Päivääkään en vaihtaisi pois
• Tapio Rautavaara on laulanut otsikkona olevan laulun ja ehkä meistä moni on kuullut ja
kuunnellut laulun sanat sydämellä. Laulun olen valinnut, en sattumalta, myös kännykkäni hälytysääneksi. Laulun sanat " se lahjoista suurin on mun
kohtallain kun tänne mä syntyä sain " . Nämä sanat tuovat mieleeni edesmenneet vanhempani ja siitä lahjasta jonka heidän kauttaan olen saanut ja siitä suurimmasta lahjasta jonka me jokainen olemme vanhemmiltamme saaneet.
Syntymälahja kiitoksemme vanhemmillemme heidän
eläessään pitäisi muistaa ymmärtämisenä, auttamisena ja huolenpidolla heitä kohtaan. Omalta kohdaltani voin enää vain muistoissani palata heidän luokse ja kuulla Isäni muutamia kertoja sanoman lauseen "
kaikkien ihmisten kanssa on tultava toimeen ja ymmärttää heitä". En tiedä voiko tämän sanoa toisin , paremmin.
Me kaikki ihmiset teemme virheitä, kuka isompia kuka pienempiä, mutta ne sanat "
ymmärettävä heitä " ovat monessa tilanteessa elämän kiire, oman itsensä paremmuuden tunne, hyljätyksi tunteminen, ja kaiken yltäkylläisyys unohduttanut pois. Uuden Vuoden aattona Sellossa tähtäimen takana olleella miehellä ei ollut sydämessä sijaa "
ymärettävä heitä " vaan sydän oli täynnä hyljätyksi tulemisen tunnetta. Kun ihminen ottaa sen oikeuden itselleen että riistää toisen ihmisen saaman syntymälahjan, niin silloin vain kaiken luonut voi ymmärtää ja antaa anteeksi. Me ihmiset olemme vajavaisia emmekä voi ymmärtää tapahtunutta , mutta näistä tapahtumista huolimatta pysyköön sanat "
ymärettävä heitä " meidän kaikkien ensimmäisinä ajatuksina kun kohtaamme elämässämme vaikeuksia.
• Laulun sanat " ei olla kauniinpaa vois ,uneen kun painan pään. " Tulee mieleen ne hetket kun katson olohuoneen ikkunasta iltaisin ennen kuin pääsen jälleen matkalle uneen, höyhenen hennon tuulen keinuun. Olen nähnyt ikkunasta useana iltana kuinka Taivaan tähtitarha syttyy loistoonsa. Katson ja ihailen sitä suurta kauneutta joka meidän kaikkien yllämme syttyy ja jonka jokainen ihminen tässä maailmassa näkee. Elämämme luoja on tehnyt tämän kauneuden meille, ei tarvitse kuin katsoa ylös tähtitarhaan ja mykistyä suuren kauneuden edessä.
Mutta elämässä ei kaikki tarvitse olla suurta ja me ihmiset emme pysty luomaan suurta elämän kauneutta ympärillemme vaan me joudumme tyytymään Taivaan Isältä saamaamme osaan , katso kauneutta , tallenna se sydämeesi. Ota
sydämestäsi taivaantähtitarha kauneus ja elämän voima valaisemaan elämäntietäsi myös silloin kun emme voi käsittää miksi rakkaimpamme tai nuoruuden aamussa oleva ihminen joutuu lähtemään tästä ajasta ikuisuuteen, mutta silloin kun katsoo ylös , näkee kauniin Taivaan tähtitarhan valon, elämän valon, johon on kutsuttu.
• Laulun sanat " on elämä kaunista ollut niin, kuin kudottu lankoihin kultaisiin " näitten sanojen myötä ajatukseni menevät elämän aamuun jolloin jokainen saa elämänlangan jonka joudumme kutomaan. Kun me jokainen kudomme lankaamme elämän vieriessä hiljalleen, joudumme päiviin jolloin kudottava lanka ei ole kultainen vaan, kohtalo, oma itse tai sattuma on
muuttanut langan hauraan ohueksi , mutta ohutkin lanka kestää kun siitä pitää hennosti ja se hento ote johdattaa uuteen päivään . Kun katsoo taaksepäin , silloin näkee että se ohutkin ja hauras lanka on kudottu ja se on muuttunut kultaiseksi langaksi kun on
muistanut että ohuen ja hauraan elämän langan kohdalla ei ole kadottanut ajatusta siitä että nekin päivät on tarkoitettu elämäämme sellaisenaan ja niitäkään ei voi vaihtaa päivään parempaan .
