ELÄMÄN  JOKI
 
Elämän joen alkulähteellä olemme Äidin ja Isän yhteisessä seesteisessä hetkessä jolloin elämän joki alkaa kuljettaa hiljalleen kohti tulevia koskia ja myös sellaisiin elämän hetkiin joudumme  jolloin suru ja ilo koskettaa silloin kun oma elämän tuuli koskettaa kasvojamme voimallisemmin.
Silloin kun emme vielä kulje voimakkaita elämän joen virtoja, voimme silloin katsoa ja nähdä ympärillä olevan elämämme ainaisena nuoruuden valona elämän joessa joka kuljettaa hiljalleen eteen päin ja katsomme ympärille luomakunnan kauneuteen. Ehkä sellaiseksi meidät on luotu jolloin näkisimme vain hyvää ja se pitäisi säilyttää siihen asti jolloin näemme sen viimeisen elämän järven johon hiljalleen saavumme.
Kun askeleemme ovat vielä vanhempien läheisyydessä olemme silloin vielä vailla sitä tuntemusta jota kutsutaan omaksi vastuuksi niistä hetkistä joita joudumme kukin vuorollaan ottamaan joita elämän katseemme näkee silloin kun olemme vailla Äidin ja Isän tukea kulkiessamme elämän joessa koskien ja tyynten läpi seuraaviin hetkiin jotka ovat näkymättömissä mutkien takana.
Edessä näkyvä pauhaava koski on pelottava, riittävätkö voimani ja voinko väistää veden peitossa olevat karikot ja pitämään lauttani ehjänä jotta voin jatkaa matkaani ilman kolhuja jäämättä elämässäni paikoilleen josta en pääse omin avuin pois.
Hädän hetkellä meidän tulee luottaa itseemme ja muistaa sanat:" Miksi elämäni vaikeina aikoina hiekassa on vain yhdet jäljet ? Jeesus vastasi: Kun hiekassa on kahdet jäljet, olen kulkenut vierelläsi. Kun näet vain yhdet jäljet, silloin olen kantanut sinua."
Vaikeat hetket antavat meille näkymän tulevasta jolloin tiedämme ettemme kulje täällä yksin. Me kuljemme kaikki samaa elämän jokea ja jokainen kulkee karikot omalla tavallaan, mutta se joka kolhii kiviin elämäänsä, hän on myös Taivaan Isän lapsi ja saa tuntea auttavan sylin elämän kolhujen hetkellä. On aikoja kun emme jaksa kulkea elämän jokea vaan hakeudumme sivummalle etsiessämme jotain joka johdattaa kulkumme elämän joen rantahiekalle jolloin jalkamme uppoavat, eteenpäin emme jaksa omin voimin.
 Silloin hiekassa on vain yhdet jalan jäljet .Kun jälkemme jälleen näkyvät hiekassa voimme uskoa siihen ettei yksikään meistä ei lähempänä Taivaan Isää vaan me kaikki olemme yhtä lähellä.

Silloin kun olemme kulkeneet elämän virtaavan joen sivussa saaneet avun uuteen alkuun silloin on aika rakentaa uusi elämän lautta ja jatkaa matkaa rakkaitten ja ystävien lähellä jotka antavat  rakennuspuita jos uusi elämän lautta on heikko ja ei tahdo kestää uuden alun alkumatkan tyyneyttäkään.
Elämän virtaava joki silloin kun se hidastaa kulkuaan näemme edessämme kimaltelevan
tyynen elämänpoukama edessämme, voisinko siihen pysähtyä levähtää vain pieni hetki vain.
Vain pieni hetki on meillä aikaa levähtää ja muistella aikaamme  joen alkulähteeltä jolloin elämä tuntui lapsen mielellä ajateltuna että jokainen päivä on kuin kesäinen aurinkoinen päivä vailla taivaan harmaita  pilviä.
Kun saavumme elämän kimalteleviin lahden poukamiin silloin on aika pysähtyä ja antaa muistojen virran kulkea lävitsemme.



Muistot, silloin kun huomaamme kulkumme olevan jo siinä vaiheessa jolloin ymmärrämme muistojen sanoman ja tarkoituksen, olemme silloin kokeneet elämässämme päivät jotka sisältävät elämän suurimman rakkauden voiman ja myös sen voiman joka kuljettaa mielemme ja sydämen kaipauksen kyyneliin.
Muisto suurimman elämän rakkauden voimasta ovat jokaisella muisto elämän virtaavassa joessa joka antaa vakautta elämän koskissa ja näkymän joen mutkien taa.
Vaikka mutkan takana kuuluisi  kosken pauhua joka silloin aiemmin tuntui pelottavalta kun olit yksin, nyt vierelläsi on toinen samaa yhteistä lauttaa ohjaava koskien läpi uuteen seesteiseen joen tyyneyteen jossa katse viivähtää kauankin yhteisen elämän kulkijaan ja kiittää siitä että hän kulkee vierellä.
Muistot hetkistä jolloin sydän on muistojen kyynelissä koemme silloin kun menetämme sellaista joka on peruuttamatonta ja ikuista virtaavassa elämän joessamme.
Kun menetämme viereltämme  joen alkulähteeltä asti samaan jokea kulkeneet  Äidin ja Isän silloin joki tuntuu vastavirralta, ei jaksa eteen päin. On kuin haluaisi että elämä virtaava joki kulkisi taaksepäin ja pääsisi takaisin vaikka pienen matkaa ja saisi nähdä ja tuntea ajan jolloin olimme kaikki yhdessä.


