26.11.2022

  Polvijärven Joulunavaus ulkotapahtumana torilla.

Joulunavaus noudatteli pitkälti totuttua perinnettä.
Oli puheita, laulua, musiikkiesitystä voimistelua ja tietenkin joulupukki.
Polvijärven MTK ja Pohjois- Karjalan maaseutupalvelu tarjosi puuroa 400 annosta.
Puuron menekki oli hyvä ja kenttäkeittiöön ei jäänyt yhtään annosta.
Jouluisia lauluja esitti Polvijärven seurakunnan kuoro. Musiikista vastasi DJ Mankka.
Torimyyjiä ja myyntiartikkeleita moneen lähtöön  torialueella.

 



 


Merkittävin kuvauskohde hovikuvaajalle oli kuvata 125 vuotias nukke kätkyssään.
Nukke on Eila Voutilaisen tädin saama lahja 125 vuotta sitten.
Eila tarjoili gkögiä ja samalla hän mainitsi nuken historiikin.
Noin harvinaisesta ja ennen kaikkea iäkkäästä nukke kätkyssään on kuvaamisen ykkösaihe !!

Oikealla Eila Voutilainen ja pöydällä vasemmalla nukke kätkyssä.
On kumarruksen hetki Eilalle hänen säilyttäessään tätinsä saamaa lahjaa.
Vaikka pieni aihe tai esine jota säilyteään muistona pois nukkuneista kuvastaa
 kunnioitusta josta pieni nukke kätkyssä antaa muistojen siivet lentää tädin muistoihin.

Maaseutuasiamies Teuvo Mutanen alkujuonnossa.

Vuoroaan odottaa Heikki ja jumppari.

Kunnanjohtaja Heikki Hallikainen puhe joulunavauksessa.

Hallikainen puheessaan toivotti kaikki lämpimästi tervettulleeksi.
Myös muita kunnan asioita käsitteli muun muassa turvalan rekennustyön edistymistä.

Joulupukki ilmestyi torille lasten iloksi.

Heikki Hallikainen sytytti jouluvalot torilavalle.

Pukki joka ei liikkunut jumpan tahdissa ....

... mutta eläväinen pukki venytteli jumpparin tahdissa.

Jumpan vetäjä.

Musiikki nappuloissa DJ Mankka.

Partiotytöt.

Hunajaa myynnissä Ruvaslahtelaisen Sari Nevalaisen mehiäisten tuottamana.
Sarin mehiläispöntöt ovat hajasijoitettu heidän pelloilleen.
Hunajasato on ollut menneenä kesänä kohtalainen ja niitä Sari kojussaan tarjoaa ostettavaksi.

Pussissa karkkeja tietenkin lapsille.

MTK-Polvijärvi ja Pohjois-Karjalan maaseutupalvelu tarjosi 400 ensimmäiselle puuron.

Kenttäkeittiöstä kauhoo puuroa Urpo Leminen.

Teuvo Mutanen kahvimukissa kiinni.

Puuroa nautittiin varsin leppoisassa talvisäässä.
Oikealla Polvijärven viestintäsuunnittelija Hanna-Leena Kunttu.
Hanna-Leena suunnittelee polvijärveläisille tapahtumat kuin myös tämän kertaisen joulunavauksen.

Puuroteltalla riitti kävijöitä.

Pipareit, sytykepussi, jouluista mustaherukka juomaa, joulusepeleitä ja paljon muuta.

polvijärven kunnan teltta.
Teltalta sai rastitehtävälapun ja siihen piti merkata jos löysin löytämäsä rastin.

Hyvä leppoisa sää houkutteli paikan päälle useita satoja henkilöitä.
Ihmisiä tuli ja meni ja uutta tuli lisää.
 Kaikki ei yhtä aikaa torilla jolloin kuvassa olisi runsaammin ihmisiä.

Etualan pöydällä järjestö aihe.
Piti arvata kuinka monta rekisteröityä yhdistystä on Pohjois-Karjalassa.

Polvijärven seurakunnan kuoro.
Lauloivat useita jouluisia lauluja.
Ensimmäinen oli Rauhaa Rauhaa.
.... me istumme unelmien rauhan pilvilinnassa rauhan merkki rinnassa ....

Joulupukki myös syventyi kuulolle kuoron lauluihin.

Joulun odotetuin hetki lapsille on nähdä Korvatunturin Joulupukki.

Makkaraa tarjolla.
Ja kukapas se siinä vasemmalla käsi taskussa onkaan.
Se on Saharisen Seppo. Käsi Sepolla hamuaa seteleitä taskustaan.
Se on helppoa rahamiehen sujauttaa mihin taskuun tahansa käsi ja rahaa löytyy.
Kyseisessä Sepon housumallissa on ainakin kuusi taskua !! kun yhteen ei kaikki kahiseva sovi.
Se on monelle arvoitus paljonko riihikuivaa taskut sisältävät.
Hovikuvaaja on tuntenut Sepon ajan laskumme alusta alkaen ja tietää
ettei Sepolta riihikuiva lopu. Seppo kuivattaa viljakuivurissa rahasäiliön alimmaisia
 jotka ovat pitkään siellä olleet ja hiukan kostetta ottaneet.
Deutz taktori ja iso peräkärry siinä yhdistelmä joka tiuhaan tahtiin
kulkee rahasäiliön ja viljankuivurin väliä oli syksy tai ajan aika mikä tahansa.
Yllä oleva kirjoitus on hovikuvaajan olettamus
... onko se totta ? .. on se totta .. ei .. on se sittekin totta.

Seppo siirtyi kokopäiväiseksi maanviljelijäksi oltuaan vuosikymmeniä myyjänä maatalouskaupoissa.
Olen ollut Sepon tykönä useasti kun jotain ostettavaa on ilmennyt maatalouspuolelle.
Se asiantuntemus joka Sepola oli on kumarruksen paikka kuin myös kiitoksen paikka.
Ne huumori hetket Sepon kanssa kaupanteon yhteydessä on hovikuvaajalle muisto hyvästä kauppiaasta.
Elämä vierii kuljettaen meitä jokaista omalla tavallaan mutta ne muistot pysyvät sydämessä ikuisesti.
Kiitos Seppo.
 Parasta elämän jatkoa mitä Korkeimman käsi voi antaa toivon sinulle Seppo.

Mitähän sieltä löytyy ?
Vasemmalla Pekka Mutanen ja oikealla Tuovi Mutanen.
Kuvaa ottaa Hanna-Leena.

Jumppatuokio.

Telttakatoksessa vallan paljon myytävää.

Urpo Hietala ja Anja Turunen joulunavauksessa.

Komeita ovat tuohityöt.

Tytöillä myynnissä muun muassa valokranssi, helmikranssi, pyyhesetti ... jne.

Hyvinvointialue on yhtä laaja kuin käsien leveys.

Arpoja myynnissä.

Nyt paikalla aika paljon ihmisiä nauttien joulunavauksen monesta tarjonnasta.

Kunnanjohtaja Heikki Hallikainen kurkkaa pussiin ja karkin sieltä nappaa.