• Laulun sanat " kun muutos ei parempaa tois " tuo mieleeni sen hetken tässä taannoin kun olin kaukalolla kolaamassa. Pieni miehen alku tuli luokseni ja sanoi "että hän haluaa auttaa teitä , mitenkä minä voin auttaa. Voisin vaikka
kolata teidän kansanne". Ne sanat olivat jotenkin minulle niin yllättävät etten hetkeen osannut vastata terhakkaalla ilmeellä kysyneelle pojalle. Kysyin että mitenkä yllät nostaa kolan laidan yli ja saisit vielä kipattua lumen pois ? Poika sanoi että kyllä hän konstin keksii. En halunnut pojalle olla vastenmielinen ja sanoin että voithan yrittää. Ja niinhän se poika kolasi, nosti lumikolan laidan yli ja jätti kolan laidan tasolla olevalle lumipenkalle, juoksi kaukalon ulkopuolelle ja puhdisti lumikolan käsin. Tämä poika teki yhden monesta elämän suurimpiin tekoihin liittyvän teon, auttamisen , pyyteettömän auttamisen. Toivon että pieni miehen alku ei muuttaisi auttamisen elämän arvoja , kun muutos ei parempaa
tois.
• Laulun sanat " päivääkään en vaihtaisi pois " , tässä kohtaa kelasin
nopeutetulla vauhdilla elämäni filmirullaa. Ei näkynä muuta kuin kiireetöntä saamattomuuttani ja herra paratkoon etten sitä muuttaisi kiireelliseen saavutettavuuteen. Käänsin sitten filmirullani nurinpäin ja kelasin hitaasti taaksepäin, tämän nurjanpuolen etu oli etten saanut tekosistani mitään selvää, filmi oli valottuna hämäräksi ja jopa paikoin mustaksi, hyvä niin. Joudun vääjäämättä heittäytymään
illuusion maailmaan jos jotakin joutuisin elämässäni vaihtamaan. Illuusiossa kävelä käpyttelisin tuttua polkua liiteriin jossa Valmetti odottaa että
käynnistää hyräyttäisin. Jos punaisen Valmettini kohdalla olisi jokin vihreä.. joku Joyn
Teyri. Varmaan silloin joutusin katsomaan peruutuspeiliin ja etsimään pakkia. Onneksi ajattelin tapahtunutta illuusiossa , kun siinäkin tilassa tuskan liekki täytti vajavaisen sieluni. Mitä tapahtuisi oikeassa elämässä ? En tiedä tämän vihreän vekottimen oikeaa nimeä enkä osaa lausua sitä vaikka kouluni olen käynyt jäämättä luokalleni. Mutta kun Jarmo tulee vastanne vihreällä häkkyrällä jossa on edessä kaksi pienempää pyörää ja takana kaksi vähän isompaa pyörää, vai oliko se häkkyrä kolmipyöräinen, en muista, niin Jarmo huumorimiehenä ymmärtää teidän kuikuilunne kun katselette ohikulkiesanne vihreän oikeaa nimeä.
Kun netissä kaiken tietävä googlen hakukone näytti kyseisessä Joyn Teyri nimen etsinnässäni että kyseessä olisi Etelä -Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys..... herranen aika sentään. Se on kummallista kun tämän vihreen häkkyrän kohdalla minun vajavaiseni huumorinkukka rupeaa rönsyilevästi kasvamaan vaikka en käytä kukan kasvuun rakkautta ja
supsraalia.