Kun menetämme jotain silloin tunnemme kyynelvirran koskettamassa kasvojamme ja se kosketus on ymmärrys ettemme tiedä elämää kulkiessamme milloin murrumme surun kyyneliin ja se kyynel on kultainen muisto ajasta  joka ei koskaan palaa.
Yhteinen lautta joessa matkaa, aika vierinyt ja päivien kulku on tuonut jatkuvuutta lasten muodossa elämän lautalle ja tunteen että kaikki jatkuisi siihen saakka jolloin näkisi elämän järven tuolla puolen  iltaruskon ja hiljaisuuden rannan.
Mikään täällä ei ole ikuista, huominenkin on kaukana ja emme voi aavistaa tai tietää milloin elämän joki muuttuu raskaaksi toivottomuudeksi ettei elämän myötävirtakaan vie eteen päin.
Silloin kun katsoo ja näkee elämän voimaa joka ympärilläni on valmis  jatkamaan omalla elämän lautalla matkaansa sitä virtaavaa jokea myöten jonka loppua ei näy ja jonka loppu on kaukana siellä meidän jokaisen  hiljaisuuden rannalla.
Me jokainen päädymme hetkeen jolloin näemme lauttamme vieressä lautan johon pääsemme kun se yhteinen lautta menee sitä jokea myöten jossa elämä jatkuu uusien päivien valoon.
Astun lautalle jossa ei ole airoja kulkua ohjaten, voin vain katsoa sitä yhteistä lauttaa jonka loittonee kauemmaksi johon en pääse vaikka tahtoisin jatkaa yhdessä. Voin vain luovuttaa ja uskoa että lautta pääsee karikoiden ja koskien läpi sinne kauaksi jossa jälleen  matkaaja pääsee odottavaan lauttaan.
Kulkuni jatkuu, ei tarvitse kuin katsoa hiljalleen minne lauttani vie. En ohjaa, olen vain ja tunnen sen tyyneyden vedessä ja ympärillä nähdäkseni sen kauneuden jossa saan olla. Virtaava joki kuljettaa, edessä ei ole karikoita tai pauhaavia koskia, on tyyntä joku silti kuljettaa lauttaani jonnekin.
Näen edessäni järven jonka loiste ja kimallus kutsuu ilman mitään maallista suuruutta saapujansa luokseen.
Kun saavun järvelle, lauttani hidastuu saadakseni olla hetki siinä ja muistella kimaltelevan viimeisen elämän järven loisteessa aikaa joka on jäänyt sille lautalle jossa matkasin perheeni ja ystävieni lähellä elämän joessa.
Muistojen virtaava joki kulkee lävitseni antaen rauhan itselleni tuntiessani sen etten tavoitellut elämässäni sitä mikä olisi  saavutuksillani luonut suuren lautan elämän jokeen jonka kuljettaminen olisi siirtänyt pienet elämän lautat sivummalle, joen rantahiekalle.
Kun katson tyynelle järvelle näen elämän lauttoja ympärilläni ja jokaisen elämän joen matkaajan tarina on erilainen.  Matka on luotu sellaiseksi jollaiseksi hyväksymme  
itsemme ja niille ajatuksille annamme sijaa jotka tunnemme oikeaksi kohdallamme ja ymmärtää omat virheet.
Viimeisellä elämän järvellä lauha Taivaan tuuli kuljettaa lauttaani kohti rantaa  jonne on enää lyhyt matka, vain hento Taivaan Isän tuuli ja olen perillä.
Ei ole voimia avata silmiä, tunnen  käden kosketuksen kasvoillani hiljalleen silittäen. Silittävän käden tunnen samaksi joka silloin elämän jokea matkatessani tarttui yhteisen lauttamme airoon ja elämämme kulku alkoi. Kulku joka meni liian nopeasti ja jota ei enää saa takaisin.
Käden kosketus  jonka ei soisi loppuvan ja ympäröivän hiljaisuuden antaen sydämelle sen levon jossa on se sitä mitä kaipaamme, levon tunne sisimmässämme.
Käsi kasvoilta hiljalleen erkanee  lauttani koskettaessa hiljaisuuden rantaa johon me kaikki saavumme Taivaan tuulen  johdattamina.
Hiljaisuuden rannassa tunnemme Taivaan Isän sylin joka kantaa ajattomaan uuteen elämään.
Ajallinen elämä on päättynyt. Elämän joki muistoissa elämän ajattomuudessa.


Luojamme  antaa meille hetken käydä täällä nähdäksemme elämän päivissämme sen mitä Jumala loi tänne maailmaan luomiskertomuksessa. Luomiskertomuksessa Taivaan Isä antoi meille elämän ja silloin saimme sen päivän jolloin rakkauden voimasta tulemme tänne maailmaan ja saimme sen päivän jolloin luovutamme päivämme  Taivaan Isän tahdosta. Saamme tuntea ja nähdä sen kaiken mikä on kirjoitettu etukäteen  ja se on lahja elämän antajaltamme meille. Hänellä  on valta antaa elämä, ilo , suru ja Hänellä on valta ottaa elämä pois. Elämä on kuin käsi jolla saamme pitää rakkaimman kädestä ja tuntea että kuulumme  tänne ikuiseksi ajaksi yhdessä. Silloin kun käsi kirpoaa, luovumme, sekin oli lahja hetken vain.

Korpimaitten hiljaisuuden ympäröimänä on minulla mahdollisuus useasti istahtaa kotini rappusille, ei siksi että näkisin sellaista joka vaatisi erityistä pysähtymistä. Istahdan kun hiljaisuus on niin lumoavaa ja silloin ajatukseni kulkevat menneessä ja sen hetkisessä ajassa. Paluu johonkin johon sydän kuljettaa hiljaisuudessa on kuin näkymätön käsi joka pitää kiinni ajassa joka on kuin elämän lähde johon kyyristyn ja saan lähteestä sisimpääni  muistojen vettä.