Luutalentäjän pääsiäinen 2018
 




Sieluni syvyyksistä kuului huolestunut ääni kysymyksellä. Minne tämän vuoden pääsiäisenä lentelen tai teen sellainen pieni lentokoukkauksen ennen kuin laskeudun luudallani kyöpelinvuorelle odottavaa pääsiäisateriaa. Kysymys aiheutti sekasortoa askeleissani pääsiäislauantaina, lankalauantain aamuna. Aiempina pääsiäisinä, lentoaamuna olo on ollut virkeä kun kutsu on sointunut laulun lailla ilmojenteille nauttimaan siitä vuoden odotuksesta, pääsiäisestä. Olenko jo nähnyt kaiken, kokenut kaiken pääsiäisen lennoillani? Olenko köpistynyt ? Olenko vanha ja raihnainen kun täällä maallisessa olo elämässäni kaikki tuntuu ja tutuilta seikkailuilta.

Käyskentelin luuta kädessäni koti pihamaalla katsellen jokaiseen ilmansuuntiin missä mahdollisesti olisi jotain sykähdyttävää ennalta arvaamatonta josta jälleen maailma saisi tuntea pelastajansa, luudalla lentäjän avunannon.
Minuutit, tunnit vierivät eivätkä ajatukseni havainneet edes pientä valon pilkahdusta pääni sisällä joka olisi tuonut suunnan lähtiessäni laukaisualustaltani luuta tulta syöksyen. Olin jo luovutuksen reunalla lähtööni joka vuotuiseen nautintoon tuntea mustan lippiksen reunaa halkova tuuli. Korvissa kuuluva vapauden tuulen levollinen ääni. Ääni jonka tuntee vain ja vain kerran vuodessa kevään kauniin auringon lämmittämässä korkealla ilmassa niin korkealla josta silmä näkee henkeä salpaavan kauniin sinertävän maapallomme alapuolella.

Nyt se tuli! Sinertävä maapallo alapuolellani ! Valo välähti kirkkaana mustan lippikseni alapuolella.
matkani suunta oli selviö. Lennän mutkan Pietarin-portin kautta ja näen kauniin maapallon allani ennen saapumistani kyöpelinvuorelle. Kova halu oli käydä ennakkoon tutustumassa mahdollista sisäänpääsyä Pietarin-portilla. Käväisen vain pikavierailulla Pietarin-portin lähellä lentäen ja katson onko portin lähellä jonotusta vai mikä on tilanne. Jos oven etupuolella on viheriötä jakkaran kerran, saatan istahtaa levähtää.
Kiipesin kevyellä harppauksilla tikapuita pitkin kotini katolle, laukaisualustalle.
Asettauduin luudalleni istumaan ja herkistyen ettei lentoni jäänyt tekemättä olettamukseen, että olen tullut vanhaksi ja lampun valo on himmenemässä sisälläni.
Valon välähdys oli kuitenkin niin valoisan voimakas, että nuorruin ja otin vain yhden banacod pillerin lentopukuni lähes reijättömään taskuun. Toiseen taskuun matka evääksi HK-sinisen. Näillä eväillä mennään kauaksi Pietarin-portille ja jos jää syödessäni HK-sinisestä lävähtäessäni Pietarin-portilla, niin loput paistelen kyöpelinvuorella valveutuneessa seurassani.

Istahdin luudalleni. Painoin jo hiukan kulunutta starttinappulaa ja luudan käyntiääni pääsiäisen, se pitäisi jokaisen tuntea ja kuulla. Se ääni, elämän tuoja kerran vuodessa. Se ääni on hiljaisuuden.
Hiljalleen lähes liidellen matkasin hitaasti kaartuen ylöspäin, taivasta kohti.
Virsikirjan virsi 623 sanotaan ”Taivaaseen käy matkamme” joka tuli mieleeni ja taivasta kohden matkatessani lentäen laulelin, hyräilin virren sanoja. Tiesin ettei kukaan kuule lauluääntäni, kun kuulijoita ei näkynyt. Lähimpään kuulijaan oli matkaa katsoessani alaspäin josta näkymä kauniiseen maapallomme sinisine järvineen loittoni yhä kauemmaksi.

