6 . 10. 2018   Joensuun liikuntakeskus
 Salibandyn 5-Divisioona Savo-Karjala, lohko 26



Polvijärven salibandyseura Klc aloitti kautensa murskaavalla 10-2 voitolla LeBa III.

Toinen klc:n peli, iltapeli, oli nelosesta pudonnutta HeKi:ä vastaan. Arvatenkin oli tiedossa
selkeästi vahvempi joukkue ja ei ollut suurta ihmetystä aiheuttava pelin kulkusuunta.
HeKi  suuremmalla pelaajamateriaalilla piti Klc:n pihdeissä läpi ottelun. Klc:n maalivahti,
Toivo Pitkänen koki hikisen iltapuhteen torjuen kaiken sen mikä oli mahdollista torjua.
Toivo on kehittynyt suuren harppauksen viime kaudesta ! Tämä huomio oli selviö kun torjuntoja katsoi.

Klc sai pelin edetessä juonesta kiinni, mutta kun pelaa kahdella kentällisellä, niin silloin
ei ole odotettavissa kuin se että joskus se väsymys hiipii ja tämä oli havaittavissa joukkueessa.
Kausi on kuitenkin alussa ja Klc saa uskoakseni sen hurmion päälle mikä oli edellisellä kaudella
ja silloin ei vastustaja verkkoa heiluta kahdeksaa kertaa. Pelit tasaantuvat ja olisi
sarjan kannalta ettei heittopusseja ilmaantuisi vaan pelit olisi läpi kauden tasaisen mielenkiintoisia.

Hovikuvaaja ehätti kuvaamaan turnauspäivän viimeiseen peliin HeKi - KLC  8-2.
Ottelusta kuvat.
HeKi punamusta peliasu /  Klc valkea pelipaita

SARJATAULUKKO

 

 

#
Joukkue
O
H⁰
TM
PM
ME
P
1 KOLA-GB 2 2 0 0 18 3 15 4
2 HeKi 2 1 1 0 13 7 6 3
3 Into 2 1 1 0 9 7 2 3
4 RDcFactor 2 1 0 1 14 10 4 2
5 HooPee 2 1 0 1 11 11 0 2
6 Kuntokerho 2 1 0 1 7 7 0 2
7 SBS Jekku 2 1 0 1 6 10 -4 2
8 KLC 2 1 0 1 12 10 2 2
9 OuPa II 2 1 0 1 5 15 -10 2
10 TDy 2 0 0 2 5 10 -5 0
11 LeBa-96 III 2 0 0 2 5 15 -10 0

 


HeKi juoksi vastustamattomasti maalintekopaikoille.
 Klc:n maalivahdin Toivo Pitkäsen heittäytymiset, loistotorjunnat olivat katselemisen arvoisia.

Oik. Markus Martikainen hätyyttelee Petri Nurmisen vartioimaa maalia.

Jarno Ignatius pienesti tuuppaa...

.... kaatuu kuitenkin. Tilanteesta  ei ollut aihetta tuomarin viheltää
ja eikä sitä vihellystä tullutkaan.

Klc:n hyökkäyksen nuorisoketju (valkeat).
vas. Aleksi, Henri ja Lauri.

Komea maali !
(98) Alex Havula ja HeKi johtaa 1-0.

Kymppi ja nelikymppi maalintekopaikoilla, mutta HeKi:n kokemus oli liikaa.

Toivo Pitkänen ja huipputorjunta !!

Klc:n kokenein pelimies Jarkko Kuningas maalia himoiten.
Jarkon laukaus Petrin kainaloon.

(12) Aleksi Juntunen syötti veljelleen (88) Henrille laukaus niukasti yläriman yli.

Tilanne HeKi:lle  2-0. Maalintekijä Teemu Airaksinen.

Koppeja otti hyvin myös Petri Nurmi HeKi:n maalilla.

Kokemus kun pääsee vauhtiin, niin silloin vastustaja on sillassa.. ainakin hetkellisesti.

Pallotaituruutta.
Taituruutta esittelee Joonas Kettunen.

Ei yletä kumpikaan.

(valkea) Vasemmalta Jarkko Kuningas syötti keskelle Henri Åkelle
laukauksen torjuu olkapäällä Petri.

Klc:n Jere Falck osallistui torjuntoihin.
Pallon kuitenkin Toivon torjunnasta yläilmoissa tuomarin pään kohdilla.

Kokemus menee ja poijat alta pois tai kentältä laidan yli !.

Petri Kurosen näyte kurotuksesta.

Klc sai vaparin.  Jarno ja Joni supisevat keskenään kumpi vaparin täräyttää.....

.... päättivät, että Jarno sivaltaa. Peitto oli hyvä HeKi:llä ja siihen se vapari kilpistyi.

Heti perään HeKi tuli kuin pyörremyrsky kohti Klc:n maalia....

... ja maali jälleen HeKi:lle. Tilanne 3-0.
Maalintekijän Alex Havulan pää pilkottaa vasemmalla.

(38) Jarkko Kuningas hyvällä paikalla tehdä maali .....

... Jarkon sivallus nipin napin yli.

Hyvä jalkatorjunta Toivo Pitkäseltä.

Henri yksin punaisten keskellä.

Maali Heki:lle. Tilanne 4-0. Maalintekijä Kai Repo kuvan ulkopuolella.

(12) Aleksi ja kainalossa pallo kujeskelee.

(89)     Jere Falck ja pallo jossakin edessä. Tilanteesta Klc ei saanut lisämaaleja.

Heki menee eikä meinaa. Tilanne 5-0.
Maalintekijä oikealla (3) Mikko Räsänen.

Klc pisti laidat tukkoon.

(38) Jarkko Kuningas notkeasti meni kolmen HeKi pelaajan ohi !!!
Maalia ei kuitenkaan tullut, kun se neljäs HeKi:n pelaaja oli liikaa maalinedustalla.

Aleksi hyppää pallon tieltä.
Pallo kuitenkin ohi vaikka vaikuttaa että pallo maaliin solahtaa.

HeKi:n tehohyökkääjä Alex Havula jälleen maalinteko aikeissa ....

... Alexin rysty yllättää Toivo Pitkäsen. Tilanne 6-0.
Alex Havula teki ottelussa hattutempun, kolme maalia.

(37) Kai Repo ja veto viritetty.....

... veto oli Kailta hyvä. Maali tuli.  Tilanne 7-0.

Vihdoin Klc saa hyvän maalintekotilanteen. (10) Jarno Ignatius kytiksellä maalin nurkalla....

... maali tuli !  Kuvan ulkopuolelta Lauri Kurosen laukaus
meni maaliverkkoon asti. Laurille maali merkittiin. Tilanne 7-1.

Takarysty haarojen välistä.

(72) HeKi:n Juha Ryökkynen ja maali. Tilanne 8-1.

No niin !!
Kokemus ja käden nopeus on kovaa valuuttaa !!
(valkoinen 38)  Jarkko Kuningas menee ja HeKi jää jälkeen ....

Jarkko täräytti oikeaan alanurkkaan ja maali Klc:lle. Lopputulos  8 - 2.

Nyrkki pystyyn maalinmerkiksi.