Toritapahtuma Martonvaaran urheilukentällä 31.6.20102.


Tapahtumaan oli saapunut myymään erilaisia tarvikkeita martonvaaran kyläläisiä ja vähän kauempaakin.
Useasti tapahtumissa näkee tuttuja ja lomaa aloittavia sukulaisia joitten kanssa turistaan menneitä hetkiä viime tapaamisen. Ja tietenkin tarinan vaihtoon pitää sotkea höystettyä ja ei niin vakavaa puheen sorinaa. Silloin kun kanssakäyminen puheen tasolla toisen ihmisen kanssa on arkipäivän asioita, sade määrien sottailu tai paistaako aurinko iltapäivällä, niin silloin emme saa kiinni vastapuhujan syvimpään ja aitoon ajatteluun. Mutta kun me hurautamme ilmoille toisillemme kuolemattomia huumorilla terästettyjä sanoja jotka eivät ehkä milloinkaan liity vakavasti elämää, niin silloin tiedämme olevan sillä tiellä josta ei pidä lipsua suuntaa eikä toiseen vaan pitää mennä suoraan niin kuin alla oleva lentokone joka juhlisti yliajollaan tapahtumaa. 


Kyyti on varmaan kylmää moisessa kapistuksessa kun pakkashuuru vana jää jälkeen. Hovikuvaajallakin pysyi tanakasti lippis sille tarkoitetulla paikalla eikä ilmanvirtaus imaissut hattua lentokoneen mukaan ikkunasta tiirailevien matkaajien ihailtavaksi. Korkeutta silmäni mittasivat koneen tarkaksi korkeudeksi 9999,5 metriä. Ehkä oikea korkeus on kymmenentuhatta metriä, mutta kun hovikuvaajalla lähinäkö on heikentynyt ja tarkka näkö alkaa puolen metrin kohdalla, niin siinä mittaus vahän ontui eikä tullut tarkkaa lukemaa.

kuvassa kolme vasem. juntusen porukkaa. Anja Turunen ja Urpo Hietala ja hän on Polvijärven ykkönen valokuvien ottajana. Myös Urpon ajatukset eivät mene umpisolmuun kuvia käsiteltäessä niihin tarkoitetuilla ohjelmilla.

Timo Rahkola myyntikojullaan. Timo pitää kesälomaa Martonvaarassa likokaivolla. Koti on Nastolassa.

Nämä koneet jos eivät pysäytä kulkijaa, niin silloin syy on kulkijassa.

Sari Vaittinen Ruvaslahdelta.

Martonvaaralainen Titta Kokkonen ajelutti  hevosillaan niitä jotka halusivat kokea entisaikojen kulkuvälineen.

Nyt on sadellut polvijärvellä viimeisen kuukauden aikana yli 150mm ja näin ollen paloautolla ei ole metsäpalojen sammutuksiin hälytyksiä. En ole ainakaan varosen ilmatilassa huomannut sankkoja metsäpalo savuja. Olen huomannut vain vettä ympärilläni vaikka en ole aina järvellä soutelemassa.

Pentti Tanskanen Varosesta ja hänen käden taitona syntyy puusta luomuksia kauneudellaan joita me muut silmillämme ihailemme.

Tapahtumaa kierrellessä tulee kaipuu ravita ravinnon vajetta ääntelevä vatsa, niin silloin lähellä on kesäkahvila. Kahvila on entinen viljamakasiini joka on auki ma-su 23.6.2012-29.7.2012  klo. 12-16 
Kahvila sijaitsee Martonvaaran kylän keskustassa.