12.1.2019

  Jääkiekon 3-divisioonan ottelu  PoU - Hurtat/Sepot Polvijärven jäähalli.


Vierailija Hurtat/Sepot saapuivat otteluun varsin pienellä pelaajistolla, kymmenen kenttäpelaajaa !
Olettaa saattoi ettei vierasjoukkue jaksa koko peliä antaa parasta osaamistaan kuin pelin alkuerissä.
Hurtat/Sepot oli yllättävän vahva joukkue ja laittoi PoU:n ahtaalle kahdessa eka erässä.
Vierailija jopa aika-ajoin hallitsi hyvällä luistelulla toista erää jolloin aloin kuvata ottelua.
PoU pelasi 19 kenttäpelaajalla ja se alkoi näkyä kolmannessa erässä jota kotijoukkue
hallitsi maalien muodossa joita syntyi viisi kappaletta vierailijan yhtä vastaan.
Hattutempun ottelussa teki Perttu Pelkonen PoU:sta.

PoU:n maalisuhde on 36 plussalla. Ja jos vertaa sarjajohtajaan joka on plussalla 85 maalia. Kirimistä
PoU:lla riittää kevättä kohden, että sarjajohtajan tasolle pääsee maalinteko tehokkuudessa.
Piste ero PoU:lla sarjan kärkeen on kuitenkin minimaalisen pieni, kaksi pistettä.
Sarjanvoittajaa ei vielä tiedä kukaan, mutta PoU on varmuudella neljän parhaan joukossa
sarjan päättyessä ja sitten alkaa se pudotuspeli ja onni on sillä kuka haluaa nousta ylemmäksi.

PoU:lla ei ole runkosarjassa kuin yksi kotipeli jäljellä 2.2 Kajastusta vastaan ja loput on vieraspelejä.

PoU kelta/musta peliasu.
Hurtat/Sepot punaiset peliasut


Eka-erän loppusekunnit.
Huttunen vasemmalla ja Holopaisen torjunta.

Kevyesti, mutta varmoin haparoivien askelin nousin yläilmoihin kuvaamaan. En pudonnut tikapuilta !
PoU joukkue toiseen erään Valtteri Soinisen johdolla.

Kettunen (65) etsii kadonnutta kiekkoa Holopaisen kainalosta. Ja siitä seuraa ....

... rähäkkä, kun tökkäisee maalivahtia.

Hurtat/Sepot pelaaja Henri Nylander pääsi lähes läpi. Valtteri sulki länget.

PoU:n Perttu Pelkonen (68) oli ottelussa pitelemätön.
Kuvassa Perttu lämäisee ja kiekko menossa Holopaisen längistä maaliin ....

.. ja sinne liruu. Pertun maalilla PoU johtaa toisen erän alussa 2-1.

Perttu otettiin maalia seuranneessa jälkitilanteessa niskalenkillä jään pintaan.

Perttu Pelkonen vasemmalla keskellä.

Ei mennyt kovin pitkään, kun jälleen rähäkkä oli pystyssä.
Oli jotenkin aggressiivista toisen erän alkuminuutit.

Nujakointi kesti niin pitkään, että erotuomari Janne Hiltunen puuttui tilanteen rauhoittamiseen.

Jäähyjä tuli edellisen tilanteen rettelöinnistä PoU:n kahdelle pelaajalle ja punaisille yksi.
Jäähyn aikaan Hurtat/Sepot myllytti tuloksetta.

Louhelaisen Lassi (13) sipasee tiukasti laitaa vasten Jarkko Tuonosen.

Eipä se Jarkko häviölle jäänyt ! Nurin se Lassi menee Jarkon tölväisystä.

Valmentaja Mika Martikainen ohjeistaa pelaajia. Höyry on sakeaa valmentajan ja pelaajien välissä
 Siksi pelin kulminaatio viivapisteet Mika sormilla näyttää minne luistinten on viivat piirrettävä.

Huttunen Janne (44) otti valmentajan opit ja ohjeet hyvin peliinsä ja hakeutui hetimaalin teko sektorille.
Kiekko pomppi tilanteessa kauemmaksi .....

.... jatko tilanteessa Simo Mutaselle (oikealla). Simo nappasi kiekon ....

.... kuljetti kohti Holopaisen Ernoa. Laukaus melkein onnistui. Kiekko takertui ehkä jäähileisiin.

Jaakko Huttunen ja maila taipuu voiman edessä .....

... " voi jumankauta ! Mikä voima velipojalla on !"
Ajatteliko näin huoltaja Juha-Matti Huttunen, kun velipoika Jaakko mailansa sai käyräksi.
En tiedä ajatteliko näin, mutta jotain ajatusta laukaus herätti Juha-Matissa.

Pauli Lehikoinen ja voima mikä jyllää.

Meinaa karata.

Maalin edessä Eemil Turunen hypähtää kiekon edestä. Erno näkee katalan maalinteko yrityksen.

Ei kuitenkaan tilanne mennyt siihen pisteeseen, että Pelkosen kypärässä olisi kolahtanut.

Rene Kuikka katsoo ja syöttää .....

... vasempaan kulmaan Hyttisen Jannelle (kuvan ulkopuolella)
Jannen hyvä laukaus suoraan syötöstä ja silloin kun maalivahti on sivuttaisliikkeessä on tuloksena maali.
PoU:lle tilanne 3-1.

