuran velvoittamana Klc latoi maaleja siihen tahtiin
että toimitsijoina olleet Popsin edustajat olivat täystyöllistetty
pysyäkseen mukana kirjat kaikki klc:n tekemät maalit
joitten myötä Klc meni heilahtaen sarjajohtajaksi ohi PoPS-78.
KLC teki kahdentoista maalin eron lebaan ja pelisääntöjen
mukaan silloin peli on pelattu liian suuren maalierosta johtuen.


KLC - Into (lieksa)  6-3
Lieksan Into oli ennen Polvijärvellä käytyä turnausta sarjajohtaja.
Oli odotettavissa täysin erilainen ottelu kuin Klc:n ekapeli.
Klc:n nuori joukkue, kolmella kentällisellä pelaten piti pelin
hallinnassa ja alku näytti ettei kotijoukkue anna Lieksan Innolle
hidastettua peliä vaan vauhti oli se jolla Klc oli kuskin paikalla ottelussa.
Into sinnitteli hyvien hyökkääjien&puolustajien&maalivadin
ansiosta ensimmäisenerän pelissä mukana. Silloin kun vauhti
on vastustajalla hyvällä tasolla, ei pysy pelissä mukana
täyttä peliaikaa. Näin kävi Lieksan Innolle. Polvijärven Klc:n
vauhtiin Into ei kerta kaikkiaan jaksanut vastata kuin hetkittäin.
Loppulukemat tiesivät sitä että, Klc jatkaa häviöttä sarjan kärkijoukkueeksi.


sarjataulukko 2017-10-29

Ottelut jatkuvat 18.11.2017 Joensuun liikuntakeskuksessa.
klo. 11.00   KLC - PoPS-78.
klo. 13.00  RDcFactos - KLC


KLC  2017-2018
Polvijärvi
(kuvasta puuttuu klc:n pelaajia))

Peli alkoi Lebaa vastaan klc:n osalta kehnosti. Vain 26 sek. ja maaliverkko heilahti. LeBa johtoon.

Alkuminuuteilla Klc:n maalivahti Pursiainen oli täystyöllistetty.

Sitten alkoi Klc:n Kai Sahlmannin (edessä oik.) maalitehtailu.
Veto lähtenyt...

... ja sinne verkonperukoille Kai Sahmannin laukoma pallo löytää menoreitin.

Klc jatkoi peliään ja tulevaa maali iloitteluaan vesikielellä.

25 maalintekijä ja karkumatka vastustajaan suurenee.
LeBa:n 64 Juntunen maalinedustalla, mutta ei sukua hovikuvaaja Juntuselle.

Pallo menee johonkin. Kuitenkin sen katseella kiinni saa.

oik. nurkassa Henri Juntunen antoi syötön 55 klc:n Petri Kuroselle.
Laukaus kuitenkin hitusen ohi.

Klc mätti maaleja sellaisella sykkeellä, että kiirettä kuvaajallakin piti.

Vain hetki edellisestä ja Klc menee kaukana ettei leban siniset pojat
muuta mahda kuin ihmetellen katselamaan.

Nähtävästi klc:n puolustaja kuvan ulkopuolelta maalin teki.

Erän alkuun näin tehdään klc:ssä.

Leban maalivahti pötköllään keritäkseen palloon ennen estääkseen Henrin maalintekoaikeet.

90 Kai Sahlman ja hänen toinen maali.
Tarkasti, lähes maalitolppaa hipoen maaliin.

8 Kontkanen sai namusyötön ja suoraan syötöstä pallo maaliin.

89 pallo vielä keltaisessa lavassa. Maalivahti vetreänä torjunta asennossa.

Maalivahdin vetreys ei auttanut ja klc:n 89 jatkaa valkoisen maaliverkon
kestävyyden testaamista tehdyn maalin muodossa.

55 Petri Kuronen, kaasu pohjassa jolloin vastustajan mailatkin
sinkoilevat edestä määrätietoisen katseen johdatuksen siivittämänä kohti vastustajan maalia.

