LUMIRALLI  18.2.2023

Kelkkaharrastajien Lumiralli ajettiin tutuissa maisemissa Kolinportti-Juuka-Ylä-Luosta.
Reitistä pisin 170km ajettiin Ylä-Luostolle ja takaisin Kolinportiin.
 Lyhin reitti 95km ajettiin Juukaan ja takaisin Kolinporttiin.

Sää oli leuto mutta pilvinen ja lievä tuuli ei haitannut olosuhteitten puolesta
kun tärkein ajatus kuljettajilla oli nauttia kokoontumisajon tuomasta yhdessäolosta.
Reitti kuulemani mukaan oli siedettävä tosin välillä pieniä pomppuja matkanvarrella.

Kolme vuotta sitten 2019 oli edellisen kerran kokoontumisajo koronasta johtuen.
Tällä kertaa ajajia oli jonkin verran vähempi kuin kolme vuotta sitten.
Sääennustajien ajopäivälle ennustettu huonohko sää vaikuttanut ajajien määrään
vai oliko samaan aikaa tapahtumia joka vähensi lievästi kelkkailijoitten määrää.
Ajo meni hyvin kun järjestäjinä oli kokeneet henkilöt ja heidän hyvällä ammattitaidolla.
Powered by Idän Messu Oy ja JuukaMK järjestäjinä.

 


Juho Rissanen ja voimaa on, niin kelkka helposti kärristä putoaa.

Kello on vasta 9:20 ja ralli alkaa klo:10:00.

Täällä konevoimalla kelkka lavetilta pudotetaan.

Joskus koneen käynnistys on ongelmallista.

Polarikseen mahtuu kaksi henkilöä.

Antti Mustonen.

Jokikone oli tapahtumassa mukana.

Nämä kuskit eivät osallistuneet lumiralliin.

Kimmo Mäkelää aloittelee ohjeistusta kelkkailijoille.

Kolinportin lähtöalue on vallan mainio lumirallille.
Kolinportissa saa maukasta kotiruokaa.

Tunnelma tiivistyy lähtöön aikaa vain hetki.

Aika pitkä rivi tälläkin kertaa.

Kimmo oheisti kelkkailijat matkalle.

Lopuksi Kimmo Mäkelä toivotti kelkkailijoille hyvää ja turvallista matkaa.

Kypärä päähän ja menoksi ...

... ja tästä lumirallin matkanteko alkaa.

Joni Turunen.

Aleksi Juntunen JuukaMK sihteeri.

Antti Mustonen.

Pentti Turunen JuukaMK puheenjohtaja.

Pentti lynxiään käskytti.

Sinne häipyivät.

Ei se vain suostu yhteistyöhön.

Kuvasin lumirallia lähellä Juukaa.
Jos ralli on vuoden kuluttua samaisella reitillä
etsin reitinvarrelta toisen suhteellisen hyvän kuvauspaikan.

Joni mäenlaskussa.

Peukutusta hovikuvaajalle.
Kiitos !

Aleksi J.

Mustonen myös lapasensa nosti.

Kiitos tervehdyksestä.

Kiitos tervehdyksestä.

Pentti Turunen myös vasemman käden nosti tervehtien hovikuvaajan.
Pentti kysyi taannoin että tuletko kuvaamaan lumirallia ?
Vastasin "kyllä tulen".

Juuan abc:llä tankkaus.

Tässä tulee hiukan myöhemmin saapuvat juuan abc:lle.
Oletin että kaikki olivat ohittaneet minut
 tienvarrella ollessani kuvaamassa ja siksi viimeisiä
en omaksi harmikseni saanut kuviin maastossa.

Nähtävästi Kolinportissa ollut käynnistymätön kelkka
sittenkin suostui yhteistyöhön.

Turusen Pentti jäi kiinni ja sutiminen alkoi keinutusta.
 Pentin lanteet nytkyen auttoi lynxin jatkamaan matkaa.

Pitkä rivi syntyi kelkoista.

Siinä on monen euron edestä kelkkoja jonossa.

Aaro Inkinen ja loistava videokuva synnytyksessä.

Seuraavat viisi kuvaa on niin sanottu yhteiskuva.

Mäkelä jutustelee lumirallin taukopaikalla.

Tässä lähdetään Ylä-Luostalle.