koulukyytiä syrjäisenkin kylätien varressa on aikaa joka ikuistuu pienen koululaisen ajatuksiin, sydämeen olla oppilas omassa pienessä

 kyläkoulussa. Kyläkoulu ja sen moninainen rikkaus on pienehkö ympäristö vailla sitä mitä kutsutaan kouluympäristöksi jossa uudehkot

koulurakennukset ja niitten tuomat koulutyötä helpottavat esineistöt ovat kädenulottuvilla.

Pieni kyläkoulu on ehkä kuitenkin ympäristönä pieni, mutta jos ja kun sen tuomat hyvyydet käytetään opiksi elämäntielle silloin kyläkoulun

käynyt oppilas muistaa koulupäivät jälkeenpäin. On muistoja moninaisista hetkistä joita kuuden vuoden ajalta jää koululaiselle kyläkoulun

ja ehkäpä ne juurruttavat ajatuksen käydä omalla siellä pienellä koululla silloinkin kun haluaa palata muistoissa koulun alkuaikoihin.

Muistot vaikkapa liikuntatunneilta silloin kun luisteltiin tammikuun lähes kahdenkymmenen pakkasasteessa  tuntematta kylmyyttä.

Muistella ne lukuisat joulujuhlat, kevätjuhlat näytelmineen kuin myös ne kevätretket. Nämä ja moni muu muisto on joka ei katoa

kenenkään oppilaan muistoista ne tulevat vain yhä lähemmäs vuosien saatossa antaen aiheen palata sinne omalle kyläkoulun pihamaalle.

Pysähtyä ja muistella on hetki joka tuo kauniit muistot ja silmät tuovat sydämestä rakkaat muistot kasvoille.

Aika menee kunnes huomaamme että se pieni oppilas on kasvanut kuin huomaamatta ollessamme katsomassa valkolakkien rivistöä

ja yksi valkolakki on pojan päässä joka vasta äskettäin odotti kyläkoulun taksia reppuselässä. Valkoinen lakki ylioppilaitten saavuttamana

on monen vuoden uurastus oppien oppiaineita ja uutta oppia sille tielle joka johtaa ymmärtämiseen katsoa elämää siten että

nähdään itsensä sellaisena joka näkee tavoitteellissuden ja myös elämän yksinkertaisuuden.

Tavoitella jotain, se kuuluu elämään. Tavoitella vähän, sekin kuuluu elämään. Tärkeintä on kuitenkin elämässämme olla lähellä ystäviä.