Polvijärvi-viikko 18.-24.7.2022

Tapahtumia järjestettiin kylillä joiden järjestelyistä vastasivat paikalliset aktiivit.
Ruvastornilla Janne Leppänen kertoili lintuharrastuksesta
ja iltapäivällä Ruvaspirtillä pelattiin perinnepelejä kahvituksen kera.

Polvijärvipäivät saatiin käyntiin perjantaina sään ollessa lämmin jopa kuuma.
Hiki virtasi paikalla olleilla mutta parempi kuin sateen uhka joka väijyi lauantaina.
Perinteisesti nähtävänä oli kojumyyntiä kuin myös esine nähtävyyksiä.

Hovikuvaaja piipahti perjantaina ja pitää myöntää että pikainen oli käyntini.
Menimme puolenpäivän aikaan kun työhommista emme aiemmin kerinneet.
Kun omistaa lehmiä niin niitten luo oli kiirus kun menemme navettaan jo ennen kahta.


Keskiviikkona 20.7 Janne Leppänen Ruvaslahden lintutornilla luonto- ja lintuharrastuksesta kertomassa.

Jannella oli myynnissä linnunpönttöjä monenne eri lintulajille.

Perjantaina mennä köpitin Marjon kanssa torille .......

.... vain vähän ennen Kunnanjohtajan puhetta jonka kuuluutti Jorma Huttunen.

Polvijärven kunnanjohtaja Heikki Hallikainen avasi polvijärvipäivät.

Heikin puhe soljui kunnan asioissa, kuntatalouden raha-asioitten ollessa kunnossa.
 Ilmapallojen ja hierimen  antaessa eloisuutta kauniiseen kesäsäähän.

Laulettiin kauniita lauluja ... en muista lauluja mutta kauniita ne olivat.

Paikallislehti Outokummun Seudun iloinen mediamyyjä Emmi Hartikainen.

OP ja 4h kerho.

Kunnan rulettipyörä odottaa pyörittäjää.

Polvijärven seurakunnan pappi Satu Ruohonen mikrofonissa.

Torielämää ... ja tarinaa tuttavien kesken.

Meno maalaistorille.

Antti Ticklen halkoi puut ja pinosi jäntillisen tasamuotoiseen pinoon.

MTK teltalla Urpo Leminen tarjoili mehua janoisille kulkijoille.

Esine tietämystä tässä teltalla.

Se hivelee silmää kauneudellaan tuo zetori.

Pisteaita jota käytettiin aitana silloin hyvänä maaseudun aikakautena.

Marjo hellii rapsuttaen mustaa kesyä lammasta.

Deutz D15.
Yksi sylinterinen. Hevosia 18.

Paljon oli telttoja joista yksi oli 4h.

Hevosella sai kyytiä kun hyppäsi varjossa olleeseen hevosvaunuun.

Kone ja tarvike .....

... esitteli moottorisahalla puunsahausta.

Taidenäyttely B-koulukeskuksessa.
Vasemmalta kolme Urpo Hietalan teoksia ja oikealla Eila Voutilaisen piirtämä oma kuva.

Eila esitteli kuvataiteen syvintä taidetta.

Hyvin ne osaavat pensseliä käyttää.

Kuisma Mäenharjun taideteos.
Teoksen nimi: Hyvä muisto 31vuotta  emolehmä karjan kanssa.
Kuvasta sen verran että puukehyksiä on järsinyt vasikka ja kuvassa on Mäenharjun viimeisen lehmän kuva.

Urpo taivuttaa olonsa taidetoksien tasolle.

Syöpähoidossa käytettyjä piikkejä.
Alla oleva kirjoitus on Tuula Hyttisen elämän vaiheesta ja kivun kautta Jumalan luo.



Eila Voutilaisen piirtämä omakuva ja teoksen nimi: Ollako vai eikö olla.

Ralliautoja myös nähtävänä.

PoU:n kiekkoilijat järjestivät tarkkuuslaukaus kisan.
Kuvassa pojan laukauksissa oli tarkkuutta ja sai palkinnoksi poun lippiksen.

Katu pitkä ja sinne telttoja mahtui paljon.

Hovikuvaaja ei köpykkä jaloilla mennyt pomppimaan.
Pompin omassa sisimmässäni .. kun saisin nuoruuteni takaisin.

Vasemmalla kristillisdemokraattien teltta jossa kävijöitä oli ......

..... mutta missä on keskustapuolueen vaikuttajat ?  Ei kait ne ole loppuneet ?

Lakkoja .... halvalla menee mutta menköön.

Joka puolella menoa ja meininkiä.

Köpyttelin jo pikkuhiljaa autolleni kun kuulin nimeni.
Ja siinähän viisikko oli ja nimeni lausui vasemmalta toinen mies eli Kuronen.
Kuronen kyseli että miksi kuljet aavistuksen kallellaan kamera laukun puolelle ?
Vastasin että kameralaukku on täynnä ulosottomiehen lähettämiä kirjeitä.
Eivät uskoneet vaan luulivat että laukku on täynnä rahaa joka kallistaa kävelyni.
Kuronen siirsi laulu keskemmälle selkää ja mitä ihmettä !  oloni tasapainottui.
Kiitos Kuroselle auttavaisesta toiminnasta.

Pastori Satu Ruohonen ja takana soittaja ja laulajat.

Soitto ja laulut olivat ei niin virsien sävyttämiä vaan hyviä suomalaisia elämän läheisiä lauluja.

Kansaa oli paljon kuuntelemassa kirkkomusiikkia.

Monenlaista esinetavaraa myynnissä.

Jäätelöä meni kuin kuumille kiville.

Muikut odottaa noutajiaan.

Kiire oli kotiin ja kuvasaalis oli niukka.
Se tuo hätä ja hoppu kotitöille on sangen viheliäinen tuttava elämäni kehdossa.