Martonvaaran koulu ja kaukalo silloin ennen kun kumpaisellakin oli käyttöä. Nyt koulu on yksityisten omistuksessa ja nyt kaukalon paikalla hevoset käyskentelee.

 takana Heikki Piiroinen, edessä vas. Ari Malinen ja Marko Lehikoinen

Ari Kuiri

Ari Vartiainen
  

Aleksi ja Henri Juntunen  kaukalolla maaliskuussa 2003.


Martonvaaran kaukalo v. 2003. Tämän kaukalon tapahtumat on enää vain muistoissa niitten sydänmessä jotka ovat omalla luistelullaan piirtäneet jäljen jäähän. Suuri joukko kylän nuoria, koulun liikuntatunnilla ja iltaisin viettivät hetkiä kaukalolla jotka silloin tuntui itsestäänselvyydeltä. Nyt on vain kuva jäljellä.  Moni sen hetken nuori ehkä ajattelee nähdessään kuvan, että saisi elämänrattaan siihen  kohtaan jolloin vielä kerran saisi sitoa luistimen nauhat kiinni,  luistella niin nuoruuden muistoja täynnä olevassa " elämän kaukalossa".
Kaukalo, jossa ahersin jäädytys ja puhdistus " työtä" noin 25 vuota. Työtä se ei ollut vaan sydän kuljetti minua vuodesta toiseen ja siksi en tuntenut ahdistusta sisälläni vaikka tuli aikoja jolloin en olisi jaksanut tai  kerinnyt jäädyttää tai  puhdistaa kaukaloa ennen peliä.