16. 8. 2018
Grikkikatoksen avajaiset Selkäsalmen venerannassa.


Vetävä Polvijärvi - leaderhanke joka mahdollisti Polvijärven kylille
kuuden grillikatoksien rakentamisen. Grillikatos on jo kunnan venevalkamassa,
Sotkuman Saharilan rannassa, Varosessa (Ruvaslahdella) ja Koronniemessä.
Vielä kesken Höytiäisen Hiekkasaaren grillikatos johon hanke päättyy.



16. 8. 2018 oli grillikatos avajaiset Kinahmontien varressa sijaitsevalla Selkäsalmen venerannassa.
Avajaisia vietettiin oletettavasti siksi, kun lähes kaikki kunnan grillikatokset on saatu valmiiksi.
Selkäsalmen veneranta on Höytiäisen rannassa ja siten kalastajien veneen laskupaikka
on kunnostettu ja väljyyttä saatu lisää raivattujen pusikoiden myötä. Avajaiset vietettiin
syksyisen lämpimässä säässä joka houkutteli  paikalle hiukan alle 120 henkilöä.


Selkäsalmen rannan grillikatoksen avajaisiin virtaa ihmisiä Kinahmon kylältä kuin myös lähikyliltä.

Polvijärven maaseutuasiamies Teuvo Mutanen.
Teuvo on työnsä puolesta osallistunut Vetävä Polvijärvi - hankkeeseen.

Luonnostaan kutsuvan teksti alla Polvijärven kunnanjohtaja Jari Tuononen.
Jari oli silminnähden tyytyväinen tämänhetkiseen Polvijärven kunnassa
saavutettuihin ja meneillään oleviin rakennusprojekteihin  joita on paljon.

Vetävä Polvijärvi-hankeen hankevastaava Jarkko Antikainen Polvijärvi teltassa.

Jarkko puheessaan toi esiin myös tämän alan joka nyttemmin on raivattu.
Raivattu alue oli lähes samanlainen kuin viimeisen veneen takana oleva ryteikkö.

Hovikuvaajan sivuja seurataan ja olisi
hienoa, että ihmiset vastaisuudessakin,
niin kuin kuvan henkilöt tulisivat tarinoimaan
sivujeni katsomisesta. Ja tästä kiitoksena otin
kuvan ja lupasin kuvan sivulleni laittaa.
Kiitos kuvan henkilöille. Oli ilo tarinoida kanssanne.

Avajaisia tuli seuraamaan hiukan alle 120 henkilöä.
Tässä kuvassa noin 100 henkilöä (laskin) ja lähes kaikki silloin mukana.
Joitakin henkilöitä oli sivummalla jotka ei kuvassa.
Polvijärven kunnan nettisivulta luin, että oli parisataa kävijää joka on
 hiukan väärin arvioitu. Lähes puolet olisi henkilöitä pitänyt olla lisää kunnan arvioon.

Tässä kuunnellaan Jarkko Antikaisen valaisevaa puhetta grillikatos hankkeesta.

Jarkko Antikainen makkaranpaistossa uudessa grillikatoksessa.
Rakennuksen on suunnitellut Timo Pietarinen.

Makkara ja kahvijono.
Ilmainen tarjoilu kummassakin herkuttelupaikalla.

Musiikista vastasi koko illan muusikko Marko Jolkkonen.

Tämän kesän suosituin tunne-elämys saavutettiin läpi kesän
nauttimalla kesän valosta kesän lämmöstä Höytiäisen rannoilla.

Koskipirtti tarjosi kahvituksen.

Makkaraa paistamassa Teuvo Mutanen ja vierellä oikealla
kahvituksesta vastannut Koskipirtin Mervi Laasonen.

Polvijärven kunnasta (vasemmalla edessä) palvelusihteeri Anni Lampinen
hallituksen pj. Asko Mustonen ja Talous - ja hallintojohtaja Heikki Hallikainen.

Ilta jatkuin tarinoiden ja menneen kesän ainutlaatuisuutta muistellen.

Näkymä Selkäsalmelta avautuu Höytiäiselle.

Savua ja makkaran tuoksua leijaili sinisenään.

Ilta alkaa jo olla hetkessä , että porukka harvenee.

Kahvi aina maistuu illan edetessä tapahtumissa.

Lopuksi muusikon hanurin sävelmät tavoitti
kuvan tytöt. Tanssi alkoi rytmikään lennokkaasti.

Nyt letkajenkka meneillään.

Letkajenkkaan kuuluu tanssijuoksu.

Tanssit jatkuu....

... hovikuvaaja lähtee kotiin saunomaan.

VAROSEN GRILLIKATOS

Seuraavat neljä kuvaa ovat Varosen grillikatokselta joka
sijaitsee Varosentieltä käännyttäessä venepaikantielle ja sitä  ajaen Höytiäisen rantaan.

Kyseistä paikkaa on kutsuttu ehkä värin, että se olisi Ruvaslahdella.
 Kuitenkin grillikatos on Varosen venevalkamassa Varosessa.
Ei tietysti nimi niin maatata kaatavaa ole, kuitenkin paikan
oikea nimi on tärkeä , että tiedettäisiin missä se on.

Varosen grillikatoksen "avajaisia" vietettiin 10.8.2018.
Katos ei silloin ollut aivan valmis ympäristön osalta.
" Avajaisissa" oli vain kaksi henkilöä, vasemmalla Hovikuvaaja Esa Juntunen ja Aarno Kummunmäki.
Kuitenkin avajaiset meni ilman puheita. Musiikkia ei myöskään kuultuna. Vain kalalokki vingahteli.
Väliäkö sillä jos puheita, musiikkia ei ollut, kun
sen korvasi HK-sinisen aromirikas terveysravinto !

"Avajaisissa" katselimme, kuuntelimme Varosen grillikatoksen
ympäröivää idyllistä rauhaa joka tuo istujalleen grillikatoksessa
sen hiljaisen tyyneyden ja rauhan ympäröivästä maalaismaisemasta.

Takana kimalteleva Höytiäinen.

Puut käyttäjille valmiina penkin alla.

Grillikatoksen ja rannan välissä pukukoppi.
Voiko olla idyllisempää rantaa ?.  Rannan miljöössä huokuu rauhaa
ja se kaikkein tärkein on Varosen venevalkamasssa - luomakunnan kauneus.