 Luutani ei tarvitse välitankkausta ja siten en pälyillyt huoltoasemia olisiko niitä silloin tällöin niin kuin teemme matkatessamme kesällä ooppelilla Kilpisjärvelle. Oikealla jalalla kevyesti painoin kaasua ja olin jo lähestymässä valonnopeutta. Kunnes hoksasin että jos kaasuttelen railakkaasti saattaisin ajaa Pietarin-portin ohi joka ei olisi tarpeellista ja eksyisin suotta hätäilyn ja kiireen seurauksena. Hiljennin kaasua havaitessani edessä jotain jota ei sanoin voi kuvata. Se valkeus jota lähestyin oli elämän valo jonka me kaikki haluamme nähdä siirtyessämme ajattomaan aikaamme. Tuntui ettei paluu kyöpelinvuorelle ollut enää se pääsiäisen kohokohta lähestyessäni valoa jonka takaa kuulsi Pietarin-portti, paratiisi. Olin jähmettynyt luutani päälle päästessäni lähelle sitä mitä kutsutaan taivaaksi. En halunnut kuin katsoa taivaan porttia josta kuljemme paratiisiin sinne vihreille niityille lepäämään. Kauneus loisti Pietarin-portista ja halusin ennakko päätökseeni tehdä muutoksen ja mennä portin lähelle, en kuitenkaan koputa.Jos koputtaisin ja ei kuuluisi avaimen ääntä lukon aukaisuun
 tietäisin silloin tehneeni maallisessa elämässäni sellaista ettei avaimen ääni kuulu Pietarin-portin lukossa.
Myös Pietarin-portin pienestä tarkistus luukusta ei kysytty tuloni syytä ja se oli merkki ettei tiedosteta olenko tulossa sisälle. Kysymättä jättäminen luutalentäjän aikeista oli merkki ettei mahdollisesti avaimen ääni koskaan kuulu.

Olin jo lähellä pietarin-porttia kunnes havaitsin lähettyvillä toisen portin joka vaikutti kuumalta ja oli tulenpunainen. Olen kuullut kirkon miesten jumalan sanaa julistaessaan, että taivas ja helvetti ovat olemassa. Havahduin ajatukseen, olenko näin lähellä helvetin, pahojen ihmisten porttia! Kylmät väreet riipaisivat kun kuulin tulikuuman portin avaimen reiässä ääntä. Kuuma portti naristen aukesi raskaan hitaasti josta oli aistittavissa ettei käyttöä ole ollut lähiaikoina jos koskaan. Mutta nyt se nokea pöllyten aukesi minulle ollessani pahojen, syntisten ihmisten-portin lähellä.
Tulikuuma ilma veti tiukasti puoleensa vaikka peruutusvaihde päällä kaasupohjassa yritin estää menoa tulikuumasta portista sisälle. Tunsin ettei luutani voima riitä vaikka tehoja luudasta löytyy kun kysymys on luutalentäjän elämän jatkuvuudesta joka on todisteena kaksi vuotta sitten selviytyminen Martonvaaran metsässä pedon kynsistä. Nyt pahuuden voimat tuntuivat ottavan voiton vain ihme pelastaa.

 Rukoilin ja pyytelin anteeksi tekojani joista suurimpana syntinä tunnen etten ole sähläri salibandy otteluissa saanut kaikkia siniviiva laukauksista maaleja. Tämän sanottuani luutani sai jostain taivaallisen pelastuksen lentovoimaa ja kääntyi poikittain pahuuden portin ovella. Pelastus tapahtui viime hetkellä ja lentoluutani ollessa pokittain oven suussa ja siten sisälle meno estyi. Tulikuuma imu poltti luutani puuvartta ja oli niin voimakas, että taskussani ollut HK-sininen paistui sopivasti. Siinä samalla nautin, ruokailin HK-sinisen maukkaan ravinteikkaan makuelämyksen kun tulikuuma imu alkoi hellittää. Naristen kuuma ovi sulkeutui ja samalla antoi muistutuksen että salibandyssä siniviivalaukaukset pitää tarkentaa että ”lopulla elämän nähdä sun saan” olisi se ovi joka on valkea elämän ovi eikä tulikuuma narisevasti aukeava ovi.

Luutalentäjän matka pääsiäisenä 2018 sai valaistuksen moneen asiaan. On olemassa hyvyys ja pahuus. Pääsiäisenä tunnustettu synti pelasti luutalentäjän, mutta oli se tiukka paikka tunnustaa salibandy pelissä oma virhe. Tullessani maan ilmakehään tiesin maallisen virheeni salibandyssä. Se oli mailan vika etten saa kaikkia siniviivalaukauksia maaliin. Tulikuuman portilla olin pakon sanelemana pakko tunnustaa syy omaksi virheeksi. Nyt täällä maan ilmakehässä, kun tulikuuma portti on kaukana on helpottavaa tunnustaa, että virhe on oxdog mailassani etten saa jokaista siniviivalaukausta maalin. Jälleen tein jotain mikä ei onnistu muulloin kuin pääsiäisenä. Kävin pietrin-porilla...elävänä. 

Nyt lentosuunta kyöpelinvuorelle pääsiäisaterialle.