8.5.2021
EPÄVIRALLINEN TORNIENTAISTO RUVASTORNILLA

 
Epäviralliset johtui kaikkien tuntemasta näkymättömästä Kiinasta levinneestä
 ihmisten keuhkoihin himokkaasti ajautuvasta pyöreästä pallukasta jossa on kiinnitys sarvet.
Ruvastornin keväisen viileässä lievässä tuulessa kyseinen virus oli menneen ajan murhe
eikä ruvastorniin kiivenneitten lintujen kevätseurannassa ajan hermolla pysyvien
lintumaailman ykkösketju haaskannut aikaa tympääntymiseen asti mediassa vatuloidusta viruksesta.

Lintuja lenteli mukavalla yksilömäärällä. Hovikuvaaja saapui tavanomaisesti viiveellä
epäviralliseen tornientaistoon mutta tätä epävirallista sanaa ei huudeltu ilmojenteille linnuille.
Janne Leppänen, taiteilijanimeltään Lintumaailman Ykkönen, tutulla tottumuksella
kirjasi lintumäärät elämänkirjaansa. Niitä oli siinä kello yhdeksän tietämissä hiukan yli 50 tunnistettu.

Kaiken kaikkiaan ykkösketju näki/kuulohavainnot lintuja tornientaistossa yhteensä 72.
Kuvien jälkeen lajilista linnuista.


Lintujen seurannan ykkösketju vasemmalta:
Pekka Mutanen, Pirjo Kirjavainen, Arto sutinen, Janne Leppänen ja Päivi Ronkainen.

Janne havaitsi jossain etäällä jotain.
Tornientaisto tapahtuman mukaisesti näki varmaan linnun.

Pekka kiikaroi linnustonsuojelualueelle.

Arto otti kameran ja nappasi kuvan .....

...... ja kuvaa katsotaan mielenkiinnolla.

Oikealla Pirjo pitää taukoa lintujen katselmuksesta.
Janne ja Päivi herkeämätöntä kiikarointia vesistöön.

Nyt Janne katsoo erittäin kaukana olevan ladon päätyyn.
Päädyssä on linnunpönttö. Onko pöllö pöntössä ?

Pekalla on hyvä ote kiikariin kun on jalustassa kiinni.

Vuoden kuluttua mahdollisesti tornientaistossa saa olla rajoittamaton määrä henkilöitä.


Ja tässä alla lajimäärät ruvastornilta nähtynä 8.5.2021  klo:5-13.
Lajilista lähetti Janne Leppänen. Kiitos listasta .
Niitten lintujen nimen perässä jos on merkki * niin se tarkoittaa
 Jannen Leppäsen mukaan että on uusi laji tornita tai ainakin tornientaistossa uusi laji.
  1. Laulujoutsen
  2. valkoposkihanhi
  3. haapana
  4. tavi
  5. sinisorsa
  6. jouhisorsa
  7. lapasorsa
  8. tukkasotka
  9. telkkä
  10. uivelo
  11. tukkakoskelo *?
     
  12. isokoskelo
  13. teeri
  14. kaakkuri
  15. silkkiuikku
  16. mustakurkku-uikku *
     
  17. kaulushaikara
  18. merikotka
  19. ruskosuohaukka
  20. sinisuohaukka
  21. sääksi
  22. tuulihaukka
  23. nokikana
  24. kurki
  25. kapustarinta
  26. töyhtöhyyppä
  27. pikkukuovi
  28. kuovi
  29. mustapyrstökuiri
  30. suokukko
     
  31. rantasipi
  32. metsäviklo
  33. mustaviklo
  34. valkoviklo
  35. liro
  36. taivaanvuohi
  37. kalatiira
  38. pikkulokki
  39. naurulokki
  40. kalalokki
  41. harmaalokki
  42. selkälokki
  43. sepelkyyhky
  44. käpytikka
  45. valkoselkätikka *
     
  46. kiuru
  47. niittykirvinen
  48. västäräkki
  49. sinirinta *
  50. kivitasku
  51. mustarastas
  52. räkättirastas
  53. punakylkirastas
  54. laulurastas
  55. kulorastas
  56. tiltaltti
  57. pajulintu
  58. sinitiainen
  59. talitiainen
  60. harakka
  61. naakka
  62. varis
  63. korppi
  64. kottarainen
  65. varpunen
  66. pikkuvarpunen
  67. peippo
  68. järripeippo
  69. vihervarpunen
  70. lapinsirkku
  71. keltasirkku
  72. pajusirkku