• Kylällä on tapahtuna menneenä talvena palkitsemisia. Pirjo ja Pentti Mäkkeli saivat ansaitsemansa huomion ja palkitsemisen pitkäaikaisesta uraauurtavasta kyläradion parissa tehdystä sykähdyttävistä menneiltä ajoilta ja tästä ajasta tehdyistä ohjelmista. Ohjelmien tähtihetkiä on ollut kun Pentti laulaa lurauttaa laulun Karjalan kielellä. Onnittelut heille.
• Olemme ymmärtäneet ja oppineet että Joulu on syntymäjuhla , Jeesuksen, ja niinhän se onkin. Mutta elämän kylmätuuli voi puhaltaa arvaamatta ja odottamatta. Kun kylmä elämäntuuli puhaltaa sitä ei voi paeta, ei voi mennä tuulensuojaan. Silloin on otettava se lämpö suojaksi johon me uskomme Jeesuksen syntymä ilosanoman myötä. Hän toi meille pelastuksen ja ikuisen elämän. Ikuiseen elämään uskoen toivon rakkaimman ihmisen menettäneille uskoa tähän.
• Niin, tässä oli minun selvitys Tapio Rautavaaran laulusta Päivääkään en vaihtaisi pois, laulu jota pidän parhaimpana lauluna jonka olen kuullut.
•
• Lopetan Tapsan laulun sanoihin johon me kaikki voimme yhtyä " Saan olla niin paljosta kiitollinen "
•
• terveisin Esa Juntunen
Meidät kaikki on luotu omilla ajatuksilla ja elämän ihanteilla, kun lähdemme kuljettamaan purttamme elämän merelle.
Elämän merellä kulkiessamme teemme ratkaisuja kukin oman ihanteitten mukaan, mutta meillä monella on sisällämme myös jokin kutsumustyö. Se voi olla mikä tahansa pienikin työ, kunhan sen kokee että se tulee sydämmestä ja siitä nauttii.. Omalta kohdaltani kutsumustyö on näköjään urheiluun liittyvä pienimuotoinen työ. Minulla on ilo ollut olla Ruvaslahden ja myös Martonvaaran urheiluelämässä mukana. Tein Martonvaarassa likimain kaksikymmentä vuotta kaukalolla jäädytys ja puhdistus töitä.
Koin myös siellä ikimuistoisia hetkiä urheilun parissa kaukalolla ja jalkapallokentällä. Menin joka syksy, kun pelit oli siltä kesältä lopetettu kentälle syksyhämärässä ja muistelin yksikseni kesän pelejä. Ne hetket olivat haikeita, mutta huomasin myös sen kuinka suuri rikkaus urheilu on. Urheilu antaa iloa ja kaipuuta, se ei ota meiltä mitään pois.
Siiryin sitten Ruvaslahden kaukalolle, kun poikamme astuivat koulutielle. Täällä olemme Marjon kanssa auttaneet teidän kanssanne ettei urheilulyhdyn valo sammuisi tältä kauniilta kylältä. Minun elämän ajatuksena on ollut aina , että kylän nuorilla ja meillä kaikilla jotka haluavat omalla kylällä harrastaa urheilua on oltava paikka jonne ilta toisensa jälkeen saavumme. Sillä meistä kaikki ei halua tai pääse urheilemaan kirkonkylälle kirkkaitten valojen alle vaan meille monelle riittää oman kylän urheilulyhdyn valo. Vaikka lyhdyn valo on himmeämpi, mutta kun se tulee oman kylän urheilukentältä se valo on silloin kaikkein kirkkain.
Ja niinhän se on ja tulee olemaan että oman kylän urheilukentällä vietetyt hetket kultaantuvat aikojen kuluessa. Ja toivon että me kaikki tallentaisimme nämä hienot hetkemme
sydämmen kultaisten muistojen kirjaa ja avaisimme sen kun se aika koittaa . Kun me saavumme viimeiseen satamaan ja laskemme elämän purtemme huomaamme ettei meillä ole jäljellä muuta kuin muistot ja toivottavasti se kultaisten muistojen kirja on täynnä.
