Joulunavaus Polvijärvellä oli alkusoitto siihen joulurauhaan ja Vapahtajamme syntymän odotukseen jota ihmiskunta on kokenut yli kaksituhatta vuotta. Joka joulu koemme ja tunnemme ajatuksissamme syntymä sanoman ja saa meidät uudestaan ja uudestaan tuntemaan että tuleva joulu on Jeesuksen ensimmäinen ainutkertainen syntymä.  Ja niin se on ja sen täytyykin olla. Joka joulu Jeesus syntyy ja se tuo sydämiimme sen tunteen jossa nähdään elämän pienin ja heikoin ihminen. Se tunne pitäisi matkata meidän mukanamme elämämme alusta siihen asti kunnes näemme Taivaan Isän odottavan käden. 


Joulupukin kun näemme, herää vitkastelematta mieliimme kysymys tuleeko valkoparta kyselemään kiltteydestä.
En tohtinut mennä lähemmäksi kysymyksen pelossa vaan pysyttelin tukevasti linssini takana ja niin kaukana ettei Joulupukin kysymys olisi kantautunut korviini. Tai jos olisi kantautunut olisin muitta mutkitta siirtänyt katseeni takana olevaan pianistiin tai kalappinut myyntipöytiin joissa oli myytävänä jokaiselle jotakin. Myyntipöydälle meno tietenkin tyssäsi siihen kun kopeloin taskunpohjiani etsiessäni ainutta taloutemme kopeekkaa jolla voisi jotain ostaa kotiin viemisinä. Kopeekka oli kadonnut, lienenkö onneani  hedelmäpelissä joensuun reissullani kokeillut. Kun katsoin uudestaan Joulupukin kasvoja niin se lempeys joka säteili hänen kasvoiltaan haihdutti mielestäni Joulupukin kysymyksen kiltteydestäni. On sanomattakin selvää että joulupukki näkee meidän sisimpäämme ja antaen sen joulurauhan tulvia jokaiseen sydämeen ja muistaen meitä jokaista Joulurauhan sanomalla
.

Esa Ahosola jakoi luomupuuroa joulun alkajaisiksi

Polvijärven sinisensulan kirjailijoita

Kaisa Parviainen neulomat töppöset ja lapaset antavat talveen lämpöä

Lehtimies Ilpo Paananen kirjaa ylös mahdollisia joululahja toiveita

Käsityö on harraste jonka osaavat vain ne joilla taiteellinen silmä

Savirannan myyntipöytä

Seija Isoniemi tyttönsä kera ostamassa mahdollisesti lahjaa. Saako Veikko aattona vaimoltaan pikkuruisen lahjan jota Seija aikoo hipelöidä.
Tämäkin asia saa jouluaaton kynttelin loisteessa selvyyden

Joulupukki antaa alkunuotit jotka (kes) Elsa Inkinen jättää omaan arvoonsa, muutoin sekamelska olisi valmis.

Kansalaiset valtasivat eturivin paikat hyvissä ajoin ruuhkan välttämiseksi, hitaat jäivät seisomakatsomoon. 
Elsa asettui omalle paikalleen kuoron eteen ja joulun kaunis sävel valtasi kuulijoitten sydämmen.