Uusivuosi 2014 otettiin rauhallisesti ja tyyneydellä vastaan " impivaarassa".
Ei ollut syytä meuhkata ja rallatella hiljaisten metsien ympäröimänä kun 
ei se elämä kohentuisi jos juoksisin ympyrää älämölöä suustani päästäisin.
Hiljainen elämän ympäristö vuoden jokaisena päivänä ympärilläni on lahja
jota en vaihtaisi paikkaan mihinkään. Taivaan linnut on läsnä ja niitten ääni
talvella ja kesällä kotimme ympärillä on kuin rauha hiljaisuuden josta luopuminen
olisi sydämeen jäävä kaipuu jota ei voisi täyttää kuin palaamalla 
elämän muistojen virran alkulähteelle.

 Palaamalla muistojen alkulähteelle olemme silloin
 Äidin katseen alla kätkyissä jolloin elämän virtaava
vesi alkaa kuljettaa elämäämme joka soljuu jokaisesta
aamusta tulevaan uuteen päivään ja uudesta vuodesta toiseen.
Uusivuosi kun vaihtuu se on aina päätös menneelle vuodelle johon on
mahtunut ilon, surun ja onnen muistoja. Mutta ehkä rakkain
muisto voi jäädä kun näkee uutena vuotena elämää oman kodin
ympärillä jolloin taivaalla näkyy valoa joka on myös samalla muistoihin piirtyvä valoa.


Ruusu
Ilotulituskuvien joukosta löytyi ruusu