22.9.2018

  3 - divisioonan ottelu lohko 8  PoU - OoKoo  5 - 2



Lähes täysitupa hallissa oli saapunut katsomaan paikallisottelua ja osaksi
myös kiinnostusta otteluun teki nähdä uusi kaukalo, pleksilasit  ilman päätyverkkoja.

Perinteiset polvijärven jäähallissa olleet, muistorikkaat historian havinaa olevat päätyverkot
on jääneet ajastaan ja korvattu nykyaikaisilla plekseillä. Se tuttu ääni kiekon osuessa
päätyverkkoon silloin "aikojen alussa" jolloin pelattiin ulkokaukalossa on siellä
sisimmässämme josta kaivamme esiin ajan jolloin kaikki oli aitoa kun pelattiin ulkokaukalossa.

Kaikki muuttuu. Aika rientää muutoksineen ja se ajan ratas on muuttanut Polvijärven
jäähallia nykyaikaan yhden askeleen verran lähemmäksi sitä mitä sanotaan viihtyvyyden
lisäämiseksi niin katsojille kuin pelaajille. On hyvä, että Polvijärven jäähalli on
saanut uuden kaukalon, mutta ne entiset kaukalonlaidat eivät "katoa" ne on tuoneet
meille jääkiekkoa seuraaville monet äänet kiekon kolahtaessa laitaan. Ne monet äänet kiekon pehmeästi
 kilahtaen päätyverkkoon. Se oli aikaa jääkiekon perinteisestä ajasta joka on nyt muistojen perinne, historiaa.


POU - OOKOO
Ottelu PoU- OoKoo oli kauden avaus sarjaan joka jatkuu maaliskuulle 2019.

Ottelu oli sellainen kuin saattoi odottaa. Eli, hapuilevaa välillä pelijuoni oli lähellä

valmentajan toivomalla tasolla. Kuitenkin kokonaisuus oli sitä mitä sanotaan

kauden avauspelille ominaista, keskeneräistä. Ja keskeneräinen ote peliin

näkyi PoU:n osalta vuoristoradalta ottelun edetessä. Ensimmäinen erä oli

kohtalaista pelaamista jonka seurauksena PoU meni kolmen maalin johtoon.

OoKoo:n peli oli ottelun puoliväliin verrattain epävarmaa. Hyökkäykset ei

toiminut vain huippumaalivahdin Risto Lehikoisen torjunnat esti lisä maalien synnyn.

Toisen erän loppu ja kolmas erä oli OoKoo:n lievää painostusta ja kolmannen erän

oli painajamaista PoU:lle. OoKoo tuli maalin päähän. Karhu Wille oli PoU:n

maalissa hyvässä vireessä ja torjunnoilla piti polvijärveä pystyssä.

OoKoo:n innokas peli kolmannessa erässä kostautui unohtaen puolustamisen

hyökkäyksen kustannuksella ja siten PoU pääsi kaunistelemaan kolmen maalin voiton.


PoU:n  Kalle Väänänen etsii kiekon Risto Lehikoisen ponttoonien alta.

Hovikuvaaja saapui hallille ensimmäisen erän lopulla ja nipin napin sain kameran valmiusasemiin,
kun Tomi Reijonen sai vauhdin sille tasolle, että Ilkka Ihalainen  kerkiää vain mailla kiinni ottaa.
Suunta selvä, maalivainu johon on vain yksi lääke, tehdä maali......

...... ja Reijonen meni kuin sähköjuna, säkenöi nuoruuden vauhdilla ja maali tuli. PoU johtoon 3-0.

Oikealla maalintekijä kapteeni Reijonen PoU:n kantava voima.
Tomi Reijonen tehtaili ottelussa tehot 2+0.

Mutanen ja Ihalainen törmäystä vältellen.

Polvijärvellä on meneillään rakennusbuumi. Pelaajat eivät mene perinteisesti vapaa-aikatalolle
ja siksi varmuudeksi laitetaan luistinsuojat jo hallilla. Rakennustyömaan läheisyydestä johtuen
hiekkaa saattaa olla muovimatoille kulkeutunut joita pitkin pelaajat menevät pukukoppiin.

Väliaikainen pukukoppi on parkki koppi.

Toinen erä.

Alku PoU:n hienoista hallintaa.

Romppanen Paavo (22) jäljessä kiekkoon mailan verran Samu Räsäsen.

Väänänen oli ahkerana ja aktiivisesti hakeutui maalintekoon.
Lehikoinen kuitenkin aina esti Kallen maalinteko elkeet.

Puustinen kuin talven kylmä viima joka menee raosta kuin raosta.
Tällä kertaa Puustisen kylmän harkittu meno Outokumpulaisen Janne Ruokolaisen ja Henri Väisäsen
välistä on pelimiehen teko. Mailat esteenä, mutta ne ovat päättäväiselle menijälle kuin syksyinen
järviruoho joka lakoaa silloin kun tuuli puhaltaa kylmän viileästi jäätyneen veden päällä.