89 teki maaleja useita. Nytkin tehty maalin aivan oikeaan ylänurkkaan !

Klc ja jälleen maali.

Klc:n 90 Kai Sahlman ja kuvassa syntyy hattutemppu, kolmas maali !
Aleksi Juntunen oli maskina ja jalan nosto edesauttoi Kain kolmanteen maaliin.

Seuraava peli Klc:llä oli Lieksan Intoa vastaan (oranssi pelipaita)

oik. Klc:n 10 Jarno Igatius teki vanhanaikaisella maalin johto-osuman kotijoukkueelle.

Vain muutama minuutti ja Into tasoitti ottelun 1-1.

Mylläkkä oli innon maalilla toisinaan kova ja se kaatoi joka suuntaan oranssi paitaisia.

Innon pelaajat laittoivat pakin päälle ja suuntasivat muille maille
kun valkopaitaiset klc:n pelaajat olivat esteenä hyökkäys etenemiselle.

Pallon tavoittelu kuuluu oleellisesti osana pallopelejä
ja etenkin se että, kuka pallon saa ekana on silloin vahvoilla.

Toinen erä meneillään.
Kuvan ulkopuolelta Henri Juntunen tehdyllä maalillaan vie klc:n 2-1 johtoon.

88 Henri saa onnittelut joukkuekaverilta Santeri Örniltä.

Maalin takana 40 Henri Åke on tiukassa pelitilanteessa.

Henri Åke oli niin ahdistettu että pallonmenetys vastustajalle.

Pallonmenetys koitui Innon eduksi ja peli tasan 2-2.

12  Aleksi Juntunen vie oikeaan alanurkka maalillaan klc:n 3-2 johtoon.
Maali oli Aleksi ensimmäinen tehty sarjamaali.

Kontkanen ja Sahlman ja nyrkkitervehdys Aleksille (12) tehdystä henkilökohtaisesta avausmaalista.

10 Jarno Igatius ja maali avoin, mutta ei tällä kertaa mene. Ohi meni.

40 Henri Åke on kokenut puolustaja.

Kyllä se pallo maalivahdin hyppysiin siinä hiljalleen vierii.

Vetreyttä nivelissä Kai Sahlmannilla.
Hovikuvaaja ei hapettuneilla nivelillään moiseen pysty.

Klc:n pelaajat olivat tarkkaavaisia joka hetkessä.
Palloa ei päästetty hetkeksikään silmistä.

Kolmas erä.
Vasemmalta kuvan ulkopuolelta Santeri Örn vetäisi oikein
sydämensä kyllyydestä ja verkko heilui pitkään. Klc johtoon Santerin maalilla 4-2.

Santeri Örn maalintekijä.
Maalia juhlistaa juhlaliputus, Suomi Finland 100.

Vajaa minuutti ja Into kipittää mukana pelissä. Tilanne 4-3.

Vanhanaikaisiin perehtynyt Klc:n Jarno Ignatius täräyttää jälleen
maalin vanhanaikaisella. ! päätöslukemiksi klc:n voitoksi 6-3.

Henri Åke melkein lisää kotijoukkueen maalimäärää, mutta maalivahti estää aikeen.

Klc:n maalivahti Pursiainen edesauttoi torjunnoillaan Klc:n voittoon.

Lieksan Innon pelaajasta huokuu antautuminen.

 Me Innon pelaajat rukoilkaamme, joka olemme täällä Polvijärvellä.
Pyhitetty olkoon klc nimesi.
Tulkoon teidän, klc:n pelivaltakuntanne.
Tapahtukoon teidän klc:n tahtonne,
 täällä maan päällä pelata niin kuin te tahdotte.
Anna meille innon pelaajille tänä päivänä halua harjoitella paremmaksi.
Ja anna meille meidän syntimme, heikkoutemme peliparketilla anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet pelikentällä.
Äläkä saata meitä kiusauksen ajatteluun, että olisimme aina
heikkoja, häviäjiä, vaan päästä meidät pahasta ajattelusta
tappion hetkellä ja anna meille ikuinen rauha tappionkin hetkellä.
Sillä Klc on salibandynvaltakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.
 