Olen Marjon kanssa viettänyt monta ilon hetkeä kun olemme huomanneet kun kyläkoulun nuoret ja muut kyläläiset saapuvat kaukalolle luistelemaan. Se ilo nuorten silmissä on Marjolle ja minulle kaikkein suurin ja kaunein kiitos tehdystä työstämme. Täällä on myös minun urheiluun liittyvät kaikkein kauneimmat muistot. Se muisto ei ole jokin urheilutulos tai saavutus, vaan olen nähnyt omien poikien urheilemisen tämän kylän kentällä.
Kun aika kuluu vuodet vierivät ja kun tulee se aika saavun kaukalon laidalle muistelemaan näitä aikoja se hetki on täynnä muistoja,suurta kaipuuta jotka ei koskaan enää palaa.
Viime kesä oli Ruvaslahdella jalkapallossa sellaista jota en aivan äsken ole
kokenut, pelasimme toukokuusta marraskuun alkuun. Satoi ja satoi mutta siitä huolimatta me vaan pelasimme ja kukaan ei
valittanut säästä. Viimeiset pelit pelattiin kun lunta oli viitisen senttiä kaukalossa. Seuraavana päivänä aloitimme jäädytyksen. Toivon ja uskon kunhan saamme kaukalopallo pelit päätökseen ,niin pienen tauon jälkeen alkaa jälleen ihana jalkapallo kesä.
Meneillään oleva talvi on ollut kylällämme jääurheilun kannalta hyvä, olemme Marraskuusta lähtien useana viikon iltana suunnanneet matkamme kaukalolle. Olemme viettäneet jälleen kerran lukemattoman määrän muistorikkaita hetkiä yhdessä kaukalopallo peleissä.
Sain Marjon kanssa huomionosoituksen Polvijärven sivistyslautakunnalta ja myöhemmin Pohjois-Karjalan liikunta ry:ltä urheilun hyväksi tehdystä työstä.
Tästä palkitsemisesta lausun Marjon ja omasta puolestani kauniit kiitokset teille kaikille
Ruvaslahtelaiset. Kiitos
terveisin: Esa Juntunen
Lapsi ja Kyläkoulu
Pieni, hento ja hauras. Nämä ajatukset tulevat meille kaikille vanhemmille ensimmäisinä sydämeen ajatuksina kun ottavat ensimmäistä kertaa oman lapsensa syliin. Katsoessamme silmiä, kasvoja, oman lapsemme, niin silloin näemme edessämme elämän viattomuuden . Sylissämme oleva rakkauden lahjaan lankeavat ensimmäiset elämän auringon säteet. Ensimmäiset elämän valon säteet loistavat lapsemme kasvoilta kultaisena elämän valolta joka juurtuu vanhempien sydämeen ikuisiksi ajoiksi ja toive sitä että lapsemme kasvoista loistaisi läpi elämän se valo jonka loisteessa nähdään kulkea anteeksi antamisen ,anteeksi pyytämisen ja toisia ihmisiä ymmärtävä tie.
Tulee hetkiä kun Äiti tai Isä silittää kädellään nukkuvan lapsensa kasvoja, niin silloin ihmismieli on kauneimmillaan, herkimmillään. Ihmismielen kauneutta me jokainen saamme syntyessämme tähän maailmaan lahjana Jumalaltamme. Ehkä kaikkien eniten saamaamme lahjaa käytämme silloin kun pidämme lastamme sylissä, katsomme kotimme ikkunasta ja näemme pienen osan maailmaa. Vaikka ikkunasta avautuva näkymä on pieni ja vaatimaton vailla maallista ja aineellista suuruutta, mutta siitä pihamaasta piirtyvät myöhemmin kauniit muistot vanhempien mieliin lapsiemme kotipihasta jossa hän on saanut aloittaa elämän opin leikkeineen ja iän karttuessa vaativimpienkin tehtävien oppimiseen .
Sylissämme olevaan pieneen nyyttiin, lapseemme, yhdistyvät ihmismielen kauneus, elämän side , joka on kaikkein suurinta tässä ajassamme ihmisten välillä jonka voimme saavuttaa. Lapsen ja vanhempien välillä olevaa elämän sidettä ei voi nähdä tai koskettaa, sen voi tuntea vain sydämessä läpi elämän kestävänä toisiansa ymmärtävänä polkuna ja joka ei pääty silloinkaan kun vanhemmat siirtyvät tästä ajasta Taivaan kotiin.