Ruokolainen ja Väisänen tärähtivät yhteen Puustisen luiskahdettua
jatko ei mennyt Puustiselta ajatellun mukaisesti.
Vasemmalta tuli Kaasisen Ilari joka sotki Nicon aikeet tehdä maali.

OoKoo:n maalivahti Risto Lehikoinen oli joukkueensa kantava voima.
Risto pyöri hyrrän lailla halliten tilanteet joka suunnalta.

Keskellä Kiekko Koplasta tullut Juuso Sahlman sai mahdollisuuden
mennä maalintekoon läpisyötön seurauksena. Juuson kyykkyasento
ei antanut vauhdikasta spurttia jatkaa menoa ......

.... ja Juuso katsoi parhaaksi kurvata sinne mistä luistellen tuli, kun vauhtia ei riittänyt
OoKoo:n Anssi Hiltusen luisteluvauhtiin.

Paikallispeli ja pientä niskalenkkiä Hyttisen Jannelta toimesta Veeti Isojärveen.
Huttusen Janne on jäänyt jumiin vaaka-asentoon sinisten väliin....

.... tilannetta tulee tuomari liennyttämään käsien ollessa rauhaan velvoittavassa asennossa.

Risto ja jälleen loistava kilpikäden torjunta.
Kiekko niukasti yli. Tilanteessa PoU pelasi ylivoimalla.

OoKoo alkoi saada peliä hienoiseen haalintaa.
PoU:n maalissa Wille Karhu, nuoresta iästä huolimatta, torjui hyvin.

Nico Puustinen ja aikomus tehdä polvitukilaukaus.
Nämä uudet tyylit maalintekoon aina ovat sykähdyttäviä !!

Mikä Janne Huttusen katse näkee, kun ei halua täydellä silmällä katsoa.
Vaivihkaa hanskan rakoloista tiirailee vai onko kypärä kallellaan korjatakseen sen ?
Nämä on vakavia kysymyksiä, kun ne ottaa leppoisan kevyellä ajatuksella.

Puustinen täräytti oikein olan takaa kiekon yli maalin.

Mutanen Juho ja kahden välistä mennään.

Oikealla Simo Mutanen on menettänyt kypärän.
On kuin ennen vanhaan NHL kaukalossa joissa silloin pelattiin ilman kypärää.
Nyt ei kuitenkaan olla rapakon takana NHL:ssä vaan Polvijärven jäähallissa 3-divisioona pelissä.

Sahlmannin menoa estetään ....

.... mutta Juuso ei ole moksiskaan ja meno jatkuu.
OoKoo:n Samu Räsäsen maila kuitenkin lentelee ilmojenteillä.
 Juuso on lähellä mailan putoamispaikkaa maankamaralle.

Eemil Turunen ja estelyistä huolimatta vakaa meno jatkuu.

OoKoo:n ensimmäinen maali tulossa kolmannen erän puolivälissä .....

... maalin syntyaika 50.11. OoKoo kaventaa 3-1.
Laukaus oli hurjan tarkka, maalitolppaa hipoen.

OoKoo:n maalintekijä edessä Samu Räsänen.

OoKoo lisäsi pelitempoa. Karhun Wille piti polvijärveä tolpillaan ettei kaatuisi.

OoKoo:n Lehikoisen Risto on sarjan eittämättä paras maalivahti.
Hovikuvaaja on useitten joukkueitten pelit nähnyt
ja sen perusteella tituleeraan Lehikoisen parhaaksi maalivahdiksi.

Vain kaksi minuuttia edellisestä OoKoo:n maalista ja lisää tuli. Tilanne 3-2.

OoKoo:n maalintekijä Veeti Isojärvi.

PoU otti aikalisän ja sen jälkeen ote jälleen siirtyi poulle.

Juuso Sahlman ja silloin kun muut katsovat muille maille täräyttää
Juuso poikittaisella Outokummun Henri Väisästä.

PoU:n Perttu Pelkonen ja lähes maalin teki.

Keskellä Niklas Kurvinen avopaikassa. Ei maalia tullut.

Vasemmalta Reijonen syöttää Puustiselle joka haroo tyhjää
ja kiekko menee tilanteessa kaualon päätyyn.

PoU pääsi pelaamaan ylivoimaa käyttäen sen tehokkaasti.
PoU:n ( 68) edessä Perttu Pelkonen tekee maalin ja pou johtaa 4-2.

Vapauttava maali poulle ja onnittelut Pertulle.

Loppu lähestyy pelikellossa.
Ratilainen Sami, armoton luistelija, yksin nokitusten Lehikoisen edessä.

Lehikoinen saa hipaisun mailanvarsi torjunnalla ....

.... kiekko menee maaliin jäähileitten saattelemana ponttoonin ja käden välistä.
Ratilaisen tekemä maali oli ottelun lopputulos 5-2.

Hovikuvaaja otti hallille lähtiessään kaksi HOVIKUVAAJA COM lippistä
ja ne saavat joukkueitten kaksi parasta pelaajaa.
OoKoo:n itseoikeutettu paras pelaaja Risto Lehikoinen palkittiin lippiksellä.

PoU:n paras pelaaja maalivahti Wille Karhu ja hovikuvaaja lippis hänelle.