Pekka Karvinen, legenda jo eläessään.
Näin pystyy täysin rinnoin lausumaan.
Pekka ei ole tumput suorina odottaen, että joku jotain ryhtyisi
omalla kylällä, Ruvaslahdella, tekemään johon pystyy kyläläiset osallistumaan.

Pekka on järjestänyt ainakin kolmet pilkkikisat keväisin omalla piha-alueellaan.
Myös muuta on odotettavissa kun lumet sulaa ja jää sulaa tekoaltaasta.
Nimittäin se kauan hovikuvaajan odottama hetki kun Pekka tai paremmin
tunnettu poro-pekka  hyppää neljän metrin korkuiselta hyppytelineeltä
siihen tekoaltaaseen jossa myös pilkkikilpailut kilpaillaan.

Aina jotain on Pekan mietinnässä tulevaan elämäänsä.

Ei muuta pysty kuin nöyrästi toteamaan:
" pekka on edellä kävelijä kaukana edessä toteuttajana,
 kun me muut asettelemme vasta ensimmäistä askelta joka johtaisi mahdolliseen uuden toteutukseen"

Pekan pilkkikilpailut 12. 3. 2017   Ruvaslahdella Polvijärvellä.


Päivän mittaan pilkkikilpailun tapahtuma-alueella oli runsaasti kävijöitä.


Pilkki päivän aamu oli auringon tuoman valon suhteen loistava ulkoilusää.

Pekka Karvinen.
Pekka hoiteli kassavirtauksen. Kuten näette rahavirta oli suotuisa.

Kello viritetään aikaan ja kilpailu alkaa.
Pilkkimisaika oli kaksi tuntia.

Alku hetkillä oli vielä väljyyttä, mutta jatkuvasti kilpailijoita saapui paikanpäälle.

Palkintopöytä.

Ensimmäiset kauraukset kalojen valtakuntaan.

Pilkkijöitä oli yli kaksikymmentä.

Artulla on kala syönnillään.

Hyvin menee myös Jari Lätillä.

Edellisen kuvan pilkkijä näytti tulevan kesäsään ahvenen eväruodosta.
Kun katsoo vasemmalta alkaen ruodon matalinta kohtaa, eli matalin on elokuu joka on lähes musta.
Kun mennään kuvan oikean käden sormen etupuolelle ollaan kesäsäässä.
Kesä ja heinäkuu olisivat ennusteen mukaa hyvät kun ruodon välit on läpinäkyvän kirkkat.

Pekka on päässyt Soilen Tiaisen kyytiin.
Poni on nimeltään Riina.

Pilkkimisen lomassa oli mahdollista mennä pulkkamäkeen.

Kuvan pilkkijä otti voiton pilkkikilpailussa.

Huomio Herra Alikersantti Lätti !
Tykkimies Juntunen, saako puhutella ?
Herra Alikersantti, tehän kairaatte malmin etsimisen syvyyteen !
Jos löydätte kultaa kairauksella, niin pilkkiminen jää tähän kevääseen.
Seuraavaksi tulee kullan kaivajat ja tämä joka keväinen yhdessä olo olisi nyt viimeisen kerran.

Riina-poni on älykös poni !
Kuvauksen ajaksi pysähtyi pyytämättä jääden poseeraamaan.

Katsomossa riitti väkeä jokapuolelle.

Kota ja makkaran tuoksu ympäristön valtaa.

Myös nokipannu kahvia oli tarjolla.

Makkaraa unohtamatta.

Kisa-aika umpeutunut ja nälkään kota on oivallinen kohde.

Janne Lätti oli saalistanut isohkon sären.

Jari Lätillä oli pönttö pullollaan, mutta hävisi pojalleen Jannelle niukasti.

Punnitus meneillään.
Pekalla oli tarkka digitaalimittari ja lukemat millintarkkoja.

Ennen palkinnon jakoa oli arpajaisten myyntiä.

Suomenlippu rupesi liehumaan lähestyvän palkinnon kunniaksi.

oik. Kilpailun voittaja.

Vasemmalta lähtien parhaiten menestyjät.