Polvijärvellä vuodeosastolla palattiin Kaukon kertomana hänen elämän vaiheeseen jolloin alkoi sotilasura. Kaukon sotilasura sai

 alkunsa hänen ollessa varusmiespalveluikäinen. Kaukon Isän sanoessa pojalleen, että sotilasuralle pääsee köyhäkin. Nämä sanat

 olivat alku Kaukolle ja sille pitkälle sotilasuralle joka kesti siihen saakka jolloin eläkepäivät 48-vuotiaana alkoi. Palkitsemistilaisuus oli

 pienimuotoinen kuitenkin lämminhenkinen saaden Kaukon tuntemaan tilaisuudessa itsensä jota ei ole jätetä tai unohdeta

 sairasvuoteelle, herkistyen kiitoksen kyyneliin saadessaan hopeisen ansiomitalin Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiirin

 Puheenjohtajalta Mika Tukiaiselta ja eversti Jouni Mattilalta.

 Veteraanin iltahuuto sanat ”askel jo uupunut on” koskettaa rajallisuudesta elämään ja siihen että sairaus kuljettaa laulun sanoihin

 ”taakka jo laskettu on”. Kaukon ajatukset ja sanat kulkevat hetkeen jolloin elämän voima kuljetti uupumatonta askeltajaansa

 lukemattomissa tehtävissä opettaessaan Suomen varusmiehiä jotka nyt on muisto kaunis ja askel uupunut. Sotilasuransa aikana

 Kauko ei tuntenut tehtäviensä vaativuuden taakkaa kantaessaan Suomen sotilaan vankkumatonta tehtävää joka on opettaa Suomen

 varusmiehet puolustamaa Isänmaataan antaen näin vapauden aatteen vahvistua ja saamme elää itsenäisessä Isänmaassamme.

 Sotilastehtävät Kaukolla takanapäin, työtaakka jo laskettu on. Muistot elävät sydämessä, se on pysyvää vaikka askel uupunut on.