Toinen oikealta maalintekijä Hyttinen Janne.
Oikealla syöttäjä Rene Kuikka. Toinen syöttäjä vasemmalla Ratilainen Sami.

Reijonen Tomi polkaisi kaasun melkein pohjaan ....

... Tomi pääsi läpi. Erno torjuu laukauksen.

Veikka Jyrki säntää punaista vaatetta kohden.

Ratilainen ja taiteellista liukua.

Sirviön ohi ei häkillä pääse.

Kolmas-erä.

Erän alkajaisiksi Rene Kuikka läpi.
Kiekko oli niin kiireinen liukkaalla jäällä, että karkasi Reneltä.

PoU:n maalissa Valtteri Soininen napsi kiekot eleettömästi räpyläänsä.

Romppanen Paavo kärkietenijä.

Eemil Turunen (97) kokeili längistä. Ei mennyt.

Oikealla Simo Mutanen katselee taituruutta.
Kotivuori Kim taiteilee ja jääkö hämmentynyt Simo tilanteesta ulos ....

... ei Simo hämmentynyt kuin tovin. Otti Kimin kiinni paidanhelmasta.

Oikealla kuvassa Kuikka Rene syötti maalin eteen Kettuselle .....

.... Eino Kettunen (65) sielunsa kyllyydestä antoi voimaa kiekolle.
Kiekko menossa Ernon räpylän alapuolella kohti verkkoa ....

... sinne meni verkon perukoille Einon voimalaukaus. PoU johtaa 4-1.

keskellä maalintekijä Eino  Kettunen.
vasemmalla syöttäjä Kuikka Rene (71) ja toinen syöttäjä Ratilainen Sami (86)

Eipä siinä vierähtänyt kuin 11 sekuntia edellisestä maalista, kun jo lisää tulee.
Maalin edessä Lehikoisen Pauli (14) tekee lähes maalinteko oppikirjamaisen maalin.
PoU reiluun johtoon 5-1.

Keskellä maalintekijä Pauli Lehikoinen (14) jota onnittelee maalinsyöttäjä Janne Huttunen.
Toinen syöttäjä oikealla Jaakko Huttunen (26)

Janne Huttunen pääsi ylivoimalla pelaten maalinteko puuhiin.
Holopainen peitti kulman ja Jannen riemu ei päässyt valloilleen.

Eino Kettunen rupesi ahkerasti tulittamaan. Yli ja ohi meni.

Hurtat/Sepot pelaaja Vesa Riikonen (14) oli nopea jaloistaan.
Karkasi helposti nopeana menijänä maalintekoon.
Maali oli loistava ! Rystyltä maalin kattoon ! Tilanne 5-2.

Maalintekijä Vesa Riikonen.

Punaiset oli luisteluvoimassa hyvää luokkaa.
PoU:lla oli pitelemistä ja toisinaan ei pystytty estämään vauhdikkaimpia Hurtat/Sepot pelaajia.
Honkanen on nyt vauhdissa ......

..... Honkasen vauhti oli niin reipasta, että Veikka Jyrki (74) pisti kapuloita rattaisiin.

Pelkonen Perttu (58) oli ottelun pirteä pelaaja läpi ottelun.
Laukaus jälleen Pertulta, Holopainen ja jalkatorjunta.

Hyviä torjuntoja Holopaisen Ernolta joita kertyi ottelussa 39 kertaa.

Holopainen ja hansakassa heilahti. Kiekko räpylässä.

Pelkonen Perttu (68) sommitteli itsensä hyvään maalinteko alueelle ......

..... ja kiekolle riittävästi lentovoimaa matkalle verkkoon asti.
Ernon hanskakäsi ei kerinnyt mukaan. PoU johtaa 6-2.

Toinen vasemmalta maalintekijä Pelkonen Perttu.
Syöttäjä Louhelainen Lassi (13).
Oikealla takana toinen syöttäjä Reijonen Tomi (12).

Numero (18) Tuomainen. Mutta kuka oli paidan sisällä ???

Kallellaan Pauli ja tukijalka pitää.

Ottelun komein maali !!
Perttu Pelkonen (68) sinetöi hattutempun komealla alanurkka maalilla. PoU selkeään johtoon 7-2.

Vasemmalla Perttu Pelkonen hattutempuntekijä.

Mutanen Antti väkivahva ja siinä punainen tuntee olonsa pienuuden.

Vasemmalla PoU:n kapteeni "A"  Antti Mutanen laukaisi kohti maalia maali mielessään,
laukaus kilpistyy Ernon jalkatorjuntaan. Lehikoinen kärppänä paikalla .....

..... Pauli maalivahdista kimmonneen kiekon omii lapaansa.
Pauli sohaiseen kiekon Ernon jalan alle ja meneekö
tai riittääkö kiekolle annettu voima maalin perukoille menoon ....

.... kyllä Paulin hauiksissa on ytyä. Musta maalin perillä. PoU:lle tilanne 8-2 ja ottelun lopputulos.

Keskellä Pauli maalintekijä.
Oikealla syöttäjä Mutanen Antti (4).

Mutanen Juho keskellä takana ja esimerkillistä puolustamista.