Raamatussa sanotaan näkyvän olevan katoavaista, näkymätön on ikuista.Äidin ja Isän muisto jää lapsen sydämeen rakkauden valoksi kiitoksena saadusta elämänlahjasta.
Ei aikaakaan kun äsken sylissämme oleva pieni nyytti, lapsemme, on herännyt aamuun jolloin ensimmäinen koulupäivä alkaa. Koulureppu lapsellamme selässä kotiovella, ovi käy, pitkä koulutie on alkanut. Omalta kohdaltani muistan lapsemme ensimmäisen kouluun menon jolloin vein ensimmäisenä aamuna kouluun. Saavuin koulun pihaan ja samalla tuli myös joku mieshenkilö joka käveli luoksemme. En tuntenut tulijaa. Juttelimme tovin niitä näitä ja sanoin lopuksi että toin tämän pojan kouluun kun emme tienneet taksikyydin aikatauluja. Edessäni oleva mieshenkilö sanoi pojalleni rauhalliseen tyyliin kiireettömästi " lähdetään sisälle". Tämä sanoja oli Esa Miettinen.
" Lähdetään sisälle" lause on jäänyt muistoihini ja joka on tullut elämäntaipaleellani muistoissani vastaan hetkenä jossa on luopumista ja toive siitä että jälkikasvu kunnioittaa opettajia. Kunnioitus opettajia kohtaan tulisi olla vanhempien ohje koulutiensä aloittajalle ja joka muistuisi mieliin koulupäivästä toiseen. Myös toisia oppilaita kohtaan tulisi oppia se ymmärrys ettemme ole samanlaisia, meillä on hyvyydet ja heikkoudet. Mutta niin usein nämä asiat on kuin tyyneen veteen piirretty viiva, vähän aikaa vedessä on viiva ja sitten se peittyy uudelleen vedellä. Ehkä pitää olla sitkeä ja periksi antamaton ja vetää veteen jälleen uusi viiva ja kyllä se veteenkin lopulta viiva jää.
Alakoulun opettajat, Sanna Junnonen ja Mirva Moilanen joitten alaisuudessa meidän pahnueen pienimmät aukaisivat ensimmäisen kerran Aapiskirjan. Opettaa lukemaan ja kirjoittamaan on koulunkäynnin ensimmäinen askel ja edellä mainitut opettajat ovat tehneet kärsivällisesti opetustyötä jotta myös meidän pahnueen pienimmät ovat oppineet Aapiskirjan sisällön jota oppia he tarvitsevat elämänmerta ylittäessä. Kiitos Sannalle ja Mirvalle.
Yläkoulun opettajasta Esa Miettisestä on paljon hyviä muistoja jotka elävät vielä sisälläni ja eivät kuole koskaan. Etenkin hänen vertaansa vailla oleva rauhallinen, kiireetön ,harkitun sanoman tuonti kuulijalle on jäänyt pysyvästi mieleeni. Aikoja sitten Miettinen antoi kevätjuhlassa Marjolle ja allekirjoittaneelle lahjan kiitoksena hyvästä yhteistyöstä kodin ja koulun välillä. Lahja osoitti Esa Miettisen sisällä olevan niin harvoin ihmisten käyttämän sana, kiitos.
Vanhin poikani kävi yläluokan kokonaisuudessaan Esan alaisuudessa, oppien tarvittavan määrän tietämystä elämään. Toinen poikamme ehti käydä reilun vuoden Esan opissa ja kunnioitti opettajaansa niin että olisi halunnut käydä koulunsa hänen oppien mukaan. Mutta elämän meri myrskyää joskus hennostakin tuulesta ja harkitsevainen kapteeni johdattaa elämänlaivansa tyynille vesille jättäen myrskyn tyyntymään.