PoPS-78  2017-2018

Turnauspäivän viimeinen peli PoPS-78 vs TDy (tuupovaara).

Polvijärveläisen popsin pelinalku oli raastavan heikko.
Hallikaiset Teemu ja Mikko edessä yrittävät estä TDy:n kanttilaukausta.

TDy johtoon edellisen kuvan laukauksen myötä.

Heti perään TDy lisää popsin tuskaa.

PoPS-78 pelasi kuvan aikaan ylivoimala, mutta TDy ei saanut maalia.

Popsin avausmaali. Tekijänä 44 ylivoimalla.

Kuvassa oikealla ukko pötköllään. Vain tyyny puuttuu.
Onko popsin kapteeni iltauninen ja rupesi raukaisemaan, että
oli pakko pienet unen tirsat ottaa vaikka peli velloi kiihkeimmillään.
Myös todennäköistä oli että, popsin kapteeni Teemu näkee
kauniita unia hetkestä jolloin Isä-Heikki ja Hovikuvaaja ovat
sopimusneuvottelu pöydän toisella puolen ja on syntynyt
loppukautta koskeva pelaajasopimukset. Popsi olisi Teemun unessa
 kuin uudesti syntynyt tehojen suhteen tehopelaajien joukkueeseen liityttyä.
Pelaajasopimukset tuli kalliiksi Popsille kun sopimuksen tehnet tehopelaajat
käyttivät härskisti hyödykseen popsin peli tehottomuuden euromäärän muodossa.
Uni paljastaa Teemulle myös ettei KLC tarvitse lisää hyökkääjiä kun
kyseisessä joukkueessa on tehoja jotka nostivat KLC:n sarjajohtajaksi ohi PoPS:n.

Onko unihiekkaa vielä kapteenin silmissä kun kolme metriä ohi maalista vain meni.
Veto oli kova ! Pressusta havaittavissa lievää painaumaa kun tarkasti katsoo.
Vai oliko pressussa ennestään jo painauma hovikuvaajan laukauksen tehdessä
sähläri vuorolla pressuun montun johon myös Teemu tähtäsi saaden näin omaan
laukukseen kovuuden tuntua. Kaikki nämä on spekulointia ja hurlumhei ajattelua.

TDy lähes karkaa popsilta. oik. Jussi Mertasen ilme kertoo paljon.

Taistelua alkoi löytyä oranssipaitaisilta PoPS-78 pelaajilta.

Kaikki peliin. Näin katsomoon alkoi tuntua kun katsoi PoPS-78 pelaajien liikehdintää.

Taistelu pelin voitosta tai tasapeliin pääsystä pops lisä höyryä kattilaan.

Sinnikkyys palkittiin. PoPS saa maalin puolustajan laukomana.

 Maalintekijä jompi kumpi.

Tästä kuvasta tulee hovikuvaajalle pohdintaa.
Tulee mieleen formula ykköset !
Formula ajoissa on myös varikko pysähdys renkaanvaihtoon.
Salibandyssä, uutena sellaisena, on näköjään mailanvaihto !
Vai eikö sittenkään ?

TDy meinaa karata ottelun voittoon.

TDy:n maalintekijä 32.

Laukauksia popsi teki TDy:n maaliin päin, mutta tarkkuus oli hapuilevaa, kurkottamista.

Kyllä PoPS-78 kapteenilta Teemu Hallikaiselta löytyy maalintekovainuakin.
Muistaakseni peli tuli tasalukemiin Teemun tehdyllä maalilla.
Loistava maali ja ymmärrys mistä maalin saa aikaiseksi !.

Liigakokemusta omaava Mikko Hallikainen on pääsemässä kanttilaukaukseen.

Mikon laukaus on tunnetusti kova ja etenkin tarkka.
Tarkka ja kova oli nytkin ja TDy:n maalivahti oli voimaton.

Ottelu päättyi tasalukemiin TDy:n tasoittaessa kuvan maalilla ottelun.