Elämässä pitäisi olla aina sijaa päiville jolloin näemme jokainen itsestämme hyvyytemme ja sen heikkoutemme ettemme pysty pyytämään ja antamaan anteeksi. Kiitokset Esa Miettiselle poikiemme hyvästä opetuksesta ja itselleni jääneistä unohtumattomista hyvistä muistoista joita ei edes elämänmerellä käynyt myrsky pudottanut aallokkoon. Ne muistot joita myrskyt ja tuulet eivät pysty horjuttamaan kuuluvat ihmisille jotka näkevät oman heikkouden ja ymmärtävät myös toisten heikkoudet.
Elettiin elokuun -09 puoltaväliä, kun kauniin punainen audi oli saapunut koulunpihaan ja parkkeerattu tyylipuhtaasti koulun parkkipaikalle viivojen väliin. Kuolematon
legenta, punainen audi, sai alkunsa joka elää Ruvaslahden kouluhistoriassa tavalla jota ei aiemmin ole koettu. Punaista audia kuskaava Kansankynttilä Veikko Sorsa oli kysynyt ensimmäisenä koulupäivänä oppilailta " kuka tykkää huumorista ?". Johon oppilaat olivat kaikki olleet myötämielisiä.
Uuden opettajan kysely huumorista kuvastaa Veikon kykyä luoda oppilaisiinsa välittämisen ilmapiiri ja kouluun se tunne että oppilaat aamu toisensa jälkeen eivät tunne ahdistusta lähtiessään koulupäivään. Huumorin viljely nuorten keskellä on opetusta heille elämää varten jolla kylmä pohjoistuuli kääntyy lämpimäksi elämää eteenpäin vieväksi leudoksi tuuleksi.
Koulussamme on eteenpäin menemisen meininki opettajien ansiokkaasta tarmokkuudesta . Siitä hetkestä kun Esa Miettinen sanoi " lähdetään sisälle" tultaessa tähän päivään on ollut elämänpolullani sellaisia hetkiä hyvyydessään koulunpuolelta itselleni etten silloin voinut tietää kuinka arvokas ihmiselämälle kyläkoulu on. Kiitän muistorikkaista vuosista ja niistä eletyistä hetkistä kouluyhteisössä teidän kanssanne, Helena, Veikko, Riitta, Jenni ja
Marika
Punaista audia kohtaan tunnen lähes ikuista, näkymätöntä hovikuvaajan nöyrää ja herkistyvää kiitosta siitä kun punainen
audi, jouset ja iskarit ehjänä silloin -09 elokuussa ajaa hyryytteli kohti
Ruvaslahtea, kynttilänliekki vauhdista vinosti taaksepäin vintallaan. Aina on niin, kun kaksi ihmistä, elämää ei liian vakavasti ottavaa ovat silmätysten, niin siitä seuraa vain kuolematon tarina, legenda, josta tulevat sukupolvet kuulevat niiltä jotka ovat tämän kaiken nähneenä ja kuulleet.
Olen kansankynttilän kanssa lyönyt vetoa vuosien saatossa erilaisista urheilukilpailujen
lopputuloksista ja panoksena on puolikiloa voita tai maitoa ja hirvenliha purkki . Edellisessä ruvasviestissä vastapelurini ei julkaissut kumpi on enempi voitolla. En minäkään hänen asemassaan olisi
muistanut, etenkin silloin kun marjalan kellarin hyllyt ennen niin täynnä olleet hirvenliha purkeista ammottavat nyt huokuen tyhjyyttä . Kansankynttilää pitää, hattuni päästä ottaen, kunnioittaa siitä ehtymättömästä tarmokkuudesta jota hän osoitti kuskatessaan kerta toisensa jälkeen lihapurkit hovikuvaajalle.
Punainen audi tuli marjalan suunnasta ruvaslahdelle lihapurkit painolastinaan niin matalana ettei poliisin tutkakaan olisi havainnut lähes maanrajassa olevaa audin liikehtimistä. Audin jouset ja iskarit antoivat lihan rahtaamiseen kaikkensa kahdessa vuodessa ja sijalle on ilmestynyt terhakkaasti jousiensa varassa oleva
volski. Mutta miten pitkään volskin jouset kestää jää nähtäväksi.
Juntulan perheen kauppareissulla ei ole tarvinnut itseään parkkeerata kaupan lihatiskin tuntumaan, kun punaisen audin kuskooja on sen vedonlyöntien seurauksena tehnyt tarpeettomaksi. Pitää nöyrin mielin tunnustaa että on sitä hyvin pienimäärä voita ja maitoa hovikuvaajan impivaaran tietä kulkenut marjalan suuntaan. Olen kuullut vahvan huhun että kansankynttilä olisi mukamas maitokärryä työntäen tonkka tanakasti maitoa täynnä nähty impivaaran kapealla pitkospuutiellä.
Hyvät kyläläiset, jos näette kuvan kera moisen huhun, lupaan ensisyksynä aloittaa eskarin ja näin ollen saisin herätä aamuun, laittaa reppun selkään, kotiovella jännittyneenä odottaa koulupäivää. Ovi kävisi, uusi nuoruus valtaisi mieleni kävellessäni kuluneilla nivelillä ja höperyysikään ehtineellä rungolla hiljalleen pitkospuita pitkin nuoruuden aurinkoon.
Olen kuvannut koulun tapahtumia näinä vuosina paljon ja siitä kiitos koulunhenkilökunnalle. Kuvaamisestani suurin kiitos kuuluu Veikko Sorsalle hänen antaessaan mahdollisuuden tavalliselle tallaajalle, amatöörille, ja samalla se oli sysäys muihin kuvaustapahtumiin. Hyvää kesää Teille kaikille ja toivoen että vihreet häkkyrät toimisivat moitteitta kesän kiireissä, mutta minä istahan kiireettömästi Valmetin valtaistuimelle, käynnistän, en laita vaihdetta päälle, nautin ja kuuntelen
ajatuksissani..Antsaa.. voi taivaanvallat mikä veivimaali..oijoi..oijoi..venäläiset halvaantuivat, katselevat toisiaan.. herra paratkoooon ..oijoi..
ter. Esa Juntunen
Muistokirjoitus parhaalle kaverilleni
Jukka Turuselle
(adressi)
Yllemme on laskeutunut suru ja kaipuu. Elämän tuuli on tyyntynyt, on tyven tyyntä. Hiljaiset askelten äänet saapuvat viimeisen elämän valon ääreen. On aika katsoa elettyä elämän polkua. Muistella Äitiä, Isää, rakasta lapsuus kotia, leikkejä sen pihamaan. On vielä pieni hetki elämän valoa ja nähdä himmenevässä valossa rakkaimmat, Sari, Janetta ja Jenni. Taivaan ylle laskeutuu Enkelten laulu elämän
viimeisen valon himmetessä. Enkelten laulun kuullessamme jätämme näkyvän elämämme. Elämämme lyhdyn sammuessa näemme kasvot johon turvaudumme silloin kun jalkamme ei kanna maallisen elämän askeleita. Taivaan Isä on antanut Jukalle ikiunen, laittaen ahkerat kädet ristiin
sydämen päälle lepoon. Jukan sydämen lämmön tunnemme
näkymättömänä ikuisena elämän lahjana jonka säilytämme
sydämessämme elämämme viimeiseen päivään jolloin näemme kohdallamme Taivaan kirkkauden.
Jukkaa muistaen: Marjo ja Esa Juntunen per.
Ystäväni, Jukan, ääntä en kuule enää. Ystävän sydän on vaiennut. Taivaan Isä tahdosta elämän päiviimme tulee aika jolloin ystävä on viimeisen kerran lähellä, silmät Taivaan uneen vaipuneina. Hiljaisuus edessäni antaa ymmärryksen elämän tietä kulkiessamme ettemme tiedä milloin elämämme murtuu surun kyyneliin. Kyyneleet kasvoillamme kertovat kaipuuta elettyyn elämän hetkiin jotka ei koskaan palaa. Ystäväni Jukka, kiitos kaikesta.
Jukkaa ikuisesti muistaen : Marjo, Esa, Aleksi ja Henri
(yllä olevan
kirjoituksen luin Jukalle hänen arkun ääressä ja se oli elämäni
raskaimpia hetkiä. Menetin ystävän jollaista ei enää koskaan tule
kohdalleni. Se huumori jota Jukka viljeli oli vertaansa vailla )
